Korjaussarja

15.3.2017

 Jaakko Kalske 

Lepakoista, foliohatuista ja järjenkäytöstä

Nykyajan muoti-ilmaisu on ollut nyt hetken verran ns. ”post fact”, tai ”post truth” erilaisine muotoineen. Karkeasti sillä viitataan politiikanteon tai yhteiskunnan kulttuuriin, jossa varsinaisilla faktoilla ei ole väliä vaan tunnepuoli on se, millä on väliä. Mielestäni koko termi on vähintään ongelmallinen. Kieltämättä se kuulostaa hienolta, mutta se vähättelee ihmisten omaa toimijuutta maailmassa, aivan kuin ihmiset […]

Nykyajan muoti-ilmaisu on ollut nyt hetken verran ns. ”post fact”, tai ”post truth” erilaisine muotoineen. Karkeasti sillä viitataan politiikanteon tai yhteiskunnan kulttuuriin, jossa varsinaisilla faktoilla ei ole väliä vaan tunnepuoli on se, millä on väliä. Mielestäni koko termi on vähintään ongelmallinen. Kieltämättä se kuulostaa hienolta, mutta se vähättelee ihmisten omaa toimijuutta maailmassa, aivan kuin ihmiset vain oleskelisivat passiivisesti maailmassa ilman, että he vaikuttaisivat siihen omalla toiminnallaan. Ehkä ihmisillä on tarve määritellä ajan henkeä yksilön tai toimijuuden ulkopuolella olevalla termillä, mutta tässä tapauksessa se on mielestäni lähinnä ajattelematonta ja sysää vastuun ihmisiltä itseltään pois. Pääsanomani on se, että me ihmiset itse muokkaamme maailmaa toimijoina, ja väitän, että kyllä ne faktat ovat edelleen olemassa ja niillä on väliä.

Rakentavaan ajatteluun tottuneena haluan kuitenkin kertoa, mitä aika mielestäni sitten on, jos kerran ei post-fact tai -truth. Koittakaa kestää!

Tiedonhaku ja julkisuus…

Ensimmäinen ja toinen väite kytkeytyvät toisiinsa oleellisesti. Ensimmäisenä väitteenä esitän sen raivostuttavimman eli, että ihmiset eivät osaa erottaa faktatietoa fiktiosta. Olen nimennyt tämän ”tiedonhaun uusavuttomuudeksi”, sillä edelleen maailman tieteelliset perusasiat paria asiaa lukuunottamatta ovat pysyneet samoina. Maailma ei suinkaan ole litteä eivätkä kanat, lepakot saati muutkaan eläimet räjähtele holtittomasti tuulivoimaloiden läheisyydessä. Jostain syystä kuitenkin esiin nostetaan jatkuvasti joko yksilöitä, yhteisöjä tai vaikuttajia, jotka esittävät esimerkiksi edellä mainittuja väitteitä. Huolestuttavimpana tässä ilmiössä pidän sitä, että monet ihmiset uskovat täysin käsittämättömiin väitteisiin argumenttitasolla ”tämä henkilö oli tv:ssä, onhan tämän oltava totta”, ja samaan aikaan ruutuaikaa saavat ns. vaihtoehdon edustajat eli karrikoidummin ilmaistuna valehtelijat, foliohatut ja puoskarit. Perustiedot maailmasta eivät ole valtionsalaisuuksia, varsinkaan Suomessa, mutta jossain on vika, kun kerran näitä asioita nostetaan julkisuuteen ja valitettavasti vielä uskotaan. Terve järki ja looginen ajattelu nousevat suureen arvoon!

Josta pääsemme toiseen väitteeseen eli julkisuuskynnyksen alenemiseen. Moderni viestintäteknologia on mahdollistanut uudenlaisen, alunperin ei-ammattimaisen viihdekulttuurin synnyn. Periaatteessa kuka tahansa voi saada verkossa julkisuutta esim. Youtuben kautta tai kirjoittamalla blogia yms. Näin useimmiten samanmieliset löytävät sisältöjä, jotka tukevat omaa käsitystä maailmasta. Valitettavasti joukkoon mahtuu myös heitä, jotka suostuvat kovin helposti kyseenalaistamaan selkeät ja todistetut faktat, kuten maapallon pyöreähkön luonteen. Mikäli käsityksen muuttaminen takaisin sujuisi yhtä helposti, kuten esimerkiksi näyttämällä kuvaa avaruusasemalta, jossa tosiaan kierretään se maapallo, ei varmastikaan sen kummempaa hätää olisi. Mutta kun ei. Samalla kun vastatodisteita litteästä luonteesta ei ole, ei uskota niitä todisteita, joita pyöreydestä esitetään. Tämä tekee ”vaihtoehtotiedosta” eli valehtelusta vahingollista ja pahimmillaan vaarallista. Tilanne voisi olla hieman helpompi, jolleivät nämä tutkimustiedon hylkäävät saisi myös perinteisen median kautta ruutuaikaa.

Journalistit eivät tietystikään ole yksin syyllisiä – tilanteeseen vaikuttavat myös muut seikat, kuten mediatalojen ansaintalogiikka: klikit tuovat näkyvyyttä ja sitä kautta voidaan myydä esimerkiksi mainoksia. Toivoisin kuitenkin tiukempaa linjaa. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kommentoi asiasta varsin osuvasti Ylelle: ongelmana on valheellisen tasavertaisuusasetelman luominen tutkimustiedon ja uskomuksien välille. Kehtaan siis väittää, että kaikki esitetyt mielipiteet eivät suinkaan ole samanarvoisia, eikä tosiaan kaikkia pidä päästää sinne telkkariin.

…ja niiden käyttö

Kolmas väitteeni sivuaa puhtaasti vallankäyttöä. Yllämainittu julkisuuden kynnyksen aleneminen on johtanut siihen, että kykenevät yksilöt ja instituutiot käyttävät tätä mahdollisuutta, ja muutenkin julkisuutta tarkoituksenhakuisesti hyväkseen. Tämä ei todellakaan ole ilmiönä mikään uusi: Niin kauan kuin on ollut ihmisyhteisöjä, joiden mielipiteisiin pystyy vaikuttamaan, niin on myös tehty. Viestintää opiskelleet ja sen parissa työskentelevät ammattilaiset varmasti ymmärtävät sen, että kun jokin on kerran uutisoitu isoilla otsikoilla, on ns. vahinko jo tapahtunut, ja sen korjaaminen tapahtuu huomattavan hitaasti ja vaivalloisesti. Jos sitä siis tapahtuu.

Aivan erinomainen esimerkki julkisuuden käyttämisestä on Perussuomalaisten Matti Putkonen ja case lepakko. Putkonen itse on myöntänyt käyttäneensä lepakkoesimerkkiä ”vieheenä” eli käytännössä houkutellut median toimimaan haluamallaan tavalla. Jokainen tehköön asiasta omat päätelmänsä.

Mitä aikaa me sitten elämme?

Elämme mielestäni matalan kynnyksen julkisuuden, tiedonhaun uusavuttomuuden sekä manipulaation ja suoranaisen valehtelun aikaa. Julkisuuden logiikka on paljolti pinnallista, joten vahinko tapahtuu hyvin pienestä. En voi korostaa liiaksi, ettei tässä tilanteessa ole mitään uutta, nykyään asiat vain nousevat esille herkemmin.

En halua kutsua tätä aikaa post-fact tai -truth -termillä, sillä tieteellisillä metodeilla tutkittu ja tuotettu tieto on edelleen olemassa, emmekä nähdäkseni ole päätyneet minkään faktatiedon jälkeiseen aikaan.

Jos faktat lakkaavat olemasta tärkeitä, on ihmisten ryhdistäydyttävä ja virallisten instituutioiden todistettava luotettavuutensa ja parannettava viestintäänsä. Peruskysymyksissä faktat pitäisi osata löytää jollain keinolla ja jos joku tosiaan väittää jotain, jota ei meinaa uskoa todeksi, kannattaa tarkistaa tietonsa. Suomessa olemme hyvässä asemassa siinä, että julkiset instituutiomme ovat varsin luotettavia ja ne tarjoavat tietoa. Internet on myöskin tehokas tiedonhakutyökalu oikein käytettynä.

Olemme tuoneet maailman silmiemme eteen. Nyt meidän tulee elää asian kanssa ja nähdä oma vaivamme tiedonhakuun! Laiskuus ei tässä ole vaihtoehto, mutta sallittakoon kaikille hellyttävät kissavideot kaiken ikävän ohessa. Maailma ei kuitenkaan ole huono paikka olla, sitä vain pitää välillä hiukan remontoida.

Elämme viestinnällisen merkittävyyden ja omavastuun tärkeyden aikaa.

Jaakko Kalske

Kirjoittaja on VTM, YKAn opiskelija-asiamies ja keksinyt blogille nimen Yhteiskunta avautuu. Siitä hyvästä kirjoittaja sai palkinnoksi blogikirjoituspaikan, mutta sopivan aiheen keksimiseen kului reilut kaksi vuotta.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli