29.9.2011

 | Teksti: Hanna Ojanpää 

| Kuvat: Susanna Kekkonen

Iiris Autio: Kahden maailman välittäjäagentti

Tanssiryhmä Tero Saarinen Company haluaa tanssin kautta edistää humaania maailmankuvaa ja inhimillisiä perusarvoja.

Vaikka kansainvälinen ryhmä toimii taiteen ehdoilla, myös taloudellinen ja tuotannollinen osaaminen ovat sille tärkeitä menestystekijöitä. Taiteellisen johdon rinnalla toiminnanjohtaja Iiris Autio pitää yhteydet ulkomaailmaan kunnossa ja tuotannon rattaat pyörimässä.

 

Miten valtiotieteilijästä tuli kulttuurituottaja?

Tiesin jo nuorena tyttönä, että haluan tehdä työtä sekä kulttuurin että kansainvälisyyden parissa. Halusin erikoistua taidejohtamiseen, vaikka 1980-luvulla opiskellessani sellaista oppiainetta kuin Arts Management ei Suomessa edes ollut olemassa.

Hain nimenomaan valtiotieteelliseen, sillä tiesin saavani sieltä laaja-alaisen ja monipuolisen akateemisen koulutuksen. Kiitos yleissivistävien opintojen ymmärrän esimerkiksi, kuinka julkinen sektori toimii ja millä perusteella poliittisia päätöksiä tehdään. Suomessa ja myöhemmin myös Lontoossa erikoistuin taidejohtamiseen. Tämä yhdistelmä kantaa hedelmää joka päivä.

 

Miten päädyit juuri tanssin ja Tero Saarisen joukkoihin?

Itsehän en osaa tanssia lainkaan. Porvarisperheen tyttärenä minut pantiin harrastamaan balettia, mutta siihen minulla ei ollut mitään lahjoja. Sen sijaan tanssin liike, sen visuaalisuus ja ilmaisuvoima ovat aina koskettaneet minua syvästi katsojana. Silti nimenomaan tanssin pariin päätyminen oli puhdasta sattumaa, onnellista sellaista.

Valmistumisen jälkeen hain ensimmäistä kulttuurisektorilla avoinna olevaa työpaikkaa ja se sattui olemaan tanssin alalta. Tero Saariseen tutustuin työskennellessäni Tanssin Tiedotuskeskuksessa ja meillä synkkasi välittömästi. Lontoossa toteuttamamme yhteistyöprojektin aikana Tero kysyi minua tuottajakseen. Nyt olemme toimineet tiiminä – kaksinapaisena johtona – vuosikymmenen ajan.

 

Mikä oma roolisi on tanssiryhmän puikoissa?

Tehtäväni on mahdollistaa puitteet taiteen syntymiselle – yhdessä eri alojen osaajien kanssa. Toisena johtajana vastaan viime kädessä kaikesta muusta paitsi taiteellisista sisällöistä: rahoituksesta, tuotannoista, hallinnosta ja brändinhallinnasta. Laajemmin katsottuna toimin ikään kuin välittäjänä kahden maailman välillä. Ajattelen – ja pystyn argumentoimaan – asioita paitsi taiteen myös yhteiskunnan ja talouden näkökulmasta ja vaihtamaan sanastoa kulloisenkin kohderyhmän mukaan. Olenkin oman työni ohella toiminut asiantuntijana useissa luovan talouden ja kulttuuriviennin kehittämiseen tähtäävissä työryhmissä. Koulutuksen ja kansainvälisen perspektiivin ansiosta koen, että minulla on ollut näissä asiantuntijarooleissa paljonkin annettavaa.

 

Kuinka työnteko luovien ihmisten kanssa sujuu?

Ensinnäkin, pidän itseänikin luovana ihmisenä. Luovuus ei suinkaan rajoitu taiteen tekemiseen, sitähän tarvitaan mitä suurimmassa määrin myös menestyvässä liiketoiminnassa. Aalto-yliopisto on oiva esimerkki siitä, kuinka eri alojen osaajia kannattaa yhdistää saman katon alle. Niin syntyvät uudet innovaatiot. Työpaikassani toimintaa ohjaavat myös vahvat yhteiset arvot sekä erittäin kurinalainen ja tavoitteellinen tapa tehdä töitä. Sanoisin, että meitä kaikkia yhdistää samanhenkisyys, työtehtävistä riippumatta. On turha luulo, että luovuus olisi synonyymi boheemisuudelle.

 

Olet ollut Suomessa nyt kymmenisen vuotta. Kaipaatko suureen maailmaan?

Olemme kansainvälinen ryhmä, kiertueemme suuntautuvat suurimmaksi osaksi ulkomaille ja myös tärkeimmät yhteistyökumppanimme toimivat Suomen ulkopuolella. Käytännössä jokapäiväinen työni on hyvin kansainvälistä ja ulkomaanmatkapäiviä kertyy ihan riittävästi. Itse asiassa tänä syksynä toteutuva ensimmäinen Suomen-kiertueemme on harvinaista herkkua: Helsingistä Aleksanterin teatterista starttaava ilta nähdään myös Oulun, Kuopion ja Jyväskylän kaupunginteattereissa. Ylipäätään toimintamme on niin kunnianhimoista, että oma työ tarjoaa jatkuvasti uusia haasteita.

 

Mikä on sitten se tanssin taian salaisuus?

Tanssi on kieleen sitoutumaton ilmaisumuoto. Olemme kiertäneet maailmaa ympäri – lähes 40 maassa – ja aina olemme löytäneet yhteisen sävelen yleisön kanssa. On koskettavaa kerta toisensa jälkeen huomata, miten teoksemme resonoivat eri yleisöjen kanssa, huolimatta maasta tai maanosasta.

Parasta palautetta on kuulla, kuinka esityksemme on jopa muuttanut jonkun elämän suunnan tai kuinka elämästä löytyy taas toivoa. Taiteella on merkitystä, monella eri tasolla!

 

IIRIS AUTIO

  • Synt. 1966
  • Syntymäpaikka: Varkaus
  • Perhe: Kaksi lasta (s. 1994 ja 1999)
  • Nykyinen asuinpaikka: Helsinki
  • Koulutus ja kurssit: Valtiotieteen maisteri (Helsingin yliopisto, 1992); Arts Management PD (Sibelius-Akatemian, Teatterikorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun täydennyskoulutusohjelma, 1998–2002), Master of Arts in Arts Management and Criticism (London City University, 2002)
  • Harrastukset: Kulttuuri, ruoka, matkailu
  • Keskeinen työkokemus:
    • Tanssin tuotanto-, markkinointi- ja viestintätehtävissä vuodesta 1992 eri organisaatioissa
  • Nykyinen tehtävänkuva:
  • Tero Saarinen Companyn toiminnanjohtaja vuodesta 2001
Jaa artikkeli

Ammattilaiset