Vierailija

19.9.2017

 Maria Ohisalo 

Kieli, asenteet ja politiikan rakenteet kuntoon tasa-arvon edistämiseksi

Erään sunnuntaiaamun puuro jämähti kippoon. Aamulehti pääsi yllättämään lukijansa varsin positiivisesti. Lehti on päättänyt jättää toiminnassaan sukupuolittavan kielenkäytön; eduskunnan puhemiehestä tulee puheenjohtaja, palomiehestä pelastaja ja niin edelleen. Maailma muuttuu ja niin pitää kielenkin muuttua. Käyttämämme kieli taas rakentaa maailmaamme ja on tärkeää, että kielen rajat tunnistetaan, ja toimitaan aktiivisesti syrjivän kielen tai sen ylläpitämien syrjivien rakenteiden muuttamiseksi.

Eräs tällainen syrjivä rakenne on hoiva. Hoivavastuu jakautuu yhteiskunnassamme epätasaisesti: äitien osuus maksetuista vanhempainrahapäivistä on yli 90 ja isien osuus alle kymmenen prosenttia. Äidit viettävät pidemmän aikaa kotona lastensa kanssa, mutta naiset myös hoivaavat miehiä enemmän omaishoitajina esimerkiksi puolisoitaan. Hoivatyön ammattilaisistakin suuri osa on naisia.

Google-haulla sana ”kotiäiti” tuottaa päälle 1,4 miljoonaa ja sana ”koti-isä” vajaat 600 000 hakutulosta. Ensimmäisen yhteydessä esille nousevat myös hakutulokset: ”kotiäiti töihin”, ”töissä käyminen ei kannata”, ”töihin paluu” ja ”työtä kotiäidille”. Toisen yhteydessä nousee lähinnä Ylen keskusteluja aiheesta ja termi ”tuet”. Wikisanakirjakaan ei tunne koti-isää.

Olemme itse kukin ympäröivän yhteiskuntamme tuotoksia. Emme näin ollen aina ymmärrä, kuinka totutusti ajattelemme yhteiskuntamme vallitsevista rakenteista. Myös totuttu kieli pitää meitä kiinni vanhassa. Työelämä kuitenkin muuttuu ja tarvitsemme uudelleenajattelua siitä, kuinka turvataan jatkossakin mahdollisimman monelle töitä, ja kuinka työpaikkojen hävitessä turvaamme ihmisille sukupuolesta riippumatta työkaluja, joiden avulla tarvittaessa alan vaihtaminenkin jouhevoituu.

Tasa-arvoaskelien ottamiseksi tarvitsemme yhtäältä uutta tapaa irrottautua kielemme kahleista, mutta myös konkreettisia poliittisia toimia sen eteen, että jokainen vanhempi sukupuolestaan riippumatta voisi yhtäläisellä tavalla hoivata lastaan ja olla mukana työelämässä. Tarvitsemme selkeän mallin jakaa vanhempain- ja hoitovapaita tasaisesti eri vanhemmille. Oli malli sitten 6+6+6 tai jotain muuta, muutos tarvitaan kiireesti ja siihen on sisällytettävä myös keskustelua kotihoidontuen vaikutuksista. Ruotsissa tukea on pidetty ”naisloukkuna”. Suomessa sitä puolustavat monet perheen valinnanvapauteen vedoten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan kotihoidontuella elävien työmarkkina-asema on paikoin muita heikompi ja tuen karsimista tehokkaampana keinona ehdotetaankin isyysvapaiden lisäämistä.

Tarvitsemme resursseja laadukkaaseen ja maksuttomaan varhaiskasvatukseen ja tarvitsemme hoivatyöhön enemmän ”hoitosetiä”. Tarvitsemme työmarkkinoiden vahvan sukupuolittuneisuuden karsimista: tyttöjen pitää voida unelmoida töistä NASA:lla ja poikien saada vapaasti leikkiä vaikkapa nukeilla. Tarvitaan ylipäätään ajatus siitä, että sukupuoli on paljon enemmän kuin binäärinen tyttö-poika-jako ja että ihmisen täytyy voida suhtautua tulevaisuuteensa ilman sukupuolensa asettamia rajoja.

Kokonaisratkaisuun hoivan ja työelämän sukupuolittuneisuudesta tarvitaan useita sosiaali- ja työpolitiikan työkaluja, mutta myös aimo annos uutta kieltä ja asenteiden uudelleentarkastelua. En enää haluaisi nähdä leipäjonon yhtenä keskeisenä kävijäryhmänä pienituloisia eläkeläisnaisia, joiden pieni eläke on mahdollisesti koostunut pätkittäisestä työurasta ja monista hoivakausista. Haluaisin nähdä isillä enemmän mahdollisuuksia nähdä lastensa ensiaskeleet ja äideillä mahdollisuuden vanhemmuudesta huolimatta tehdä myös työuraa. Erilaisia perhevapaamalleja on ainakin nyt esitetty monia ja asiaa on tutkittu lukuisista kulmista. Työkaluja on, nyt tarvitaan poliittista tahtoa. Myös YKA on tehnyt mallinsa, voit tutustua siihen täällä.

Maria Ohisalo

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, tutkija Y-Säätiössä ja Vihreiden varapuheenjohtaja.

Kommentoi

Ilmoita
avatar
wpDiscuz
Jaa artikkeli