26.5.2017

Yhteiskuntatieteilijä valokeilassa: Anni Vesa

Epämääräinen uteliaisuus yhteiskunnan toimimista kohtaan vei Anni Vesan alun perin yhteiskunta-alalle. Yhtä uteliaasti hän suhtautuu uraansa tulevaisuudessakin. Yhteiskuntatieteilijöiden vahvuuksia Vesa on päässyt hyödyntämään jo monissa tehtävissä.

Työtehtävä ja työpaikka: tiiminvetäjä, Helsingin yliopiston Tiedekulma

Koulutus: YTM

Asuinpaikka ja perhe: Helsinki, avopuoliso

Harrastukset: oman osaamisen kehittäminen, liikunta, huonot tosi-tv -sarjat

Urapolkusi vaiheita

Urani on alkanut melko tyypillisellä tavalla asiakaspalvelusta. Olen ollut opiskelujen ohella töissä niin kalatiskillä kuin design-tuotteiden myyjänä Suomessa ja ulkomailla. Nykyiselle uralleni minua lähti johdattelemaan luottamustoimet opiskelijayhteisössä, ja niistä ensimmäinen ja siksi myös merkittävin on ollut edunvalvonta-asiantuntijan tehtävät Lapin yliopiston ylioppilaskunnassa.

Pidän kuitenkin itse oman urani kannalta huomattavasti varsinaisia työtehtäviä tärkeämpinä oppeja, joita olen saanut luottamustehtävissä ja muutoin olemalla aktiivinen ja lähtemällä kiinnostaviin juttuihin mukaan. Luottamustehtävissä olen saanut opetella turvallisessa ympäristössä muun muassa johtamista, strategista ajattelua, tiimityöskentelyä, oman työn johtamista ja innostamista.

Nykyinen työnkuva

Nykyisessä työssäni vedän 20 hengen host-tiimiä ja olen mukana rakentamassa Helsingin yliopistolle uutta olohuonetta ja tieteen näyttämöä, entistä isompaa ja monipuolisempaa Tiedekulmaa.

Mikä yhteiskunta-alan opinnoissa ja töissä kiinnostaa?

Minut vei yhteiskunta-alalle epämääräinen uteliaisuus yhteiskunnan toimimista kohtaan. Opintojeni alussa minulla oli hyvin erilainen kuva siitä, mikä olisi unelmieni työ valmistuttuani. Opintojen aikana, ja erityisesti näin valmistumisen jälkeen olen ollut kiitollinen siitä, että valitsin itselleni niin monipuolisen alan kuin yhteiskuntatieteet. Vaikka generalistina oleminen ei ole pelkkä siunaus, vaan oma haasteensa on osaamisen kohdentamisessa, olen huomannut, että koskaan yhteiskunnan ja ihmisten toiminnan laajemmasta ymmärtämisestä ei ole ainakaan ollut haittaa.

Yhteiskunta on jatkuvassa liikkeessä ja se tekee yhteiskunnan ymmärtämisestä myös jatkuvasti kiinnostavaa. Oma koulutukseni on myös sellaista, joka taipuu hyvin moneen – kunhan vaan ensin ymmärtää itse sen, että sitä todellakin voi taivuttaa vaikka ja mihin.

Miten olet hyödyntänyt yhteiskunta-alan koulutusta työssäsi?

Aiemmissa töissäni, jossa tein töitä vahvasti vaikuttamisen parissa, yhteiskunnan laajasta ymmärryksestä oli selkeästi etua työn hoitamisessa. Nykyisessä työssäni huomaan taas toisenlaisten yhteiskuntatieteilijän vahvuuksien nousevan pinnalle. Tiiminvetäjänä ja etenkin juuri tässä työn vaiheessa minulle on apua siitä, että olen tottunut hahmottamaan suuria kokonaisuuksia, etsimään tietoa ja käsittelemään sitä, viestimään omista ajatuksistani selkeästi ja perustellusti ja omaksumaan nopeasti uutta tietoa ja soveltamaan sitä. Esimiehenä koen, että opintojeni kautta olen oppinut arvostamaan yhä enemmän tasa-arvoisen vuoropuhelun merkitystä, ja ymmärtämään sitä, että toimintaa ohjaavat myös rakenteet. Uutta työyhteisöä luodessani voin esimerkiksi kiinnittää huomiota siihen, että luomamme rakenteet ohjaavat tekemistä ja työn ilmapiiriä rakentavaan, sallivaan ja kannustavaan suuntaan.

Millainen on unelmiesi työ?

Olen aivan viime vuosina ymmärtänyt itsekin sen, mitä jatkuvasti sanotaan, eli että tulevaisuuden työt ovat sellaisia, joita ei vielä ole olemassakaan. Tämän ymmärrettyäni olen suhtautunut omaan uraanikin uteliaisuudella, ja uskonkin että tulevaisuuden unelmatyöni on jotain sellaista, jota en ehkä vielä osaa kuvaillakaan. Sen tiedän, että se tulee yhdistämään jollain tapaa jatkuvaa kehittämistä, vuorovaikutusta ja asiantuntijatyötä sekä johtamista.

Millaista on olla opiskelija suomalaisessa yhteiskunnassa?

Opiskelijana oleminen on samaan aikaan opettelua sietämään ja ehkä jopa nauttimaan epävarmuudesta, ja rohkeutta hypätä mahdollisuuksien mereen. Koulutuksen ohella suuri merkitys on sillä, miten olet kehittänyt itseäsi ja osaamistasi koulutuksen ulkopuolella. Opiskelijat ovat aika kovilla, koska työmarkkinoilla juuri valmistuneeltakin odotetaan jo vankkaa taito- ja osaamispakettia sekä ainakin jonkin verran työkokemusta. Tilannetta eivät helpota myöskään jatkuvat leikkaukset opintotukeen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa koulutusta ja tutkimusta ei nähdä arvona sinänsä vaan pelkästään tuotannon välineenä.

Jaa artikkeli