25.2.2021

YKAn hallitus esittäytyy

Keitä ovat YKAn hallituksen jäsenet? Millaisia tavoitteita heillä on YKAn ja koko yhteiskunta-alan kehityksen edistämisessä? Lue lisää ja tutustu hallituslaisiin!

Antton Rönnholm, puheenjohtaja

Olen ollut mukana YKAn toiminnassa valtuustosta hallitukseen nyt reilun vuosikymmenen ja jäsenten edunvalvonta sekä uuden ajan ammattiliiton kehittäminen kiinnostavat yhä. Koulutukseltani olen VTM Åbo Akademilta ja MA College of Europesta.

Urani olen tehnyt yhteiskunta-alojen ”sekatyöläisenä” politiikan, viestinnän ja tutkitun tiedon risteyksessä. Tällä hetkellä päätyönäni toimin SDP:n puoluesihteerinä.

 

Hanna Sauli, varapuheenjohtaja

Olen YKAn hallituksen varapuheenjohtaja ja nyt viidettä vuotta mukana YKAn hallituksessa. Työskentelen Vantaan kaupungin työllisyyspalveluissa palvelupäällikkönä. Tutkintotaustani on VTM Helsingin yliopistosta politiikan tutkimuksesta.

Hallituksessa toimimiseen innostaa ykalaisten hyvä keskustelukulttuuri ja yhteishenki sekä liiton viimeaikainen hieno kehitys uuden ajan ammattiliitoksi. YKAssa on osaamista, rohkeutta ja intoa olla kokoaan suurempi liitto ja uuden suunnan näyttäjä Akavassa ja ay-liikkeessä.

 

Johanna Sandberg

I YKAs styrelse vill jag vara med och fatta beslut som utvecklar organisationen. Jag tycker det är viktigt att YKA är ett progressivt förbund som vill modernisera hela fackförbundsrörelsen.

Jag har varit medlem i YKA och i YKAs fullmäktige ända sedan studietiden, i närmare sexton år. Det här är min andra period i styrelsen. Min magisterexamen i statskunskap fick jag från Åbo Akademi (där jag också var med och grundade SVOL-VO!) och just nu jobbar jag med intressebevakning inom kultursektorn som verksamhetsledare för Finlands svenska författareförening. Innan det har jag jobbat inom politiken som kontaktchef för Svenska folkpartiet och på riksdagen som assistent.

 

Pasi Tervasmäki

Kuva: Hanna Tervasmäki

Valmistuin hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta joulukuussa 2001 ja tammikuussa2002 aloitin työt nykyisessä työpaikassani Valtiontalouden tarkastusvirastossa. Työpaikan epäkohtien (muun muassa nuorten sorsimisen) vuoksi minusta tuli AY-aktiivi vuonna 2004. Nykyisin olen luottamusmies työpaikallani ja viime syksynä aloitin oppisopimuskoulutuksen työn ohessa. Työpaikkatasoinen akavalainen eduvalvonta sai minut kiinnostumaan vaikuttamisesta myös YKAssa. Olen vuodesta 2014 lukien toiminut niin liittovaltuustossa kuin hallituksessakin. Kuulun myös liiton työmarkkinatoimikuntaan.

 

Tuomas Huhtala

Alkava hallituskausi on itselleni järjestyksessään kolmas ja olen lisäksi toiminut Pirkanmaan yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen puheenjohtajana vuodesta 2014 alkaen. Olen valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta pääaineenani kansainvälinen politiikka ja työskentelen Tampereen kaupungilla strategia- ja kehittämistehtävissä.

Viimekesäinen Marian Akavan pj-kampanja oli erinomainen osoitus siitä, mihin YKA parhaimmillaan pystyy ja sen pohjalta työtä uuden ajan ammattiliiton rakentamiseksi on hyvä jatkaa. Toimivat jäsenpalvelut, kunta-alalla työskentelevien edunvalvonta sote-uudistuksen lähestyessä sekä laadukkaan paikallistoiminnan turvaaminen ovat itselleni tärkeitä teemoja.

 

Henna Pursiainen

Olen Henna Pursiainen, hallituksen varsinainen jäsen SYYn valtuustoryhmästä. Koulutukseltani olen VTK Helsingin yliopistosta, jossa viimeistelen maisterintutkintoa työntäyteisten välivuosien jälkeen. Aiempaa taustaa paremman työelämän, johtamisen ja oppimisen edistämisessä minulla on Dare to Learnin, Allianssin ja Akavan parista. Hain jatkokautta, sillä haluan jatkaa opiskelijoiden ja nuorten jäsenten palveluiden kehittämistä ja saada potkua yhteisakavalaiseen vaikuttamiseen.

 

Kaisu Piiroinen

Olen Kaisu Piiroinen, joensuulaislähtöinen, Jyväskylässä valtio-oppia opiskellut ja nykyään Helsingissä asuva YTM. Opintoihin kuuluvan harjoittelun suoritin 12 vuotta sitten opetus- ja kulttuuriministeriössä korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolla, ja vuoden ulkomaanjakson jälkeen palasin pyörimään samoille käytäville. Nyttemmin työskentelen opetusneuvoksena erityisesti kv-opiskelijoiden, Erasmus+- ohjelman ja koulutustilastojen parissa.

YKAssa ja hallitustyöskentelyssä minua inspiroi avarakatseinen ja tuore ote työelämään; sen uusiin ja tuleviin haasteisiin, mutta myös laajemmin koko yhteiskuntaan. On ilo ja kunnia olla mukana tässä työssä taitavien hallituskollegoiden, toimiston asiantuntijoiden ja kaikkien YKAn jäsenten kanssa.

 

Karoliina Tikka

Olen Tampereen yliopistosta kansainvälisestä politiikasta valmistunut yhteiskuntatieteilijä. Työskentelen lastenoikeusjärjestö Plan Suomessa vaikuttamistyön johtajana. Haluan olla YKAssa mukana vauhdittamassa ay-liikkeen muutosta tekijäksi, joka toimii ja viestii avoimesti, löytää uudenlaisia tapoja edistää oikeudenmukaista työelämää muutosten keskellä sekä huomioi erilaiset elämäntilanteet ja työsuhteet. Toivon että liitto on jäsenilleen paitsi hyvä tuki ongelmatilanteissa, myös paikka, josta saa ideoita ja sparrausta työelämän eri vaiheissa – yhteiskuntatieteilijöiden yhteisö!

 

Sanna Hirsivaara

Työskentelen opetus- ja kulttuuriministeriössä opetusneuvoksena korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolla. Toimin pitkään JUKOn luottamusmiehenä ja nyt varaluottamusmiehenä. Valmistuin Oulun yliopistosta vuonna 2004, pääaineenaani aate- ja oppihistoria, joten olen sivuaineyhteiskuntatieteilijä. Ehkäpä 15 vuotta ministeriössäkin ovat jotain opettaneet. Minulle tärkeintä on olla osa ketjua, jossa jäsenistön etuja ja näkökulmia – liittyvät ne sitten työ- ja virkaehtosopimuksiin tai esimerkiksi työkulttuuriin – tuodaan osaksi ammattiliiton strategiaa ja edunvalvontaa.

 

Toivo Hurme

Työskentelen energia-alan edunvalvontajärjestön toiminnanjohtajana. Aiemmin työskentelin yhteensä 12 vuoden ajan virkamiehenä valtioneuvoston kansliassa, ulkoministeriössä sekä sosiaali- ja terveysministeriössä. Vuodet 2007-2011 asuin Brysselissä kun työskentelin Suomen EU-edustustossa. Olen sosiologian VTM Helsingin yliostosta ja ensi vuonna saan myös (toivottavasti) EMBA-tutkinnon Henley Business Schoolista. Yhteiskuntatieteellistä osaamista tarvitaan kaikkialla, ja YKA on tärkeä vaikuttajajärjestö. Olen YKAn toiminnassa mukana myös siksi että haluan säilyttää kontaktini yhteiskuntatieteilijöihin, joita ei kovin paljoa löydy energiasektorilta.

 

Katri Myllykoski

Työskentelen ja toimin luottamusmiehenä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa. Tein pitkään töitä yhteisöviestinnän parissa, mutta viime vuosina päiväni ovat täyttyneet laadunhallinnalla. Olen valmistunut Jyväskylän yliopistosta, valtio-oppi pääaineenani. Työelämä ja sen kehittäminen kiinnostaa, minkä vuoksi olen hakeutunut YKAn hallitukseen. Parempaan suuntaan on menty, mutta työntekijöitä ja fiksuja työntekijäjärjestöjä tarvitaan, jotta tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus työelämässä saavutettaisiin.

 

Sonja Telkki

Olen vuonna 2019 valmistunut hallintotieteiden maisteri Vaasan yliopistosta. Lisäksi opiskelen Vaasan ammattikorkeakoulussa ympäristöteknologiaa. Opiskelujen ohella työskentelen tuulivoiman parissa Vaasassa. YKAssa aktiiviura alkoi opiskelijatoiminnan piirissä vuonna 2014 ja tällä hetkellä toimin YKAn hallituksen varajäsenenä. Vaikuttamisessa omaa sydäntä lähellä ovat tietysti opiskelijat ja muut työuransa alkutaipaleella olevat.

 

Niina Jurva

Olen 35-vuotias yhteiskuntatieteiden maisteri ja tällä hetkellä työskentelen opetusministerin erityisavustajana. Olen opiskellut sosiaalipolitiikkaa Tampereen yliopistossa ja valmistunut vuonna 2015. Siitä lähtien olen työskennellyt asiantuntijana koulutuspolitiikan parissa.

YKAn hallituksen varajäsenenä pidän tärkeänä, että YKA vaikuttaa määrätietoisesti Akavan sisällä ja tuo raikkaita avauksia myös julkiseen keskusteluun työelämään liittyvissä kysymyksissä.

 

Salla Tuomivaara

Kuva: Raisa Kyllikki Ranta

Olen Tampereen yliopistossa opiskellut ja sieltä väitellyt sosiologi. Tällä hetkellä akateeminen kotini on kuitenkin Turun yliopistossa yleisessä historiassa. Työskentelen Koneen Säätiön rahoittamassa monitieteisessä tutkimushankkeessa. Aloitan YKAn hallituksessa varajäsenenä. Valtuustossa olen istunut vuodesta 2018, eli käynnissä on ensimmäinen kauteni. Ennen hallitukseen siirtymistä vedin valtuustossa vihreää ryhmää. Minua motivoi YKAn uudistushenkinen linja, jonka vaikutus näkyy Akavassa laajemminkin.

Jaa artikkeli

Ammattilaiset