Eläkejärjestelmä tarvitsee radikaalia avoimuutta

”Ihan sama, kun ei me mitään eläkkeitä ikinä saada.” Törmäsin oheiseen väitteeseen lukuisia kertoja, kun kirjoitin Taloussanomien toimittaja Teemu Muhosen kanssa tietokirjaa Suomen eläkejärjestelmästä. Valitettavasti kyse ei ole yksittäisistä heitoista. Eläketurvakeskuksen vuosina 2011 ja 2014 tekemien kyselytutkimusten mukaan vain noin kolmannes vastaajista koki eläkejärjestelmän oikeudenmukaiseksi. Lisäksi eläkejärjestelmää koskevat uutiset ovat viime vuosina käsitelleet hämäriä kiinteistökauppoja, […]

”Ihan sama, kun ei me mitään eläkkeitä ikinä saada.”

Törmäsin oheiseen väitteeseen lukuisia kertoja, kun kirjoitin Taloussanomien toimittaja Teemu Muhosen kanssa tietokirjaa Suomen eläkejärjestelmästä.

Valitettavasti kyse ei ole yksittäisistä heitoista. Eläketurvakeskuksen vuosina 2011 ja 2014 tekemien kyselytutkimusten mukaan vain noin kolmannes vastaajista koki eläkejärjestelmän oikeudenmukaiseksi. Lisäksi eläkejärjestelmää koskevat uutiset ovat viime vuosina käsitelleet hämäriä kiinteistökauppoja, ylisuuria työhyvinvointirahoja, epätervettä kilpailua tai eläkeyhtiöiden johtajien bonuksia. Jokainen skandaali murentaa osaltaan luottamusta eläkejärjestelmää kohtaa.

Mikä siis avuksi?

Yksinkertainen vastaus on tietysti se, että eläkeyhtiöiden tulisi siistiä toimintatapansa ja käyttäytyä, kuten heidän asemansa yhtenä merkittävimpänä sosiaaliturvaa tuottavana tahona edellyttää. Työmarkkinajärjestöillä on tässä kuviossa keskeinen rooli, sillä heillä on edustus eläkeyhtiöiden ylimmissä hallintoelimissä.

Toiminnan siistiminen ei itsessään riitä. Luottamuksen palauttaminen ja säilyttäminen vaatii radikaalia avoimuutta.

Eläkejärjestelmä on Suomessa historiallisista syistä ulkoistettu työmarkkinajärjestöjen vastuulle.

Viimeisin eläkeuudistus on tästä hyvä esimerkki. Valtiovarainministeriö asetti raamit, työmarkkinajärjestöt neuvottelivat ratkaisun ja sosiaali- ja terveysministeriö kirjoitti sen pohjalta lait.

Kansanedustajien tehtäväksi jäi painaa nappia. Vain harva kansanedustaja ymmärsi tarkalleen, mistä kaikesta tuli päätettyä.

Julkisuudessa eläkeuudistus myytiin kansalaisille suurena menestystarinana. Yksi räikeimmistä esimerkeistä on SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola. Hän hehkutti Ylen uutisissa, että kaikkien eläkkeet paranivat! Todellisuus oli toinen. Etenkin nuorten sukupolvien kannalta uudistuksessa oli kyse eläke-etuuksien heikennyksestä. Tästä valheellisesta myyntipuheesta huomautti myös valtiontalouden arviointineuvosto. Sen mukaan eläkeuudistuksen vaikutuksista oli annettu virheellinen kuva.

Uudistusten vaikutuksista tulisi käydä julkista keskustelua jo ennen päätöksentekoa. Sen vuoksi neuvottelut tulisi käydä mahdollisimman avoimesti. Viime eläkeuudistuksesta tuli julkisuuteen ainoastaan tieto sen lopputuloksesta. Niin Eläketurvakeskus kuin työmarkkinajärjestöt kieltäytyivät antamasta neuvotteluissa pöydällä olleita vaihtoehtoja ja niiden taustalaskelmia. Eräs työmarkkinajärjestön edustaja totesi vitsikkäästi, että työmarkkinajärjestöt käyttävät valtaa, mutta eivät julkista valtaa.

Me emme elä vaihtoehdottomuuden maailmassa, joten kansalaisille olisi syytä kertoa, millaisia vaihtoehtoja pöydällä on ollut ja miksi valittuun ratkaisuun päädyttiin. Työmarkkinajärjestöjen tulisi mieltää, että heidän vallankäyttönsä on mitä suurimmassa määrin julkista.