Intohimoa ja kärsimystä
”Tutkimuksen tekeminen on passiota. Se on intohimoa ja kärsimystä samanaikaisesti”. Näin totesi aikanaan pro gradu -tutkielmaani ohjannut professori. Passio kuvasi myös omaa kokemustani. Intohimoisesti luin aikaisempaa tutkimusta ja keräsin aineistoa.
Kärsimyksen vallassa sitä jäsentelin ja raportoin: jotain jäi aina kategorioiden ulkopuolelle, jotain jäi saamatta esiin ja löytämättä.
Passio tulee latinan sanasta patior – tulla jostain vaikutetuksi tai jonkun asian valtaamaksi. Antiikin kreikassa passiota olivat halu, nautinto, pelko ja kärsimys. Kristillisessä perinteessä passio tunnetaan Jeesuksen kärsimyshistoriana ja sitä kuvaavina sävellysmuotoina. Passion intohimo ja kärsimys kulkevat käsi kädessä ollen saman asian eri puolia.
Ihmisiltä myös vaaditaan intohimoa
Jokapäiväisessä suomalaisessa kielenkäytössä passion käännös on vakiintunut ennen kaikkea intohimoksi. Sitä tuntuu olevan kaikkialla: työelämässä, harrastuksissa, ihmissuhteissa, ruuanlaitossa, politiikassa. Viime kevään ministerisalkkujen jakamistakin ohjasi intohimo. Ministeri Soinin kerrottiin tehneen ulkoministerin pestiään koskevat ratkaisunsa intohimoon perustuen. Perustelua vähäteltiin; ratkaisuthan tulisi tehdä järjen, ei mielihalun pohjalta. Ihmisiltä myös vaaditaan intohimoa. Opiskellessani tänä kesänä kansainvälisessä kielikoulussa, opiskelutoverini huudahti opettajan menettäneen intohimonsa työhönsä, jos hän ei sitä tunnepitoisesti osoittanut.
Intohimo-puheen yleisyys kertonee pyrkimyksestä ilmaista inhimillisen elämän merkityksellisiä asioita. Ihmisten kaikkein merkityksellisimmät asiat sisältävät iloa ja intohimoa, mutta myös kärsivällisyyttä, jopa kärsimystä. Ihminen on valmis kärsimäänkin tärkeinä, arvokkaina ja merkityksellisenä pitämiensä asioiden eteen. Merkitykselliseen ja mielekkääseen elämään ihminen tarvitsee itseään suurempia päämääriä ja arvoja, joiden puolesta elää, joita palvella ja tavoitella.
Myös työelämässä oman työn merkitykselliseksi kokeminen rakentaa perustan, innon ja motivaation tekemiseen. Tutkimuksissa on havaittu, että merkityksellisyyden kokemusta työssä rakentavat ainakin jatkuva oppiminen ja oman osaamisen soveltamisen mahdollisuudet, tunne tarkoituksellisesta työstä, myönteiset sosiaaliset suhteet ja tunne työyhteisöön kuulumisesta sekä mahdollisuus elää kokonaisvaltaista elämää, jossa työn ja muun elämän tavoitteet, roolit ja arvot ovat sopusoinnussa keskenään.
Suomalaisten kokemukset tylsästä, tyhjästä ja merkityksettömästä työstä ovat työterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan yllättävän laajoja ja yleisiä. Tyhjyyden tunteen taustalla yksi keskeisimpiä tekijöitä lienee se, etteivät yksilön toiveet ja odotukset keskustele työorganisaatioiden tavoitteiden kanssa. Työyhteisöissä on havaittavissa empatian kuiluja, jotka erkaannuttavat sen jäseniä toisistaan ja aiheuttavat tarkoituksettomuuden ja yksinäisyyden tunteita.
Merkityksellisyyttä vahvistava ja empatian kuiluja täyttävä tekijä voi olla työyhteisöissä toinen toisemme parempi tunteminen sekä toistemme arjen ja juhlan passioissa myötäeläminen. Toisen ilossa, innossa, pettymyksessä ja turhautumisessa myötäeläminen voi olla jopa työelämän mullistava voima. Vaikka suomalainen työelämä on painokkaan rationaalista, siinä vaikuttavat erilaiset inhimilliset tunteet ja ihmisten syvä toive tulla kuulluiksi ja ymmärretyiksi. Ihmiset ovat työssään organisaation tarpeita ja intressejä varten, mutta heillä on myös omat sisäiset tarpeensa ja odotuksensa.
Alussa kerroin professorista, joka kuvasi tutkimuksen tekemistä passioksi. Kun graduni alkoi valmistua, hän kysyi minulta yhden elämäni mieleenpainuvimmista kysymyksistä: mitä haluan elämältäni. Levollisesti kuunnellen hän antoi minun jäsentää ajatuksiani. Valmista vastausta hän ei odottanut. Tuon saman kysymyksen voisivat työelämän esimiehet toisinaan esittää omille seuraajilleen.
Elina Juntunen
Kirjoittaja on teologian tohtori ja yhteiskunta-tieteiden kandi. Hän toimii asiantuntijana kirkkohallituksessa ja tutkijana Helsingin yliopiston Myötätunnon mullistava voima -tutkimusprojektissa.
