9.1.2019

Päin tekoälyä

Omistan pienen podcast-tuotantoyhtiön. Asian mainio etu on se, että kivijalkaliiketilassa sijaitsevaan studioomme, entiseen eväspuotiin, kävelee joka päivä sisään valtavan kiinnostavia ihmisiä.

Yhtenä päivänä podcastissa oli vieraana Risto Siilasmaa. Minä kuuntelin äänitarkkailuhuoneessa, kun Siilasmaa kannusti ihmisiä ottamaan selvää tekoälystä ja koneoppimisesta. Niissä ei hänen mukaansa ollut mitään ihmeellistä, mitä kuka tahansa ei pystyisi ottamaan itse haltuun.
Kun nykyään me kaikki ymmärrämme, miten polttomoottori toimii, tulevaisuudessa meidän kaikkien yleissivistykseen kuuluu ymmärtää, miten tekoäly toimii, Siilasmaa vertasi.
Toivoin itsekseni, ettei kukaan koskaan missään kysyisi minulta julkisesti, miten polttomoottori toimii.

Mihin tekoälyn aikana tarvitaan yhteiskuntatieteilijää, joka piirteli koulussa kirjan reunaan silloin, kun polttomoottoreista puhuttiin?
Oma alani, valtio-oppi, tutkii poliittisen vallan käyttöä. Tällä hetkellä kalifornialaiset suuryritykset käyttävät maailmassa suurempaa valtaa kuin juuri kukaan yksittäinen poliitikko. Yritysten kirjoittamat algoritmit vaikuttavat elämäämme tavoilla, joista emme opiskeluaikanani tienneet vielä mitään ja joita meidän on yhä vaikeaa edes hahmottaa.

Viime aikoina ihmiset ovat nousseet pieneen ja tervetulleeseen feedikapinaan: se, mitä algoritmit tuovat silmien eteen päivittäin, on hädin tuskin osatotuus maailmasta. Teoriassa tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta käytännössä algoritmien kautta toimiva valta on arvojemme, asenteidemme, tarpeidemme ja mielihalujemme kuin huomaamatonta hivutusta, jota vastaan on miltei mahdotonta taistella skarppina minuutista, tunnista, alhaisen verensokerin iltapäivästä ja sateisen marraskuun viikosta toiseen.

Tekoäly tarkoittaa älykkäitä koneita. Älypuhelimet sovelluksineen ovat päivittäinen tekoälymme, keskittymiskykymme tilasta riippuen joko toimintamme moninkertainen tehostaja tai oman oppimiskykymme sabotoija.
Koneoppiminen taas tarkoittaa sitä, että koneet oppivat oppimaan itse. Jos algoritmeilla on meihin näin paljon valtaa kuin nyt, on vaikea edes kuvitella, miten syvällisesti meihin on mahdollista vaikuttaa, kun koneoppiminen kehittyy, meistä kerätyn datan määrä kasvaa ja laitteiden teho paranee.
Algoritmit eivät silti ole myyttisiä supervoimia. Ne eivät ole tietoisia eläviä olentoja, joilla on kykyä käyttää valtaa tai tehdä omia päätöksiä. Ne ovat ihmisten kirjoittamia koodinpätkiä. Ihmisten tekemiä ja ihmisten muutettavissa.
Algoroitmit eivät ole itsessään asenteellisia, mutta ihmiset niiden takana ovat. Inhimillisen ajattelun vinoumat ovat osa ihmisyyttä, ja teemme jatkuvasti tiedostamattomia oletuksia. Tuskin kukaan meistä voi koskaan olla täysin vapaa ajattelun vinoumista ja ennakkoasenteista. Matemaatikko Cathy O’Neil on sanonut, että algoritmit ovat pahimmillaan koodiksi muokattuja mielipiteitä.
Erilaiset vääristymät ja huomaamattomat ennakkoasenteet voivat olla pieniä silloin, kun tekoälyä luodaan ja kehitetään, mutta ne voivat moninkertaistua, kun algoritmi toimii, ja skaalautua käytössä yhä suuremmiksi.
Tekoälyn vääristymät voivat aiheuttaa jo nyt syrjintää esimerkiksi kasvojentunnistuksessa, lainojen ja vakuutusten antamisessa ja diagnoosien tekemisessä.
Ja lähes aina häviäjiä ovat naiset, ei-valkoiset ja erilaiset vähemmistöt, huomautti Joseph Green Data Driven Investor -blogissa toukokuussa.
Jos se harmittaa, kannattaa kiinnostua tekoälystä.
Toivottavasti kukaan valkoinen, keskiluokkainen ja teknologisen koulutuksen saanut mies ei pahastu suuresti, jos sanon, että ei ole kovin ihmeellistä, jos tekoälyn sisäänrakennetut näkökulmat ovat hieman vääristyneitä, jos sitä kehitetään aloilla, joilla suurin osa on valkoisia, keskiluokkaisia ja teknologisen koulutuksen saaneita miehiä. Se ei ole heidän oma vikansa: ihmiset, joilla on sama tausta ja koulutus, nyt vaan tapaavat aina päätyä samanlaisiin johtopäätöksiin ja jättää samantyyppiset pienet asiat havaitsematta tai huomioimatta.
Siksi yritykset puhuvat nyt itse diversiteetistä ja sen tarpeesta. Maailman menestyneimmät tuotteet on alun perinkin kehitetty Kalifornian kaltaisessa kulttuurien sulatusuunissa – vaikka toisaalta sekin sulatusuuni on kovalta ytimeltään aivan liian homogeeninen.
Puhe diversiteetistä ja sen tarpeesta ei silti ole vain ideologista hattaraa. Yrityksissä ymmärretään, että se on hyvien tuotteiden kehittämisen yksi elinehto. Erityisesti näin on, kun kehitetään tekoälyä.
”Tiimit, joilla on monipuolisemmat taustat, kysyvät luonnostaan kysymyksiä, valottavat sokeita pisteitä ja testaavat oletuksia varmistaakseen, että niin väkevä työkalu rakennetaan laajan näkemysten kirjon pohjalta”, kirjoitti Will Byrne Fast Company-lehdessä helmikuussa 2018.
Tällä hetkellä tekoälyn parissa tekevät työtä enimmäkseen insinöörit, data-analyytikot ja matemaatikot. Asian on muututtava. Sen lisäksi, että tiimeissä on hyvä olla eri ikäisiä, eri sukupuolia edustavia ja eri yhteiskuntaluokasta tai etnisestä taustasta olevia ihmisiä, tarvitaan myös erilaisia koulutustaustoja.

Yhteiskuntatieteiden perustehtävä on yrittää purkaa oletuksia, ajattelun vääristymiä ja ennakkoasenteita. Me yhteiskuntatieteilijät ymmärrämme itsestäänselvästi, että erilaiset yhteiskunnan rakenteet, perinteet, tavat, sukupuolet, luokka-asemat, statukset, symbolit ja sosiaaliset riitit ovat luoneet silmiemme eteen erilaisia filttereitä. Näiden filtterien havaitseminen ja purkaminen on osaamisemme ydintä.
Yhteiskuntatieteilijät ovat asiantuntijoita, jotka ymmärtävät yhteiskunnallisia ilmiöitä ja osaavat asettaa ne historialliseen ja yhteiskunnalliseen kontekstiinsa. Turun yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta kertoo sivustollaan, että yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa tehtävä tutkimus ”suhtautuu kriittisesti erilaisten aineistojen luotettavuuteen ja erityisesti niistä tehtävien johtopäätösten pätevyyteen” ja että ”tutkimuksessa on olennaista nähdä ilmeisiltä näyttävien asioiden ja selitysten taakse”.
Kuulostaa taidolta, jota tuotekehityksessä tarvitaan yleisesti ja tekoälyä hyödyntävien tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä aivan erityisesti.
Ei kuitenkaan pidä ymmärtää, että yhteiskuntatieteilijöitä tarvitaan tiimeihin maskoteiksi, joiden tarkoituksena on tuoda esiin vähän eksoottisia, helposti unohtuvia näkökulmia. Meidän osaamisemme on ihan yhtä olennaista ja rahanarvoista kuin kaikkien muidenkin.
Yhteiskuntatieteilijät suhtautuvat teknologiaa ymmärtäviin ihmisiin kuten diplomi-insinööreihin usein arvostaen. Ja voiko kukaan ollakaan kunnioittamatta ihmistä, joka osaa suunnitella vaikkapa sillan ja saa sen kestämään?
Mutta eivät insinööritkään enää kehitä perinteisiä tuotteita, kun yhä useampi ihminen haluaakin kuluttaa palveluita. Suomalaisen insinöörin taidonnäyte ei ehkä olekaan enää näppärä vekotin, vaan sujuva asiakaskokemus. Kun tuotekehityksestä on tullut yhä markkinoinnillisempaa, tärkein taito ei ehkä olekaan enää laskukaavan muistaminen, vaan ihmisen käytöksen, ryhmien välisten suhteiden, yhteisöjen tarpeiden ja yhteiskunnan ymmärtäminen. Menestyvän bisnesidean ytimessä ei ehkä olekaan tekninen yksityiskohta, vaan havahtuminen megatrendiin oikeaan aikaan.

Minulla on ollut ajokortti nyt yli 22 vuotta. Yhtenäkään niistä en ehkä ole ymmärtänyt. miten polttomoottori toimii, mutta en ole antanut sen häiritä itseäni silloin, kun olen ajanut autolla Yhdysvaltojen ja Euroopan valtateitä, pohtinut liikenteen automaation vaikutuksia yhteiskuntarakenteeseen ja tehnyt useita melko uhkarohkeita taskuparkkeerauksia.
Minusta tuli yhteiskuntatieteilijä, koska halusin ymmärtää paremmin maailmaa ympärilläni, ja myöhemmin toimittaja, koska en tahtonut lopettaa kysymysten kysymistä. Kun kuuntelen asiantuntijoiden puhuvan tekoälystä, alan usein ensimmäisenä miettiä, mihin tekoäly ei toistaiseksi pysty: empatiaan, ihmisten väliseen vuorovaikutukseen tai inhimilliseen luovuuteen.
Onko meidän siis suunnattava tehtäviin, joissa emme ole korvattavissa?
En usko, että on oikea ratkaisu etsiä suojaa koneoppimiselta. Sen sijaan yhteiskuntatieteilijöiden kannattaa mennä rohkeasti päin tekoälyä ja olla mukana sen kehittämisessä. Siihen meillä on kyllä kaikki tarvittavat valmiudet.
Mihin tekoälyn aikana siis tarvitaan yhteiskuntatieteilijää? Minä uskon, että meitä tarvitaan moneen, mutta ainakin meitä tarvitaan rakentamaan parempaa tekoälyä. Ja siinä meitä yhteiskuntatieteilijöitä tarvitaan aivan kehityksen ytimessä, osallisina ja tekijöinä – ei vain sivussa, osoittamassa sormella akateemisin sanankääntein ilmiön ongelmia.

Minusta yhteiskuntatietelijöillä ja diplomi-insinööreillä on lopulta vain muutamia eroja. Molemmat osaavat jäsentää monimutkaisia järjestelmiä ja analysoida, miten niiden eri osaset vaikuttavat kokonaisuuteen ja toisiinsa, mutta insinöörit osaavat tehdä sen, no, hieman järjestelmällisemmin.
Toinen ero on olennaisempi. Yhteiskuntatieteilijät hallitsevat mutkikkaita kokonaisuuksia, osaavat asettaa ne laajaan kontekstiin ja arvioida niitä kriittisesti.
Insinööri ajattelee lisäksi, että hän voi esittää ratkaisuja.
Toivoisin, että myös yhteiskuntatieteelliset tiedekunnat kasvattaisivat paitsi kriittisiä ajattelijoita myös luovia ongelmanratkaisijoita, jotka eivät vain analysoi maailmaa, vaan tahtovat ja osaavat aktiivisesti muuttaa sitä.

Veera Luoma-aho
Kirjoittaja on podcast-yrittäjä ja toimittaja

Jaa artikkeli

Ammattilaiset