Ilmastokriisi puskee pois mukavuusalueelta
Hallitustenvälisen ilmastopaneelin raportin mukaan ilmaston kuumenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen tarvitaan ennenkokemattomia muutoksia: maailman päästöjä pitäisi onnistua leikkaamaan yli seitsemän prosenttia joka ainoa vuosi. Mutta miten paljon olemme valmiita poistumaan mukavuusalueeltamme ilmaston vuoksi?
Kirjoitin runsas vuosi sitten blogitekstin, jossa esittelin erilaisia tapoja osallistua ilmastolakon nimeä kantaneeseen kansainväliseen tempaukseen. Mukana oli sellaisia vallankumouksellisia ehdotuksia kuin työpajan järjestäminen työpaikalla ja mielipidepalstalle kirjoittaminen.
Some-palautteen perusteella kirjoitus oli osalle ihmisistä kuin hyppypotku suoraan pernaan. Jouduin varoittamaan pomoani, että tekstin perusteella työnantajaani syytettiin rikokseen yllyttämisestä.
Vajaa viikko blogitekstin julkaisemisen jälkeen istuin kasvitieteellisen puutarhan luentosalissa New Yorkin Bronxissa. Yhdysvaltalainen ilmastoaktivisti ja -kirjailija Bill McKibben piti esityksen, jossa hän haastoi meitä pääsylipun ostaneita kuulijoita.
Yksi McKibbenin ajatuksista jäi erityisesti kummittelemaan mieleeni. Hän väitti, että ilmastokriisin aikakaudella meidän jokaisen pitää uskaltautua ulos omalta mukavuusalueeltamme.
Siinä on paljon perää. Paljon huomiota herättänyt Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n raportti totesi, että ilmaston kuumenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen muutoksia yhteiskuntiimme tarvitaan mitassa, jota ihmiskunta ei ole käytännössä kokenut koskaan aiemmin.
Meidän pitäisi siis nyt yltää ennennäkemättömään, jopa mahdottomalta tuntuvaan suoritukseen.
Yksi luku auttanee hahmottamaan suuruusluokkaa. Maailman päästöjä pitäisi tästä eteenpäin onnistua leikkaamaan yli seitsemän prosenttia joka ainoa vuosi. Tähän asti päästöt ovat ihmiskunnan historiassa laskeneet kuitenkin enimmilläänkin prosentin luokkaa – ja silloinkin vain Neuvostoliiton romahduksen tai kansainvälisen finanssikriisin takia.
Meidän pitäisi siis nyt yltää ennennäkemättömään, jopa mahdottomalta tuntuvaan suoritukseen. Juuri silloin on paikallaan arvioida uudelleen totuttuja toimintatapoja – ja miettiä uusia.
Tai niin kuin McKibben sen muotoilee: silloin pitää rohjeta ulos mukavuusalueelta. Ja koska mukavuusalue on jokaiselle ihmiselle omanlaisensa, myös sen ulkopuolinen alue on yksilöllinen.
Vähän aikaa sitten sain arvostetulta yritysjohtajalta sähköpostia, jossa hän kyseli vinkkejä junalla matkustamiseen Euroopassa. Hän ajatteli reissata Zürichiin junalla, minkä kuvittelisin olevan hänen kaltaiselleen henkilölle vahvasti oman mukavuusalueen ulkopuolella.
Brysselissä tapasin aamiaistilaisuudessa ystävän, joka työskentelee kansainvälisessä teollisuusyrityksessä asiantuntijatehtävissä. Hän oli juuri joutunut ensimmäistä kertaa putkaan osallistuttuaan kansalaistottelemattomuuteen ilmaston puolesta – ja vaikutti vieläkin olevan kokemuksen takia vähän poissa tolaltaan.
Itselleni ilmastolakon ympärillä käyty ärhäkkä some-keskustelu näyttäytyikin tilaisuutena altistaa itsemme McKibbenin kysymykselle:
Kun ilmastokriisi uhkaa tärvellä ihmiskunnan tulevaisuuden, uskallammeko sen ratkaisemiseksi astua mukavuusalueemme ulkopuolelle – ja mitä se kunkin kohdalla voisi tarkoittaa?
Oras Tynkkynen
Kirjoittaja on YTM, Sitran vanhempi neuvonantaja ja Tyrsky-Konsultoinnin hallituksen puheenjohtaja. Aiemmin hän on toiminut mm. kansanedustajana ja valtioneuvoston kanslian ilmastopoliittisena asiantuntijana.
