14.11.2016

 | Teksti: Hanna Ojanpää 

| Kuvat: Sarri Kukkonen

Pauliina Seppälä: Hyvät ideat syntyvät pakkomielteistä

VTM, yrittäjä Pauliina Seppälä etsi pitkään oman luovuutensa toteuttamiskeinoa yhdessä muiden kanssa. Sosiaalisen median ja yhteisöllisyyden yhdistämällä hän on vihdoin löytänyt jonkinlaisen rauhan ja merkityksen tekemisilleen.

Nimitys vuoden yhteiskuntatieteilijäksi on Seppälän mielestä hieno asia. Hän uskoo, että se on myös osoitus siitä, että jotain on tullut tehtyä oikein. Ehkä maailma on sittenkin muuttumassa.

Vuoden yhteiskuntatieteilijä Pauliina Seppälä toteaa, että hän on koko aikuisikänsä etsinyt itselleen luomisväyliä: tanssinut, maalannut ja kirjoittanut. Vasta sosiaaliseen mediaan perustamiensa tempausten jälkeen hän kokee vihdoinkin löytäneensä keinon luoda merkityksellisyyttä maailmaan. Seppälän visioista on syntynyt Yhteismaa ry, minkä alla toimii Siivouspäivä, Illallinen taivaan alla ja Nappi Naapuri -projektit sekä joukkorahoitusta pyörittävä Mesenaatti Oy.

– Olo on välillä kuin Mestarien Liigan ottelukentällä! Tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä: hullua, luovaa ja energistä, Seppälä iloitsee.

 

Käänteentekeviä kolahduksia

Seppälä kertoo kasvaneensa perheessä, missä oli sisäänrakennettu kunnianhimo ja paine tulla joksikin. Lähtökohtana oli, että akateeminen loppututkinto tulee suorittaa.

– Olen elänyt lapsuuteni luokkaristiriitaisessa perheessä. Isäni on taustansa puolesta ”jotain parempaa”, kun taas äidin tausta oli olevinaan ”jotenkin alempi”. Asuimme uusissa lähiöissä, mutta en koskaan kokenut kuuluvani mihinkään; olin pissis, joka vietti aikaansa Espalla ja jota kiinnostivat vaatteet. Ystävä- ja lähipiiriini ei kuulunut ketään, joka olisi ollut kulttuurimaailmaan, yhteiskunnallisesti tai poliittisesti suuntautunut.

Lukion jälkeen Seppälä halusi opiskelemaan vaatesuunnittelua, mutta päätyikin kauppakorkeakouluun. Opinnot olivat jo pitkälle, kun hän osallistui taloussosiologian kurssille.

– En tiennyt asiasta entuudestaan mitään, mutta se oli minulle mullistava kokemus. Siltä istumalta päätin hakea valtiotieteelliseen ja lopettaa ekonomin opinnot.

Seppälä aloitti lukemalla sosiaalityötä, mutta vaihtoi sittemmin pääaineen sosiaalipolitiikkaan. Seuraava kolahdus tapahtui graduvaiheessa.

– Luova ajattelu yhdistettynä analyyttisyyteen ja alan merkkiteoksiin saivat minut haluamaan tutkijaksi, hän muistelee.

 

En halunnut luopua yrityksestä sanoa jotain tärkeää vain saadakseni tohtorin tutkinnon.

 

Väitöskirja jäi kesken

Valmistumisen jälkeen Seppälä haki useaan otteeseen apurahaa väitöskirjatyöhön, mutta päätyikin copyksi IT-alan firmaan.

– Mutta vain vuodeksi – tajusin melko pian, että minun on vaikea toteuttaa toisten ideoita. Irtisanoutumisen jälkeen tein lehtijuttuja muun muassa City-lehteen ja Imageen. Työ oli antoisaa, mutta en osannut sitäkään kuvitella päivätyöksi itselleni.

Sinnikäs apurahahaku tärppäsi sittemmin ja Seppälä ryhtyi täyspäiväiseksi tutkijaksi. Vaikka hän tapasi kaltaisiaan muita tutkijoita ja koki älyllisen haasteen antoisana, oli se myös vaikeaa aikaa.

– Minulla oli vahvat teesit ja näkemys tekemisestäni sekä valtavasti kunnianhimoa. Olin kuitenkin paljon yksin ja tarvitsin apua, mutta en löytänyt ja saanut sitä tarpeeksi. En myöskään halunnut luopua yrityksestä sanoa jotain tärkeää enkä tehdä väikkäriä vain saadakseni tohtorin tutkinnon. Kun siihen yhdistyi tosiasia, että en saanut artikkeleja läpi, olo oli välillä hyvinkin ahdistunut, hän myöntää.

Kun Seppälä löysi sosiaalisen median ja verkottuneen maailman, hän löysi siitä uuden missionsa ja jätti lopulta väitöskirjansa kesken. Tämä aiheutti hänelle pitkään huonoa omaatuntoa.

– Olin käyttänyt liian paljon aikaa ja rahaa. Näin jälkikäteen ymmärrän, että väitöskirja oli minulle kuin huono parisuhde: olisi pitänyt lopettaa jo paljon aikaisemmin. Nyt olen kuitenkin päässyt sen yli.

 

Some aktivoi ihmiset

Seuraava kolahdus liittyi juuri sosiaaliseen mediaan ja sen tunkeutumiseen kaikkien tietoisuuteen. Samaan aikaan Suomeen oli tullut joukoittain turvapaikanhakijoita.

– Heitin illalla vitsinä, että perustan Refugee Hospitality Clubin Facebookiin, ja aamuun mennessä siitä oli syntynyt liike. Se oli todella luova ja opettavainen projekti. Huomasin, että hommahan toimii. Ihmiset tekivät yhdessä vapaaehtoisesti hyvää ilman värväämistä ja ohjaamista, hän muistelee.

Luovan purkausvaiheen jälkeen toiminta jäi uinumaan, mutta uudelleen aktivoitumisen jälkeen sitä on alettu monistamaan myös muihin kaupunkeihin. Myös Seppälän haave turvapaikanhakijoiden omasta osallistumisesta toteutui.

– Yhtenä päivänä huomasin seuraavani kurdin ja syyrialaisen välistä keskustelua!

Sosiaalisen median käyttömahdollisuudet ihmisten aktivoimisessa on saanut Seppälässä aikaan lähes pakkomielteisiä ideoita.

– Joukkorahoituksen lanseeraamisen aikoihin luin paljon kulttuuri- ja teknologiatutkimusta ja minulle syntyi hillitön visio siitä, mihin maailman on menossa. Tein kaavioita kollektiivisesta kulutuksesta ja puhuin kaikille ja kaikkialla omista ajatuksistani, Seppälä kertoo.

– Siivouspäivässä taas oli kyse siitä, että pääsisin eroon omasta roinasta, mutta pian ihmiset halusivat lähteä siihen joukolla mukaan.

Seppälän pakkomielteistä rakkain on Nappi Naapuri. Siitä hänellä on vahva tunne, että homma voisi toimia.

– Yhteisön voimavaroja ei osata hyödyntää riittävästi. Jos itse vaikkapa etsin lastenhoitajaa, tiedän, että taloyhtiössämme asuu teinejä, mutta en tiedä, kuinka heidät voisi löytää. Nappi Naapurissa yhdistyy tarve ja resurssi. Uskon, että moni meistä olisi valmis tuomaan naapuriin vanhukselle kaupasta tarvittavat ostokset, jos vain tietäisimme, mitä hän tarvitsee, Seppälä arvioi.

Seppälä ei pidä itseään yhteisöllisyysaktivistina, mutta harmittelee kuitenkin sitä, että toisista välittäminen ja yhdessä tekeminen on kulttuuristamme hävinnyt. Lisäksi häntä ärsyttää yhteiskunnassamme edelleen näkyvä eriarvoisuus. Pitkään Seppälä kuvitteli, että maailma on muuttunut, mutta todellisuudessa niin ei ehkä olekaan.

– Yhteisöllisyyttä helposti pelätään, koska meiltä puuttuu siihen liittyvät etiketit. Pitäisikö tässä nyt ruveta kaveeraamaankin, Seppälä heittää monen kauhuskenaarion.

 

Tieto on parasta taidetta

Työ on Seppälälle niin mieluisaa, että työn ja vapaa-ajan ero on hänelle häilyvä. Kotikin on vain kahden korttelin päässä työpaikasta. Perhe ja lapset pitävät hänet kuitenkin arjessa kiinni.

– Lapset haluaisivat koiraa, mutta koska olen allerginen, ulkoilutamme naapuriston eläimiä, hän naurahtaa.

Hänelle itselleen yhteiskunnallinen koulutus on pohja kaikelle hänen tekemiselleen ja ajatuksille ympäröivästä maailmasta.

– Toiseus, tasa-arvo, luokkajako, yhteiskunnan rakenteet ja etuoikeudet: kaikki tulevat sieltä, hän listaa.

– Rakastan teorioita ja suuria ajattelijoita! Mielestäni tieto on parasta taidetta.

 

Yhteisöllisyys osa arkea

Tämänvuotisella valinnallaan liitto haluaa antaa tunnustusta yhteiskuntatieteilijälle, joka on tuonut luovasti yhteisöllisyyden osaksi nyky ihmisen arkea. Pauliina Seppälä on onnistunut ennakkoluulottomasti yhdistämään sosiaalisen median ja yhteisöllisyyden.

– Seppälän ura kuvaa hyvin yhteiskuntatieteilijöiden monialaista ja yllättävääkin osaamista. Halusimme tämänvuotisella valinnalla nostaa esiin yhteiskuntatieteilijän, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä yhteisöllisyyden ja sosiaalisen median oivaltavassa yhdistämisessä, puheenjohtaja Mikko Eskola sanoo.

Vuoden yhteiskuntatieteilijä valittiin nyt 18. kerran. Viime vuonna valituksi tuli VTM, suurlähettiläs Pertti Torstila.

 

PAULIINA SEPPÄLÄ (45)

  • VTM (sosiaalipolitiikka), Helsingin yliopisto
  • Yrittäjä-perustaja: Yhteismaa ry (Siivouspäivä, Illallinen taivaan ala ja Nappi Naapuri), Mesenaatti Oy (Joukkorahoitus)
  • Perheeseen kuuluu mies ja kaksi lasta
  • Harrastukset: työ, perhe, lukeminen, satunnainen liikunta
Jaa artikkeli

Ammattilaiset