Ammattiliitto mukana rakentamassa nuoren ammatillista minää
Harmaa, tylsä, ajastaan jäljessä, vanhoja setiä sopimassa keskenään. Nämä ovat mielikuvia, jotka monella nuorella opiskelijalla nousevat ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan ammattiliitoista. Vaikka todellisuus poikkeaakin monilta osin näistä mielikuvista, on tosiasia, että moni nuori päättää jäädä ammatillisen järjestäytymisen ulkopuolelle. Ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuuden kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että myös nuoret löytävät tiensä osaksi oman alansa ammatillista yhteisöä. Kuinka […]
Harmaa, tylsä, ajastaan jäljessä, vanhoja setiä sopimassa keskenään. Nämä ovat mielikuvia, jotka monella nuorella opiskelijalla nousevat ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan ammattiliitoista. Vaikka todellisuus poikkeaakin monilta osin näistä mielikuvista, on tosiasia, että moni nuori päättää jäädä ammatillisen järjestäytymisen ulkopuolelle. Ammattiyhdistysliikkeen tulevaisuuden kannalta on kuitenkin välttämätöntä, että myös nuoret löytävät tiensä osaksi oman alansa ammatillista yhteisöä.
Kuinka voimme sitten lähteä uudistamaan ay-liikettä 2000-luvulle ja myös y-sukupolvelle sopivaksi? Ammattiliitot on perinteisesti ymmärretty nimenomaan kollektiivisen edun valvojiksi, mutta nykyajan pirstaleisemmassa työelämässä, jossa individualismi korostuu, nuorten voi olla melko hankalaa kokea itsensä tietyn ammattiryhmän jäseneksi ja monia ay-liikkeen saavutuksia pidetään työelämässä itsestäänselvyytenä. Miksi kuulua ammattiliittoon? Henkilökohtaisesti uskon, että tulevaisuudessa menestyvien ammattiliittojen valttikortteja ovat laadukkaat, jäsenistön toiveita vastaavat palvelut sekä kyky vahvistaa jäsenten omaa ammatillista identiteettiä ja heidän osaamisensa arvostusta työmarkkinoilla.
Monen akavalaisen liiton potentiaalisille jäsenille viimeinen kerta, kun he ovat selkeästi oman koulutusalansa muodostamassa yhteisössä, on opiskeluaika. Juuri korkeakouluissa ammattiliittojen tulisi näkyä ja kuulua. Moni generalistialalla opiskeleva voi tuntea epäselvyyttä, jopa ahdistusta, tulevasta asemastaan työmarkkinoilla, eivätkä yliopisto-opinnot tarjoa tähän kovinkaan tehokkaasti helpotusta työelämätietojen ja taitojen jäädessä taka-alalle. Ammatti-identiteetin rakentaminen on vaikeaa, ennen kuin oman alan työelämään on päässyt kiinni. Olisi tärkeää, että jo opintojensa alussa nuori voisi tuntea itsensä osaksi jotain suurempaa yhteisöä ja suhtautua luottavaisin mielin omaan tulevaan asemaansa tulevaisuuden työelämässä.
Opintojen aikana yliopistoyhteisö tarjoaa varsin hyvän viiteryhmän, mutta valmistumisen lähestyessä monia alkaa huolettaa suuri ja tuntematon työelämä. Tässä vaiheessa työelämärelevantit tiedot ja taidot sekä luottamus omaan ammatilliseen osaamiseen nousevat arvoon mittaamattomaan. Mentorointi, koulutukset ja palkkaneuvonta ovat esimerkkejä palveluista, joista ammattiliittojen tulisi viestiä voimakkaammin työelämään siirtymässä oleville opiskelijoille. Näkyvyys kampuksilla ja mielekäs, juuri opiskelijoille suunnattu, toiminta sekä ajanmukainen ja uskottava viestintä ovat ammattiliittojen parhaat keinot saada myös nuoret mukaan toimintaansa.
Antti Simi
Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden ylioppilas, joka toimii Suomen Yhteiskunta-alan Ylioppilaiden puheenjohtajana. Hän on myös Akavan opiskelijoiden valtuuskunnan varajäsen.
