14.8.2017

Yhteiskuntatieteilijä valokeilassa: Elina Moisio

Vuodet opiskelijajärjestöissä herättivät Elina Moisiossa palavan halun muuttaa maailmaa paremmaksi. Kansantaloustieteilijä on saanut urallaan vaikuttaa mm. ministereiden erityisavustajana, kuntapoliitikkona, yliopiston alumnikoordinaattorina ja työmarkkinajärjestöissä. Moisio toimi pitkään YKAssa luottamustehtävissä. Hän työskentelee Akavassa yhteiskuntavaikuttamisen ja ilmastopolitiikan asiantuntijana.

Työtehtävä ja työpaikka: yhteiskuntavaikuttamisen ja ilmastopolitiikan asiantuntija Akava ry:ssä
Koulutus: valtiotieteiden maisteri, kansantaloustiede, Helsingin yliopisto
Asuinpaikka ja perhe: Helsingin Lauttasaari, perheeseen kuuluu kolme lasta
Harrastukset: kaupunkipolitiikka, lukeminen ja luonto

Urapolkusi vaiheita

Elämäni suuntaan ovat vaikuttaneet eniten vuodet opiskelijajärjestöissä, jotka herättivät palavan halun muuttaa maailmaa paremmaksi. Olen saanut vaikuttaa ministereiden erityisavustajana, kuntapoliitikkona, yliopiston alumnikoordinaattorina ja työmarkkinajärjestöissä. Aikoinaan YKAn puheenjohtana (vuosina 2007-2012) näin selvästi, miten ihminen tarvitsee tukea työmarkkinoiden muutoksessa. Paikkaa, josta voi kysyä apua.

Nykyinen työnkuva

Työskentelen Akavassa ilmasto- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijana sekä yhteiskuntavaikuttamisen parissa. Koordinoin Akavan yhteisiä vaikuttamisponnistuksia, kuten viimeisimpänä sote- ja maakuntauudistuksen vaikuttamistyötä.

Mikä yhteiskunta-alan opinnoissa ja töissä kiinnostaa?

Jos haluaa vaikuttaa siihen, millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville, sen voi tehdä yhteiskunnallisissa töissä. Omat arvot saavat ohjata tekemistä. Yhteiskunta Suomessa ja globaali yhteisö tarvitsee ihmisiä, jotka haluavat tehdä siitä toimivamman, tasa-arvoisemman ja reilumman.

Miten olet hyödyntänyt yhteiskunta-alan koulutusta työssäsi?

Kansantaloustieteen koulutus on antanut erinomaiset taidot lukea taloutta, nähdä se myös osana kokonaisuutta. On helpompi nähdä talouspuheen taakse sekä yhteiskunnan ja talouden monimutkaiset vaikutussuhteet.

Millainen on unelmiesi työ?

Haluan jatkaa yhteiskuntavaikuttamisen parissa. Pidän siitä, jos työssä oppii koko ajan uutta. Juuri nyt haluaisin pureutua kehitykseen, jossa epätieto ja oikea tieto taistelevat ihmisten kiinnostuksesta. Sillä on jo nyt iso vaikutus siihen, miten maailman koemme. Lisäksi haluan vahvistaa tasa-arvoa. Viime vuosina on otettu takapakkia siinä, miten puhutaan naisista tai muista ihmisistä ylipäätään.

Miten yhteiskuntatieteilijä voi muuttaa maailmaa?

Jokainen meistä muuttaa maailmaa joka päivä. Osaamisemme ydin on rikkoa vallitsevia käsityksiä, purkaa yhteiskunnan rakenteita ja muuttaa niitä paremmiksi.

 

Jaa artikkeli