17.2.2011

 | Teksti: Hanna Ojanpää 

| Kuvat: Susanna Kekkonen

Pauliina Susi: Vapautensa valinnut

Vantaalainen Pauliina Susi on aina tiennyt kirjoittavansa kirjan. Nyt, neljän romaanin jälkeen hän alkaa jo luottaa osaamiseensa. Flow-tilaan päästäkseen Susi tarvitsee raikasta ilmaa, aikaa ajatuksille ja työhuoneen omassa kodissaan.

Keltaisen talon tuvassa kaksi kilpikonnaa tekee verkkaisesti kulkuaan. Ikää kaveruksilla on saman verran kuin talon tyttärillä, 14 ja 16 vuotta. Magdaleenan kilpparikaveri Leena on tosin joutunut vuosien varrella vaihtamaan nimensä Lennartiksi – muutaman varsin selkeän signaalin jälkeen.

-Allergiaperheenä emme voi hankkia koiraa, joten tyttäret ja mieheni saavat toimia rapsuttelualustoina, Pauliina Susi sanoo.

Uusimman teoksensa, Nostalgia, ansiosta palstatilaa jälleen saanut kirjailija on viettänyt koko elämänsä Lahdentien varrella. Mukaan mahtuu myös yksi, Lahden kansanopiston yhteiskunnallisella linjalla vietetty vuosi.

-Synnyin ja asuin yhdeksänvuotiaaksi Helsingissä, jonne palasin vuonna 1988 aloittaessani valtiotieteellisessä. Täällä Vantaan Jokivarressa olemme asuneet 13 vuotta.

Puolison perintötontille noussut, itse rakennettu talo on lämminnyt viime vuodet paitsi oman metsän puilla myös tuulivoimalla.

-Tämä on meidän ekotekomme, 43-vuotias Susi mainitsee tyytyväisenä.

 

Tunteella temmattua

Kiinnostus valtiotieteitä kohtaan syntyi tuon ammoisen Lahden vuoden aikana. Pääaineeksi tiedekunnassa valikoitui sosiologia, sivuaineiksi viestintä ja valtio-oppi.

-Yliopistossa valitsin aineet puhtaasti mielenkiinnon perusteella, en loppukohteen eli tulevan ammatin kannalta. Yläasteikäisenä olin tosin haaveillut toimittajan tai kirjailijan työstä, mutta haaveet vaipuivat unholaan useaksi vuodeksi, nykyinen toimittaja ja kirjailija muistelee.

Toisen opiskeluvuoden jälkeen Susi aloitti free-toimittajana Helsingin yliopiston Yliopisto-lehdessä. Suhde on kestänyt jo kaksi vuosikymmentä.

-Sain opintojen aikaisista töistä arvokasta kokemusta ja siirtyminen työelämään sujui kitkatta. Vain työtä tekemällä oppii ja saa varmuutta siitä, että pärjää. Valitettavasti nykyopiskelijoille töiden tekeminen opiskelujen lomassa ei ole helppoa, kun tehokkuusajattelu on tullut myös yliopistomaailmaan.

Susi toteaa, että nuorena tulisi olla enemmän mahdollisuuksia kokeilla ja vähän erehtyäkin.

-Tiedekuntaa tai pääainetta pitäisi olla helpompi vaihtaa – henkisestikin – jos se ei tunnu omalta. On paljon pidempi tie vaihtaa uraa tai kouluttautua uudelleen myöhemmällä iällä. Minä olin onnekas, sillä valtsika opetti minua näkemään ja ymmärtämään yhteiskunnallisesti kiinnostavia ilmiötä, joista on ollut hyötyä molemmissa ammateissani.

Miksi kaikki pitää saada valmiiksi heti ja yleensä vielä yhtä aikaa?

Kirjoissaan Susi ei kaihda käsitellä vaikeitakaan asioita, niitä yhteiskunnan vaiettuja tosiasioita. Esikoisromaaniin Ruuhkavuosi kiteytyy pitkälti nykynaisen vaatimukset ja niistä jotenkin selviäminen. Päähenkilö saa lapsen, tekee graduaan ja rakentaa taloa yhden kalenterivuoden aikana.

-Jos muut eivät ruoski tarpeeksi, sen tekee itse. Miksi kaikki pitää saada valmiiksi heti ja yleensä vielä yhtä aikaa?
Vaikka Ruuhkavuosi ei kerrokaan itsestäni, elin itse samat vaiheet kuin kirjan päähenkilö. Onneksi en kuitenkaan saman vuoden aikana, kirjan teemaan viittaava Susi toteaa.

 

Aikaansa edellä

Pauliina Susi oppi lukemaan neljävuotiaana ja kirjoittamaan ensimmäisellä luokalla. Ensimmäinen romaani ”Kulissien takana” valmistui yhdeksän vanhana.

-Kirjassa neljä tyttöä – minä ja kolme ystävääni – seikkailee Viisikko-tyyliin. Ruutuvihko on edelleen tallella. Siitä lähtien tarinoita ja näytelmiä syntyi jatkuvana virtana ja tuotoksia esitettiin vanhemmille ja koulun juhlissa. Suuri kiitos kuuluu ala-asteen luokanopettajalleni, joka osasi tukea ja antoi meidän kirjoit-taa eri aiheista.

Liekö kouluajan peruja, mutta Susi osaa hyödyntää mielikuvitustaan tavallisten ihmisten arjen asioiden tulkitsemisessa. Hän kertoo myös, ettei itse aktiivisesti etsi kirjojen aiheita, vaan ne löytävät hänet.

-Kolmas kirjani, verkostohuijausjännäri Pyramidi, osui ajankohtaiseen aikaan ja aiheeseen. Kirjoitustyö alkoi kehkeytyä syksyllä 2005, samoihin aikoihin, kun minua yritettiin saada – pahaa aavistamatta – mukaan ”alan töihin”. Voisin tiivistää, että huonot vibat saivat minut tekemään tämän kirjan. Yleensäkin inspiraatiot lähtevät itsestäni ja omasta elämästäni, ei ulkoapäin. En mieti, mistä voisi tai kannattaisi kirjoittaa. Sillä mentaliteetilla voi kyllä kirjoittaa hyviä lehtijuttuja, mutta ei kokonaisia kirjoja. Kaikkien kirjojeni aiheet ovat olleet minulle tärkeitä ja hyvin henkilökohtaisia.

Luovuuden ja kirjoittamisen palon Susi on perinyt näytelmiä ja romaaneja kirjoittaneelta isältään, Heimo Sudelta.

-Olen vasta aikuisiällä tajunnut, että meillä oli ”kirjallinen koti”. Meillä luet-tiin paljon ja jo pienenä opimme ymmärtämään, että isä sulkeutuu kirjoittamaan ja sitten koneen näpsytys alkaa kuulua, Susi kertoo.

 

Pauliina Susi on huolissaan nykyajan työelämän kiireisestä tahdista.

 

Aina jokin iskee

Freeksi vakituisesta toimittajantyöstä Pauliina Susi jäi jälleen, kun esikoinen aloitti koulun. Vaikka Susi myöntää, että hän ei olisi voinut jäädä pelkästään kotiäidiksi, hän nauttii siitä, että on pystynyt viettämään lastensa kanssa keskimääräistä enemmän aikaa.

-On hienoa seurata, mitä nuorilla on milloinkin meneillään. Eivätkä lasten kuskailut ja muut tarpeet tunnu vähenneen, vaikka ikää onkin tullut lisää, aktiivisesti musiikkia harrastavien tyttärien äiti toteaa.

Susi nauttii kirjaimellisesti akateemisesta vapaudestaan, vaikka on joutunut hyväksymään kapeamman leivän ja työn epävarmuuden. Entinen Kotilieden ja Yliopisto-lehden toimitussihteeri tekee edelleen keikkaa entisille palkanmaksajilleen. Tätä nykyä hän toimittaa myös Suomen Kirjailijaliiton lehden yhdessä toisen kirjailija-toimittajan kanssa.

-Aika ajoin jään kiinni ajatuksesta, että pitäisikö vielä hakea oikeaa työtä. Näin iän myötä sitä kaipaa joitain asioita, mitä työsuhde tuo mukanaan: työterveyshuolto, palkalliset lomat, joskus sitten eläkekin… Toisaalta työelämä tuntuu menevän yhä hullummaksi ja tekijöiltä vaaditaan entistä enemmän. Enkä kyllä kaipaa yhtään tuonne aamuruuhkiinkaan, Susi pohtii.

-Nyt minulla on mahdollisuus tehdä sitä, mitä sydänkin haluaa, itseään epätyypillisten työsuhteiden tekijän malliesimerkiksi tituleeraava Susi toteaa.

 

Elämää suurempia hetkiä

Pauliina Susi sanoo lapsesta asti ajatelleensa, että hän on ihminen, joka kirjoit-taa kirjan.

-Silti lähes 15 vuoden ajan kirjoitin vain rahasta, voisi sanoa, ja se riitti minulle. Pitkään pohdin myös, onko minulla itselläni tarpeeksi sanottavaa. Kun 30 vuotta ikää tuli täyteen, en enää voinut antaa selityksille tilaa.

Vuoden 2002 kesällä Susi istui alas tietokoneensa äärelle ja tarinaa alkoi tunkea. Ensimmäisen kirjansa uusi tekijä kirjoitti moneen kertaan ja luetutti sen seitsemällä tutullaan.

-Lähetin tekstini kaikille suurille kustantajille ja olin onnellinen, kun Tammesta soitettiin muutaman viikon päästä ja pyydettiin keskustelemaan.

Keväällä 2005 esikoinen oli valmiina painoon. Sittemmin kirjasta on otettu neljä painosta ja dramatisoitu kuunnelma Radioteatteriin.

-Onnistuneen ensimmäisen teoksen jälkeen annoin itselleni luvan jatkaa kirjoittamista. Vaikka olen kokeillut erityyppistä kerrontaa, olen jokaisessa jollain tavalla ottanut kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Päähenkilöni ovat aina tavallisia ihmisiä, joita koettelevat tavalliset asiat ja ilmiöt. Ja varsin usein joku avaintyypeistä on valtsikalainen.

Kirjoittaminen on Pauliina Sudelle kurinalaista, jokapäiväistä arkea. Kun lapset ovat lähteneet kouluun ja mies työhön, hän sulkeutuu työhuoneeseensa.

-Toki minullekin tulee totaalisia tyhjyyden hetkiä, jolloin en näe ruudulla alkua en loppua. Yleensä lähden niinä hetkinä kävelylle mukanani muistivihko ja kynä tai ainakin kännykkä, mihin voin sanella päähän toivottavasti pälkähtäviä ideanpoikasia. Aivot saavat raittiissa il-massa happea ja ajatukset alkavat toimia. Esimerkiksi Pyramidin puolenvälin tienoilla olin kirjan rakenteen kanssa täysin hukassa, kunnes kesken kävelylenkin sain ahaa-elämyksen: koska kyseessä on tarina huijauksesta, ei rakenteessakaan mikään ole sitä miltä näyttää… Kotiin palattuani kirjoitin kirjan melkein kerralla loppuun, Susi selvittää.

 

Asiat niin kuin pitää

Pauliina Susi on elämäänsä tyytyväinen, vaikka myöntääkin, että hänen on vaikea vain tyytyväisesti asettua paikoilleen: ”jos harmeja ei ole, niitä tuppaa rakentamaan itse”.

-Kirjailijan on opittava elämään jatkuvassa epävarmuudessa. Joudun voittamaan omat pelkoni joka kerta, kun ryhdyn kirjoittamaan. Onneksi minulla on perheeni tuki tälle työlle.

Susi on päättänyt vastustaa ”umpioi-tumista”. Omaa ammatillista osaamistaan hän on vuosien varrella ylläpitänyt eri kurssein ja avoimen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen opintojen parissa.

-Kirjailija-lehden toimittajana ja kirjailijana itse on ollut mielenkiintoista tutustua kollegoihin. Kirja-alalla on viime vuosina tapahtunut paljon ja mielestäni myös sen yhteiskunnallinen kiinnostavuus on nousussa.

Omista tulevaisuudennäkymistään Susi ei osaa sanoa. Niin pitkälle hän ei ole vielä suunnitelmissaan mennyt.
Varmaa on, että hän ei haaveile kirjailijaresidenssistä Välimeren rannikolla tai vetäytymisestä retriittiin.

– Elän tässä ajassa ja paikassa. Mikään ei ole koskaan itsestään selvää, mutta sen tiedän, että tätä menoa haluan jatkaa. Vaikka sitten täytyisikin huijata itsensä varmuuden olotilaan joka päivä.

 

Mitä tapahtui kunnon duuneille?

Pauliina Suden uusin romaani, Nostalgia, tuli kirjakauppoihin syksyllä 2010.

– Nostalgia on vauhdikas, aika vihainen ja hauskakin. Se kertoo 2000-luvun suomalaisesta työelämästä konsultteineen, jatkuvine yt-neuvotteluineen ja epätyypillisine työsuhteineen. Kiire ja lyhytjänteisyys tuntuvat lisääntyvän työelämässä koko ajan. On vaarana unohtua, miksi, miten ja ketä varten työtä lopulta tehdään. Kirjan päähenkilö, nelikymppinen free-toimittaja Anni Syysaho havahtuu äkkiä siihen, että on kadottanut kokonaan työnsä mielekkyyden ja opiskeluaikojensa korkeat ihanteet. Miten tässä näin pääsi käymään? Ammatillisesta kriisistä on siis kyse, ja ikä-kriisistä myös. Anni ei kuitenkaan halua luovuttaa, eikä ainakaan kyynistyä. Kesken raivokkaan työviikon hän alkaa hakea uusia töitä, mutta mitä kummaa tavallisille kunnon duuneille onkaan tapahtunut?

Jaa artikkeli

Ammattilaiset