11.12.2013

 | Teksti: Hanna Ojanpää 

| Kuvat: Vesa Tyni

Matti Rönkä: Akateeminen työmies

Nostalgisena miehenä toimittaja, kirjailija Matti Rönkä ymmärtää, että uhkakuvien takana on usein päätelmä, että ennen asiat olivat paremmin. Realistina ja historiantuntijana hän tietää, että kehitys on aina vienyt eteenpäin.

Vuoden yhteiskuntatieteilijä Matti Röngän mielestä yhteiskunnan elinvoimaisuus perustuu toimeliaisuuteen. Sama pätee myös hänen henkilökohtaiseen elämänrytmiinsä.

-Pelkään laiskuutta. Systemaattinen työnteko pitää minut liikkeessä.
Palkintoja ja kunniamainintoja hän sen sijaan ei ole koskaan tavoitellut – vaikkakin viime vuosina hänen kirjansa ovat niitä paljon keränneet.

-Kuten presidentti Mauno Koivisto lainasi aikoinaan sosiaalidemokratian teoreetikko Eduard Bernsteinia, tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike, hän toteaa.

Vuoden yhteiskuntatieteilijän meriitti oli Röngälle entuudestaan tuttu ja edeltäjiäänkin hän osaa nimetä. Omasta huomiostaan hän on häkeltynyt, mutta myös nöyrän kiitollinen.

-Pidän itsenäni enemmän tutkimusapulaisena kuin tieteilijänä. Mutta kai se on niin, että kun maileja tulee mittariin, myös kiinnostavuus kasvaa.

 

TITANICIN KANNELLA

Rönkä on kotoisin Kuusjärveltä, nykyisin Outo-kumpuna tunnetusta pikkukaupungista, mutta juuret vievät 15 sukupolven ajalta Savoon. Röngän vanhemmat olivat sodanjälkeistä rakentaja-ainesta. Silloin yhteiskunta perustui siihen, että seuraava sukupolvi pärjäsi edellistä paremmin. Sitä myös Röngän vanhemmat toivoivat lapsiltaan.

Yhteiskunnan on Röngän mukaan tarjottava jokaiselle yksilölleen – vammaan, vanhuuteen tai ”muuhun vaillinaisuuteen” katsomatta – tarpeellisuuden tunne. Hän itse haluaisi perustaa oman näkemyksensä suomalaisuudesta juuri tähän illuusioon.

-Omana elinaikanani yhteiskuntamme kahtiajakautuminen on voimistunut. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin hyvien myyttien varaan: koulutus, tasa-arvo ja kulttuuri. Mutta sitten tilalle kasvoi markkinatalous-hyvinvointiyhteiskunta.

Tehokkuuden nimissä on helpompaa jättää ei-niin-tuottoisa henkilö yhteisön ulkopuolelle kuin ottaa taloudellinen tai sosiaalinen riski hänen integroitumisestaan yhteiskuntaan. Meillä olisi paljon hyviä muurarin apupoikia, mutta toisin kuin ennen, enää työmies ei tarvitse itselleen vatupassin pitäjää. Nyt apupojat jäävät seinien sisälle ja syrjäytymisen annetaan siirtyä seuraaville sukupolville. En osoita tai syytä ketään, tämä on meidän kaikkien yhteinen valinta, vika ja vastuu.

Rönkä kuitenkin tunnustaa, että absoluuttista totuutta yhteiskunnasta ei ole olemassa, on vaan erilaisia näkökulmia.

– Kai se on niin, että mattoa pitää vetää myös itseltä alta koko ajan. Tarkistaa, ovatko omat pessimistiset näkemykset totta vai vain kyyni-sen keski-iän tuotosta. Epäily pitää virkeänä.

-Kaipaan sellaista keskustelua, joka yrittäisi ulottaa hetken ongelmaratkaisua jopa huomista pidemmälle.

 

TIEDON KATOAMISEN TUSKAA

Nuorena Rönkä halusi päteä ja osoittaa sen myös muille.

-Koulussa olin tasaisen hyvä, en briljantti tai erityisen lahjakas. Tulevaisuuden kannalta käänteentekevä hetki oli pitkän matematiikan kirjoituksissa. Olin tehnyt kuusi laskua ja tiesin, että ne olivat oikein. Seitsemännen kohdalla en saanut tehtävää onnistumaan, joten kirjoitin siitä esseen. Matematiikan opettajani lähetti silti kokeen eteenpäin laudaturina todeten, että tulet vielä leipäsi tienaamaan asioita selittämällä.

Ylioppilaskirjoitusten ja laudaturina palanneen matematiikan arvosanan jälkeen, Röngällä oli vahva tarve ja tavoite päästä Helsinkiin. Ovet yliopistoon aukesivat suoraan lukion papereilla.

-Silloin yliopistossa sai opiskella mitä vaan. Akateeminen vapaus oli totta, ja se loi pohjan perussivistykselle, Rönkä muistelee. – Valtio-tieteellisen jälkeen pääsin Sanomien toimittajakouluun ja minusta tuli loppuelämäkseni erkkolainen. Niitä oppeja – liberaalia maailmankatsomusta; journalistista itsetietoisuutta ja itsenäisyyttä; nöyryyttä ja rohkeutta tiedon edessä – tulen aina noudattamaan.

Tieto on demokratian kulmakiviä

Toimittajan työ on Röngän mukaan ammatillistunut, boheemit ajat ovat ohi. Laatu on tasaisempaa, huippuja ja mahalaskuja on vähemmän. Paluuta entiseen ei ole, mutta ajassa on silti jotain hänelle vierasta.

-Muutoksen keskellä moni hyvä asia perinteisessä uutistyössä ja journalismissa on jää-nyt sivuun. Taustalla ovat tietysti myös markkinavoimat ja mainostulojen ehtyminen, vanhat rakenteet murtuvat ja uutisten tuottaminen on muilla julkaisualustoilla halvempaa. Mutta uutisoinnin kaventuminen ei ole kenenkään etu. Ja jos kotimainen kilpailu korkeatasoisesta uutistyöstä häviää, häviää samalla myös vertailupohja omaa työtä kohtaan.

Rönkä näkee nöyrän ja uteliaan asenteen sekä jatkuvan tiedonhalun synonyymeinä sivistykselle. Se on myös hänen oma pyrkimyksensä.

-Tieto on demokratian kulmakiviä. Meillä on takanamme hyvin lyhyt aika, jona olemme saaneet tietoa omalla kielellämme ja ilman, että hallitsijat, uskonnot tai sodat ovat sitä estäneet. Mutta nyt, kun tietoa on kaikkialta saatavissa vain klikkauksen päässä, tieto ei enää kiinnostakaan. Riittää, että tiedonhankkimiskeinot ovat saatavilla sitä tarvittaessa.

-Itse aloitan päiväni lukemalla Hesarin kannesta kanteen, aina balettiarvosteluihin asti. Turhaa tietoa ei ole minulle olemassa. Pyrin lukemaan myös kaiken ”merkittävän” kotimaisen kirjallisuuden. Kari Hotakaisen uusinta kirjaa luin kadehtien, kuinka hän onnistui joka lukuun saamaan lauseita, joihin oli pakko palata takaisin.

 

KÄRPPÄNÄ KOKO AJAN

Kiksejä Rönkä ei saa extreme kokemuksia hankkimalla, hän on esimerkiksi antanut itselleen luvan olla opettelematta lumilautailua. Porvarillisena rohkeutenaan hän pitää sitä, kun iltaisin kuuntelee Radio Suomea ja sen ennalta arvaamatonta soittolistaa. Siksikin ehkä hänen kirjalliset saavutuksensa, seitsemän romaania, ovat yllättäneet hänet itsensä.

-En koskaan ajatellut, että minulla olisi kirjallisesti arvokasta sanottavaa. Mutta neljänkymmenen korvilla huomasin kaipaavani elämääni jotain uutta ja jäin töistä kouluttautumislomalle tavoitteena pitkän jutun tekeminen. Prosessin aikana kasvoi vahva tahto saada kirja julkaistua, mutta läpisaanti olikin eri juttu. Kirjallisuus ja julkisuus eivät siis tue toisiaan, Rönkä naurahtaa. Sen sijaan hän on huomannut, että Kehäteiden ulkopuolella hänet tunnetaan paremmin kirjailijana kuin teeveestä tuttuna.

-Täällä kotiseuduilla ihmiset pitävät minua akateemisena pihamiehenä: joku projekti pitää aina olla päällä.

Rönkä on esikoisteoksensa jälkeen tuottanut teoksia parin vuoden välein, kirjoja on käännetty 18 kielelle. Viimeksi agentti otti yhteyttä albania-laisen kustantajan julkaisutoiveista. Vapaaksi kirjailijaksi hän ei kuitenkaan aio jättäytyä.

-Tahdin ja lukijamäärien pitäisi silloin olla jotain aivan muuta, hän toteaa.

– Ja kun on tottunut keskiluokkaiseen elämäntyyliin, siitä on vaikea luopua.

Päähenkilökseen Rönkä halusi ”ulkopuolisen lännenmiehen” skandinaavisten poliittisesti korrektien tutkijaryhmien tai piippua tupruttelevan yksityisetsivän tilalle. Syntyi Viktor Kärppä, inkeriläinen paluumuuttaja Sortava-lasta.

-Viktor liikkuu oikean ja väärän välimaastossa, mutta hänellä on korkea moraali. Ulkopuolisena hän pystyy myös havainnoimaan yhteiskunnastamme ilmiöitä, joita emme itse näe. Olen seurannut Kärpän elämää runsaan 10 vuoden ajan, sinä aikana hänkin on vanhentunut, mennyt naimisiin ja saanut lapsia. Jätin jäähyväiset Kärpälle syksyllä ilmestyneessä kirjassa, mutta tuskin Viktor päästää minua vielä otteestaan.

Omaa venäjän kielen taitoaan Rönkä ei pidä kummoisena, viroa hän ei puhu lainkaan. Sen sijaan naapurimaiden historian ja nykyhetken tuntemus on laajaa ja pitkäaikaisen tutkimuksen tulosta.

-Ilmiönä minua hämmentää, millä mandaatilla presidentti Koivisto aikoinaan päätti, että inkerinsuomalaiset saavat paluumuutto-oikeuden Suomeen. Minulla ei ole mitään päätöstä vastaan, mutta proseduuri on jäänyt minua vaivaamaan.

Uutistoimittajana Rönkä ei voi ilmaista itseään asenne edellä, asettua kenenkään puolelle tai toisia vastaan. Kirjailijana hän voi omien sanojensa mukaan heittäytyä lempeämmin pienen ihmisen puolelle. Sen sijaan hän aktiivisesti vastustaa pyrkimystä olla aktiivinen vaikuttaja.

-Toki tiedon ja miksei viihteenkin välittäjänä tehtävänäni on tuottaa informaatiota päätöksentekijöille ja kansalaisille heidän omia päätöksiään varten. Ei uutisointiakaan voi ranskalaisin viivoin toimittaa saati elämää elää, tarinalle tarvitaan aina muoto.

 

MATTI RÖNKÄ VTM, toimittaja, kirjailija

• Syntynyt 1959
• Kolme aikuista lasta
• Fanaattinen urheiluharrastaja

Edellisiä valintoja

• 2012 Professori, VTT Sixten Korkman
• 2011 Professori, YTM, FT Marja-Liisa Manka
• 2010 Toimitusjohtaja, VTT Cay Sevón
• 2009 Kaupunginjohtaja, HTM Antti Rantakokko
• 2008 Toimitusjohtaja, VTL Suvi-Anne Siimes
• 2007 Kehittämiskonsultti, VTT Esa Pohjanheimo
• 2006 Toiminnanjohtaja, YTM Marita Ruohonen
• 2005 Oikeusministeri, VTM Leena Luhtanen
• 2004 Päätoimittaja, YTT Matti Virtanen
• 2003 Professori, VTT, Antti Eskola
• 2002 Dosentti, VTT, Teija Tiilikainen
• 2001 Pääjohtaja, VTK, Jorma Ollila
• 2000 Tutkija, VTL, Anu Kantola
• 1999 Komissaari, VTK, Erkki Liikanen

Vuoden yhteiskuntatieteilijä 2013

-Toimittamista sanotaan joskus nopeaksi sosiologiaksi. Kirja nykyajasta on aina osallistuvaa havainnointia. Koetan molemmissa rooleissani välttää saarnaamista ja viisastelevaa opettamista. Silti, nöyrän ylpeänä, ajattelen, että ne ovat molemmat tärkeitä tehtäviä ihmisten elämän-hallinnan, hyvinvoinnin ja demokratian kannalta. Pitää olla kiitollinen, että saa tehdä työtä, jolla on aitoa merkitystä, toteaa tuore Vuoden yhteiskuntatieteilijä Matti Rönkä.

Tämänvuotisella valinnallaan liitto haluaa antaa tunnustusta kirjallisesti ja suullisesti taitavalle yhteiskuntatieteilijälle, jolla on kokemusta sekä media-alalta että kirjallisuudesta.

Jaa artikkeli

Ammattilaiset