Korjaussarja

1.4.2019

 Piritta Jokelainen 

Loman tarpeessa

Myönnä pois. Sinäkin odotat lomaa. Vaikka työ olisi kuinka innostavaa, merkityksellistä ja kokisit työn imua yhtenään, on loma silti mielessä. Tänään 1.4. alkoi uusi lomanmääräytymisvuosi. Jos olet onnekas, on sinulla viime vuodelta kertyneitä lomia käytettävänä ja kesän lomakausi siintää jo silmissä. Jos ei ole, me YKAssa teemme töitä sen eteen, että tilanne muuttuu paremmaksi.

Loma on mahdollisuus levätä ja irtautua arjen kiivaaksikin villiintyvästä rytmistä. Pidempi breikki töistä palauttaa niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Kun työuralla pitäisi puurtaa entistä pidempään ja monen työssä kuormitus vain kasvaa, ovat palauttavat katkokset työstä välttämätön edellytys jaksamiselle.

Monelle loman odotus voi käydä kuitenkin kohtuuttoman pitkäksi. Määräaikaisesta työstä toiseen urapolullaan kulkevilla voivat vuosilomat jäädä pitämättä jopa vuosien ajaksi. Kun kertyneitä lomia ei työpaikan vaihtuessa koskaan ehdi pitää, voivat maksetut lomakorvaukset jäädä kasaantuvan väsymyksen varjoon.

Mahdollisuus vuosilomaan ja palautumiseen onkin sekä tasa-arvo- että yhdenvertaisuuskysymys.

Jokainen varmaan muistaa ensimmäisen palkallisen lomansa. Moni joutuu valmistumisen jälkeen odottamaan ensimmäistä oikeaa vuosilomaa pitkäänkin, sillä määräaikaisuudet ovat erityisen yleisiä työuran alkuvaiheissa. Yleisimpiä määräaikaisuudet ovat nuorilla naisilla. Mahdollisuus vuosilomaan ja palautumiseen onkin sekä tasa-arvo- että yhdenvertaisuuskysymys.

Joustoa työn ja levon vuorotteluun

YKAn vaalitavoitteet vuosilomien uudistamisesta parantaisivat määräaikaisten lomanviettomahdollisuuksia monellakin tapaa. Lomapankki auttaisi siirtämään vanhat lomat uuteen työpaikkaan. Reaaliaikainen vuosiloman ansainta mahdollistaisi loman pitämisen lyhyemmänkin työsuhteen aikana, eikä seuraavaa lomakautta tarvitsisi odottaa. Vuosilomia koskevaan lainsäädäntöön kirjattava vähintään 2,5 päivän lomakertymä per kuukausi poistaisi laista erottelun alle ja yli vuoden työssä olleiden väliltä.

Yksikin ehdottamistamme muutoksista edistäisi lomatasa-arvoa – kaikki yhdessä johtaisivat joustavaan työn ja levon vuorotteluun, jaksamiseen, hyvinvointiin ja varmasti myös parempiin työsuorituksiin. Työ ja aherrus ovat tärkeä ja toivottavasti merkityksellinen osa elämää, mutta onneksi elämää on myös työn ulkopuolella.

Tänään 1.4. alkoi uusi lomanmääräytymisvuosi. Jos olet onnekas, on sinulla viime vuodelta kertyneitä lomia käytettävänä ja kesän lomakausi siintää jo silmissä. Jos ei ole, me YKAssa teemme töitä sen eteen, että tilanne muuttuu paremmaksi.

Koska me kaikki olemme loman tarpeessa.

 

Piritta Jokelainen

Kirjoittaja on YKAn koulutus- ja yhteiskuntapolitiikan erityisasiantuntija.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli