Kestävän kehityksen tavoitteet eivät ole vain ilmasto- ja ympäristöpuhetta
Ilmastonmuutos on jo täällä, ja se tulee kiihtymään tulevaisuudessa, halusimme tai emme. Ilmastokeskustelun ratkaisukeskeisyys vie huomion siitä, että me ihmiset voimme lähinnä vain sopeutua ilmastonmuutokseen ja auttaa myös ympäristöä sopeutumaan. Mikäli haluamme sopeutua ilmastonmuutokseen menettämättä yhteiskuntien hyvinvointia, huomio tulee kohdistaa yksilön sopeutumiskykyyn, kirjoittaa kestävän kehityksen asiantuntija, väitöskirjatutkija Petteri Näreikkö.
Maaliskuun alussa Finlandia-talossa järjestetty nuorten ilmastokokous Nuorten Agenda 2030 yllätti positiivisesti. Tapahtuman nimestä olisi voinut päätellä, että tapahtuma keskittyy kapeasti vain ja ainoastaan ilmasto- ja ympäristöpuheeseen; sulaviin napa-alueisiin ja luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen. Sen sijaan tapahtumassa oli nostettu näkyvästi esiin YK:n kestävän kehityksen tavoitteet. Tavoitteiden keskeinen ajatus on, että ne ovat linkittyneet tiiviisti toisiinsa.
Minua on aina suunnattomasti häirinnyt puhe siitä, että ilmastonmuutokseen etsitään ratkaisua. Ilmastonmuutos on jo täällä, ja se tulee kiihtymään tulevaisuudessa, halusimme tai emme. Mielestäni ilmastokeskustelun ratkaisukeskeisyys vie huomion siitä, että me ihmiset voimme lähinnä vain sopeutua ilmastonmuutokseen ja auttaa myös ympäristöä sopeutumaan. Tätä sopeutumista kuvaa tieteellinen termi resilienssi, joka tarkoittaa eräänlaista joustavuutta ja kykyä sopeutua ympäröiviin olosuhteisiin.
Mikäli haluamme sopeutua ilmastonmuutokseen menettämättä yhteiskuntien hyvinvointia, huomio tulee kohdistaa yksilön sopeutumiskykyyn. Psykologien mukaan yksilön resilienssiä voi itse vahvistaa esimerkiksi hakeutumalla kannustavaan ja empaattiseen seuraan, pyrkimällä avoimuuteen ja huolehtimalla fyysisestä kunnosta. Järjestelmätasolla tämä tarkoittaakin sitä, että yhteiskuntien tulee löytää jäseniensä resilienssiä tukeva yhteiskuntamalli. Tämä tarkoittaa mallia, joka mahdollistaa yksilöitä edellä mainittuihin toimintamalleihin.
Uhkaako teknologia kestävää kehitystä?
Tätä taustaa vasten tulee hahmottaa myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteet, jotka jakautuvat seitsemääntoista kohtaan. Näihin lukeutuvat muun muassa vastuullinen kuluttaminen, eriarvoisuuden vähentäminen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen, ruoka-turva, hyvä koulutus sekä yhteistyön ja kumppanuuden tukeminen. Nämä on nostettu tasaveroisiksi tavoitteiksi ilmastotoimien, maanpäällisen elämän, vedenalaisen elämän sekä kestävien kaupunkien ja yhteisöjen kanssa.
Tästä näkökulmasta katsottuna yhteiskunnan voimakas teknologisoituminen voidaan nähdä ongelmallisena. Uuden teknologian kehittämisellä ja sen vaatimilla investoinneilla on taipumus kasaantua harvojen käsiin. Tämä johtuu sen pääomavaltaisuudesta, joka korostuu suurissa ja raskaissa teknologiahankkeissa, kuten ydinvoimassa. Teknologian kehittäminen myös vaatii tietynlaista tapaa hahmottaa todellisuutta, mikä tarkoittaa muun muassa algoritmien ja koodien kohdalla todellisuuden matemaattista hahmottamista ja määrittelyä.
Tähän viittaa filosofiassa esiintyvä termi ’technological thought’, joka tarkoittaa teknologian vaatimaa kaavamaista ajatusmallia ja ympäristön lokeroimista. Tämä on läheisesti yhteydessä tehokkuusajatteluun, mutta on hyvä huomata, ettei se ole ainoa tapa hahmottaa ympäristöä. Kyseinen ajatusmalli ei kuulu muun muassa alkuperäiskansakulttuureihin. Tämän vuoksi voi sanoa, että myös se uhkaa alkuperäiskansakulttuureiden omaehtoista kehitystä ja itseilmaisua.
Nuorten ilmastokokouksen julkilausuman sosiokulttuurinen visio vastaa muun muassa edellä esiin nostettuihin ongelmiin. Tähän visioon kuuluu esimerkiksi ihmisoikeuksien ja globaalin oikeudenmukaisuuden toteutuminen ilman yhteiskunnallisen eriarvoisuuden kasvamista.
Petteri Näreikkö
Kirjoittaja on YTM ja arktiseen politiikkaan ja alkuperäiskansaoikeuksiin erikoistunut kansainvälisen politiikan väitöskirjatutkija. Lue hänen asiantuntija-esittelynsä.
