16.6.2017

 | Teksti: Eeva-Liisa Hynynen 

| Kuvat: Merja Ojala

Uusintana yhteiskuntatieteilijä: Marja-Liisa Manka

Marja-Liisa Mankan valinta Vuoden yhteiskuntatieteilijäksi sai aikoinaan runsaasti näkyvyyttä ja vilkastutti myös keskustelua työhyvinvoinnista. Manka on tehnyt pitkän uran työhyvinvoinnin parissa. Hän jäi eläkkeelle huhtikuussa mutta miettii jo, mitä merkityksellistä voisi tehdä seuraavaksi. Uusintana yhteiskuntatieteilijä -sarjassa nostamme esiin Valtiotieteilijä- ja Ura-lehden haastatteluja vuosien takaa. Sarja on osa YKA70-kampanjaa. Mankan haastattelu on julkaistu alun perin Valtiotieteilijä-lehdessä joulukuussa 2011.

Marja-Liisa Manka kesäkuussa 2017

  • Työskenteli Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa työhyvinvoinnin professorina vuoden 2015 alkuun, yhteensä 11 vuotta. Sen jälkeen siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi jo v. 2000 perustamaansa yritykseen, jota piti sivutoimisesti yllä yliopistossa ollessaan. Toiminut myös työhyvinvoinnin johtamisen dosenttina. Huhtikuussa 2017 jäi eläkkeelle täytettyään 65 vuotta.
  • Opettanut ja tutkinut, teemana työhyvinvointi. Määräaikaisessa työsuhteessa hankkinut jatkuvasti rahoitusta työhyvinvointitiiminsä ja itsensä palkkaukseen.
  • Tietokirjailija: viimeisimmät Stressikirja – mistä virtaa 2015 ja yhdessä Marjut Mankan kanssa Työhyvinvointi 2016.
  • Aktiivinen kolumnisti ja sosiaalisen median keskustelija. Tällä hetkellä pohtii, miten voisi edelleen vaikuttaa, koska se tekee eläkkeellä olostakin merkityksellisen.

Millainen rooli yhteiskuntatieteilijällä on työelämässä?

Yhteiskuntatieteilijällä on iso rooli yhteiskunnassa, erityisesti laaja-alaisten opintojen vuoksi. On tärkeätä vaikuttaa maailmaan, varsinkin nyt, kun tiedon alkuperä on useinkin epämääräinen ja päätöksiäkin tehdään huteran tiedon varassa. Pidän erittäin tarpeellisena, että tutkimustietoa selkokielistetään ja tuodaan kaikkien kansalaisten, mutta myös päätöksentekijöiden ulottuville.

Älkää vain kuvitelko, että Marja-Liisa Manka on täysin vaaraton nainen puhuessaan työnilosta. Hän on mullistanut kokonaisia konserneja opeteltuaan ensin irrottamaan broilereiden rintalastoja liukuhihnalla.

Mikä piru meihin suomalaisiin työelämässä iskeekään? Suomi on EU:n kärkimaa työpaikkakiusaamisessa. Kyseenalaisen kunnian voisi kiteyttää myös siten, että olemme kiusaajien onnela, vaikka työelämän lainsäädäntömme on kansainvälisesti huippuluokkaa.

Jokainen meistä unelmoi hyvästä ja iloisesta työelämästä, mutta vain harva sellaisen tunnustaa omistavansa.

Tampereen yliopiston työhyvinvoinnin professori Marja-Liisa Manka on kulkenut pitkän tien kasvaakseen työnilon matkasaarnaajaksi. Vaalan lukiosta 1971 ylioppilaaksi kirjoittanut nuori nainen lähti opiskele-maan Tampereelle tiedotusoppia, mutta toimittajan tehtävissä Manka on viipynyt vain lyhyitä aikoja.

Vuoteen 1990 asti Manka työskenteli julkishallinnossa erilaisissa tiedotus-, suunnittelu-, koulutus- ja kehittämistehtävissä. Sitten Mankalle tapahtui ”se jokin”.

-Lähdin Saarioisille koulutuspäälliköksi suurella innolla ensimmäisenä tavoitteena työurien jatkaminen. Eräs tärkeä toimeksiantoni oli lähes halvaannuttava. Sain tehtäväkseni broileriteurastamon toiminnan kehittämisen.
Tuottavuutta piti nostaa siten, että päivittäin teurastettujen 18 000 broilerin sijaan piti kyetä teurastamaan 40 000 broileria.

-Lisäksi työyhteisön sairastavuuden piti vähentyä.

Aikaa tavoitteiden toteuttamiseksi annettiin kolmisen vuotta, Manka muistelee.

Marja-Liisa Manka kutsui apuun kaksi työelämän kehittämiseen perehtynyttä professorituttavaansa: Paula Liukkosen Tukholman yliopistosta ja Pekka Ruohotien Tampereen yliopistosta.

-Hain apua tutkimustiedosta. Pekka Ruohotie rohkaisi minua uskaltautumaan liukuhihnalle ja tutkimaan asiaa itse. Parhaiten opit, kun itse tutkit, hän sanoi.

Manka kertoo koonneensa työntekijöistä, esimiehistä ja työterveyshuollon asiantuntijoista useita työryhmiä, jotka ryhtyivät pohtimaan broileriteurastamon työmenetelmiä.

-Seisoin liukuhihnalla tekemässä kaikkia työvaiheita tunteakseni työn, jota piti kehittää. Työntekijät ottivat haasteen vastaan tosissaan. Ymmärsimme, että tässä oli erinomainen mahdollisuus kehittää työn mielekkyyttä.

 

Työyhteisö ei kehity väkisin

Kolmessa vuodessa Saarioisten broileri-teurastamon tuottavuus koheni, työmotivaatio kasvoi kaikilla mittareilla mitattuna ja sairastavuus väheni 30 prosenttia. Lisäksi koulutuspäällikkö Marja-Liisa Manka tuli keränneeksi ainutlaatuisen aineiston väitöstutkimuksen pohjaksi.

Manka väitteli Tampereen yliopistossa toukokuussa 1999 aiheena Toptiimi: kohti tuottavaa, oppivaa ja positiivista työyhteisöä sekä henkilökohtaista hyvinvointia. Toimintatutkimus broileritehtaan transformaatioprosessista – tiikerinloikalla ja kukonaskelin.

-Saarioisilla otettiin radikaali tiikerinloikka työnteon kehittämiseksi vain siksi, että työntekijät halusivat kehittää omaa työtään. Väkisinhän työyhteisön kehittäminen ei onnistu, Manka painottaa.

Mankan väitöstutkimus valottaa työntekijöiden tuntoja kehittämisprosessista. ”Mä oon iloisempi ja jaksan enempi. En enää oo niin usein sairaslomalla. On kasvettu ihmisinä ja opittu puhumaan, herätty vuosien töllötyksestä.”
Saarioisilta Manka siirtyi silloisen Tampereen teknillisen korkeakoulun Edutechin johtajaksi, sieltä kolmisen vuotta myöhemmin yrittäjäksi omaan firmaansa ja sieltä Tampereen yliopiston professoriksi.

Broileriteurastamon kokemukset ovat sittemmin hyödyntäneet lukuisia eri tavoin takkuisia työyhteisöjä. On syntynyt malleja työyhteisöjen kehittämiseksi.

Johtaja luo omalla optimismillaan tai pessimismillään mahdollisuuden työhyvinvointiin tai -pahoinvointiin

Professori tähdentää, että tiede ja tutkimuskaan eivät voi auttaa työyhteisöä, ellei yhteisössä ole tahtoa muuttaa työilmapiiriä paremmaksi.

-Lopulta keskeisen oivalluksen pitää tapahtua jokaisen omassa päässä. Jos työelämä takkuaa, kannattaa kysyä, mikä on minun roolini tässä kuviossa.

Mutta mikä rooli työyhteisön hyvinvoinnissa tai pahoinvoinnissa on johtamisella?

-Erittäin iso rooli ja panos. Johtaja luo omalla optimismillaan tai pessimismillään mahdollisuuden työhyvinvointiin tai -pahoinvointiin.

Manka muistuttaa, että johtajuus on ennen kaikkea ”suhde”: vuorovaikutusta suhteessa johdettavaan yhteisöön. Yksikään johtaja ei voi yksin muuttaa yhteisön dynamiikkaa.

-Ratkaisevaa on, kuinka rehellisesti ja rakentavasti työntekijät uskaltavat ot-taa yhteisön ongelmat puheeksi.
Professori on työtovereineen kiertänyt vuosien varrella kymmeniä ja taas kymmeniä työyhteisöjä erilaisten toimeksiantojen myötä. Silmä harjaantuu lukemaan yhteisön ilmapiiriä nopeasti.

-Ensimmäisen kymmenen minuutin aikana näkee paljon. Kuuluuko yhteisöstä naurua, ovatko työhuoneiden ovet avoinna vai suljettuja, millainen tunnelma kahvihuoneessa on, Manka luettelee.

 

Että vielä linnaankin, Manka hihkaisi, saatuaan tunnustuksen jälkimaininkina kutsun Linnanjuhliin.

 

Oppia lastentarhasta

Marja-Liisa Manka sanoo saaneensa par-haan kiteytyksen työelämän pelisäännöistä poliisipäälliköltä.

– Hän kertoi, että hänen yhteisössään oli laadittu ”lastentarhan pelisäännöt”. Kaikkia tervehditään, jokaisella on nimi, kavereille käyttäydytään hyvin ja jos tarve vaatii, osataan pyytää anteeksi. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Hyvässä työyhteisössä jokaisella on vaikutusmahdollisuus ja jokaiselle kehittyy oma merkittävä roolinsa. Kukaan ei ole ”ulkopuolinen”.

– Tärkeää on myös kokemus oppimisesta. Jokaisella on oikeus kehittyä työssään.

Vuonna 2007 Manka laati valtakunnallisen työrauhanjulistuksen edistääkseen hyvinvointia työelämässä. Tänä vuonna julistus luettiin ensi kertaa työn-ilonjulistuksena.

-Työrauha on minimi, mutta työnilo on ilman muuta enemmän. Rima pitää nostaa riittävän korkealle.

Mankalta on tänä syksynä ilmestynyt kirja Työnilo, jossa professori purkaa työhyvinvoinnin eri osatekijät analyyttisesti pöydälle tarkasteluun ja kokoaa ne lopulta uudelleen taidokkaasti ehyeksi kokonaiskuvaksi. Ehkä kirjan pitäisi levätä jokaisen työyhteisön kahvipöydässä muistuttamassa siitä, että työyhteisön hyvinvointi lunastetaan joka päivä uudelleen omalla käytöksellä.

Jo vuosien ajan Manka on tiedostanut työskentelevänsä merkittävän kansantaloudellisen ilmiön parissa. Valtion budjetti on 52 miljardia euroa. Työpahoin-voinnin kustannukset ovat 30 miljardia euroa vuodessa.

-Tästä summasta 24 miljardia johtuu ennenaikaisesta eläköitymisestä ja 6 miljardia sairauspoissaoloista.

Manka muistuttaa, että jokaisella työntekijällä on vastuu omasta jaksamisestaan.

-Jos yhteisön sisällä ei synny kykyä keskustella ongelmista, aina on olemassa työterveyshuolto ja työsuojeluviranomaiset, joilla on lupa ja velvollisuus puuttua asioihin.

 

Työ ei ole koko elämä

Entä sitten professorin oma työnilo?

-Ilon säilyttämiseksi on tärkeää, että työstä pystyy palautumaan joka päivä. Ei riitä, että palautuminen tapahtuu lomalla kahdesti vuodessa. Työ on vain työtä, eikä se saa olla kenellekään koko elämä, Marja-Liisa Manka sanoo.
Manka kertoo juoksevansa useita kertoja viikossa 6–10 kilometrin lenkkejä.

-Juokseminen on henkireikäni. Pää tyhjenee ongelmista ja täyttyy uusilla asioilla. Moni ongelma on ratkennut lenkkipolulla kuin itsekseen.

Toinen rakas harrastus on mattojen kutominen kangaspuilla.

-Rakastan värien käyttöä. Haaveilin nuorena Taideteollisesta korkeakoulusta. Lukiossa ammatinvalinnanohjaaja sanoi, että hanki sinä tyttö porvarillinen am-matti. Että taiteilla ehtii myöhemminkin, professori naurahtaa.

Nyt Kangasalan maisemissa syntyy värikkäitä ja iloisia mattoja kasapäin. Professori tunnetaan myös värikkäästä habituksestaan.

-Olen aina elänyt värien keskellä ja pukeutunut väreihin. Väreillä on vaikutusta mielialaan. Suomalainen työelämä on harmaata ja valitettavan usein ilotonta. Meillä on paljon työtä siinä, että opimme näkemään erilaisuuden voimavarana eikä vain siedettävänä asiana. Parasta on, että voimme kaikki vaikuttaa omaan työhyvinvointiimme. Rehellinen puhe on hyvä alku.

 

Vastavalittu Vuoden Yhteiskuntatieteilijä sai muistoksi kehystetyn kunniakirjan.

Kuva: Aki Reinimäki

 

Marja-Liisa Manka

  • työhyvinvoinnin professori
  • synt. 9.3.1952
  • kotipaikka: Kangasala
  • koulutus: YTM, FT
  • perhe: ihana mies ja kaksi kotoa maailmalle lähtenyttä poikaa
  • harrastukset: liikunta, puutarha, mattojenkudonta

Vuoden 2011 Yhteiskuntatieteilijä

Suomen Valtiotieteilijöiden Liitto SVAL ry on valinnut Vuoden Yhteiskuntatieteilijäksi professori, YTM ja FT Marja-Liisa Mankan. Valinta julkistettiin Yhteiskuntatieteilijäpäivillä Turussa perjantaina 18.11.2011.

Manka on ansioitunut erityisesti työhyvinvoinnin tutkijana. Hän on professorina Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa tutkimusalueenaan työorganisaatioiden toimintakunto. Päätyönsä ohella hän toimii myös työhyvinvointiin erikoistuneen konsulttiyrityksen Docendum Oy:n toimitusjohtajana. Ennen professuuria Manka työskenteli Tampereen teknillisen korkeakoulun täydennyskoulutuskeskuksen johtajana. Hänellä on yhteiskuntatieteilijöille tyypillistä muuta työkokemusta suunnittelijana, elinkeinosuunnittelusihteerinä sekä tiedotus- ja koulutuspäällikkönä.

Työhyvinvointikysymyksiin Manka on urallaan vaikuttanut myös lukuisten tutkimus- ja kehittämisprojektien asiantuntijatehtävissä. Hän on toiminut muiden muassa Työsuojelurahaston ja Tekesin hankkeissa vastuullisena johtajana.

Luennoitsijana Manka on suosittu. Hän on ideoinut työpaikoille työrauhanjulistuksen, nykyiseltä nimeltään työnilonjulistuksen. Tämänvuotisella valinnallaan SVAL haluaa antaa tunnustusta merkittävää tutkijauraa tekevälle yhteiskuntatieteilijälle sekä nostaa esiin työhyvinvoinnin, joka on ollut tärkeässä asemassa myös syksyn työmarkkinaneuvotteluissa.

Vuoden Valtio-/Yhteiskuntatieteilijät v. 1999 lähtien: 1999 VTK Erkki Liikanen, 2000 VTL Anu Kantola, 2001 VTK Jorma Ollila, 2002 VTT Teija Tiilikainen, 2003 VTT Antti Eskola, 2004 YTT Matti Virtanen, 2005 VTM Leena Luhtanen, 2006 YTM Marita Ruohonen, 2007 VTT Esa Pohjanheimo, 2008 VTL Suvi-Anne Siimes, 2009 HTM Antti Rantakokko ja 2010 VTT Cay Sevón

Jaa artikkeli