Joka päivä he avaavat ikkunan
Lukion jälkeen moni jättää vanhan kotiseutunsa ja lähtee suunnistamaan urallaan omalla taustallaan, näkökulmallaan ja tavoitteillaan. Entä sitten, kun valmistuminen ja työelämään siirtyminen tulevat ajankohtaisiksi? Onko kaupunkielämä täyttänyt odotukset vai onko paluumuutto hiipinyt mieleen? Yhteiskunta-alan korkeakoulutettunakaan ei tarvitse luovuttaa kotiseutunsa suhteen, jos paluu kiinnostaa, kirjoittaa SYY-Joensuun Anni Kainulainen.
Jaksat vielä jonkin aikaa, tätä paikkaa, näit ihmisii.
Pystymetsä ja laakeeta peltoo, maisema herättää jumalan pelkoo.
Täällä taivas roikkuu uhkaavana, päittemme yllä.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästynyt tähän kuolleeseen kylään.
Kun maltat mielesi pääset maailmaan kyllä.
Näin aloittaa Jukka Poika kappaleensa Älä tyri nyt. Laulun sanat kuvaavat pienen paikkakunnan olosuhteita kaupunkiin muutosta unelmoivan nuoren näkökulmasta. Elämästä välittyy melko synkkä kuva: kylä on kuollut, ahdistus ja päihteet kärkkyvät tilaisuuttaan pilata kehittymismahdollisuudet ja tilanteesta selviytyminen edellyttää sotilasmaista kestävyyttä ja itsekuria.
Kappale ilmestyi keväällä 2012, kun kuljin lukiossa naapurikunnan puolella. Kappaleen sanoitus iski kovaa, ja uskoisin sen puhutelleen muitakin ikätovereitani. Aistin ympärilläni lähestyvän täysi-ikäisyyden ja tulevaisuuden toiveiden saavutettaviin muuttumisen aikaan saaman jännitteen ilmassa. Vuosiluokkani lähtisi pian maailmalle, muuttaisi pois kotoaan ja alkaisi etsimään paikkaansa yhteiskunnassamme.
Monesta lähtijästä välittyi oletus, että taakseen ei olisi tarpeen katsoa. Tulevaisuus olisi jossain muualla. Kotikunta ja mitä sillä on tarjottavanaan oli nähty, ja alueen otsaan oli lyöty leima ”mennyttä”. Toki lähtöön suhtauduttiin myös surulla. Joka tapauksessa lähes kaikki lehahdimme lentoon heti kun ikkuna avattiin Suvivirren soidessa. Kukin lähti suunnistamaan urallaan omalla taustallaan, näkökulmallaan ja tavoitteillaan. Osassa eli vieno toive kotiinpaluusta, mutta opintopisteitä oli niin iso ämpäri edessä perattavana, että ajatukselle tuskin oli tilaa. Sille suotaisiin aikaa sitten valmistuttuamme. Pesän rakentamisen vaihe kuuluisi ”oikeille aikuisille”.
Heräileekö paluumuuttoromantiikka, vai eikö arkea enää pysty kuvittelemaan ilman laajaa ravintolatarjontaa ja erikoisliikkeitä jokaiseen makuun?
Nyt reilu puoli vuosikymmentä myöhemmin mietin, mitähän entiset lukiotoverini yhteisestä kotiseudustamme ajattelevat. Valmistuminen ja työelämään siirtyminen ovat ajankohtainen elämänvaihe monelle meistä. Onko kokemus suurissa kaupungeissa asumisesta muuttanut todeksi korkeita etukäteisodotuksia? Ovatko vuodet kullanneet nuoruusmuistot ja samalla kuvan vanhasta kotikunnasta? Heräileekö paluumuuttoromantiikka, vai eikö arkea enää pysty kuvittelemaan ilman laajaa ravintolatarjontaa ja erikoisliikkeitä jokaiseen makuun?
Onneksi asuinpaikasta ei koskaan tarvitse tehdä lopullista päätöstä vaan asiaa voi punniskella niin nyt kuin eläkepäivillä. Tämä tietysti olettaen, että ikäluokkani koskaan pääsee eläkkeelle. Maakuntien ja kaupungistumisen tulevaisuudesta käydyssä kärjekkäässä keskustelussa tinkivät unohtumaan yksilöiden tarinat. Ääripäiden väliseen harmauteen kuuluu, että suuri osa suomalaisista ehtii elämänsä aikana elää erikokoisilla paikkakunnilla eri puolilla maata. Yhteiskunta-alan korkeakoulutettunakaan ei tarvitse luovuttaa kotiseutunsa suhteen, jos paluu kiinnostaa. Työnhakututka kannattaa virittää huomaamaan myös maakuntien työpaikat. Kotiseutu päästi meidät kerran vapaaksi maailmalle, mutta avoimesta ikkunasta voi myös käydä toiseen suuntaan.
Anni Kainulainen
Varajäsen, SYY-Joensuu
SYY-aktiivit
Kirjoittajat ovat opiskelijajärjestö SYYn toiminnassa mukana olevia aktiiveja.