18.5.2015

 Jani Kykkänen 

Mihin olet matkalla yliopisto?

Koulutusjärjestelmämme on muutoksen edessä. Ainakin tämän kuvan saa siitä julkisesta ja poliittisesta keskustelusta, jossa erilaisia koulutuspoliittisia ajatuksia korkeakoulutuksen kehittämiseksi ja muuttamiseksi sinkoilee tasaiseen tahtiin. Edellisestä yliopistouudistuksesta on aikaa viisi vuotta, ja sen vaikutukset alkavat vasta nyt olla osa yliopistojen arkea. Ammattikorkeakoululaki vastaavasti uudistettiin vasta viime vuonna. Lukuisat eri selvitykset ja näkemyspaperit, kuten esimerkiksi Suomen yliopistot […]

Koulutusjärjestelmämme on muutoksen edessä. Ainakin tämän kuvan saa siitä julkisesta ja poliittisesta keskustelusta, jossa erilaisia koulutuspoliittisia ajatuksia korkeakoulutuksen kehittämiseksi ja muuttamiseksi sinkoilee tasaiseen tahtiin. Edellisestä yliopistouudistuksesta on aikaa viisi vuotta, ja sen vaikutukset alkavat vasta nyt olla osa yliopistojen arkea. Ammattikorkeakoululaki vastaavasti uudistettiin vasta viime vuonna.

Lukuisat eri selvitykset ja näkemyspaperit, kuten esimerkiksi Suomen yliopistot UNIFI ry:n raportit yliopiston eri alojen rakenteellisesta kehittämisestä ja profiloinnista ja Tutkimus- ja innovaationeuvoston poliittiset ulostulot seuraavat toisiaan. Niiden mukana keskustelu ja julkinen kiinnostus nousevat ja laskevat vastaavasti. Toistaiseksi suuria mullistuksia ei ole tehty, vaikka sellaisia tuntuukin kypsyvän pinnan alla. Esimerkiksi Tampere3-prosessissa haastetaan nykyinen duaalimalli, jako amk- ja yliopistotutkintoihin, ja tähdätään ”perinteiset korkeakoulurajat ylittäviin tutkinto-ohjelmiin.”

Oikeastaan koko keskustelu yliopistotutkintojen kehittämisestä palautuu kuitenkin muutamiin peruskysymyksiin: Mitä ja millaista osaamista haluamme yliopistojemme ja korkeakoulujemme tuottavan ja kenen tarpeeseen? Teemmekö sen työelämä- vai tiedelähtöisesti? Tästä ei tunnu olevan konsensusta. Me Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuissakin olemme kaivanneet alamme opintoihin riittävää työelämärelevanssia ja työelämäopintoja, akateemisia valmiuksia täydentämään. Jos työelämä- ja tiedelähtöisyyttä ei saada mielekkäällä tavalla yhdistettyä, syntyykö silloin jakautunut malli, erikseen akateemisesti fokusoitunut linja ja työelämäfokusoitunut linja oppiaineiden sisälle? Onpa kuultu sellainenkin ajatus, että opiskelija saisi valita ”työelämälopputyön” ja perinteisen pro gradun väliltä.

Nykyisessä rajatussa opintoajassa ja nopeaan valmistumiseen kannustavassa maailmassa ei kuitenkaan ole tilaa ja aikaa keskittyä molempiin. Jos panostamme yliopistotutkinnon työelämälähtöisyyteen, missä vaiheessa se alkaa viedä tilaa oman tieteenalan akateemisilta sisällöiltä? Entä jos sitten puramme sen nykyisen jaon ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä? Duaalimallin taustalla on ollut juuri se ajatus, että toisessa koulutuksessa voidaan keskittyä tutkimuspainotteisuuteen ja toisessa käytäntöpainotteisuuteen. Tässä mielessä purkaminen mahdollistaisi tiede- ja työelämälähtöisyyden ajattelun uudella tavalla.

Tietenkin opintojen rakenteessa kysymys on myös rahasta. Yliopistojen rahoitus vaikuttaa suoraan niiden toimintaan ja opintojen järjestämiseen. Kansantaloudellisista syistä opiskelijoiden halutaan valmistuvan nopeasti ja siirtyvän työelämään. Nykyisessä rahoitusmallissa yliopisto saa rahaa valmiista tutkinnoista, joten on mielekästä rakentaa tutkinnoista nopeaan valmistumiseen kannustavia putkia. Korkeakoulupolitiikkaa suunnitellaan raha edellä, mutta on hyvä pysähtyä pohtimaan laadullisia puolia myös sellaisenaan. Onko putkitutkintojen maailmassa opiskelijalla yhä mahdollisuus eksploratiiviseen opiskeluun, tieteellisiin kysymyksiin törmäämiseen ja niille vastausten etsimiseen? Jääkö silloin aikaa akateemiselle kypsymiselle, erehtymiselle ja löytämiselle, mikä meidänkin tieteenalallemme on ominaista? Ja olisiko tämä sama kypsyminen hyödyksi myös sitten siellä työelämässä?

Yliopistomaailman tulee vastata näihin kaikkiin haasteisiin. Kun ylläpidetään tieteen tekemistä, opetusta ja samalla koulutetaan osaajia myös akateemisen maailman ulkopuolelle, ei se ole ennenkään ollut helppo yhtälö. Nyt se tulee tehdä nopeammin ja samalla kustannustehokkaammin, jostain tinkien. Miltä tulevaisuuden yliopisto sitten näyttääkään, toivottavasti se tarjoaa edelleen myös opiskelijalle mahdollisuuden päästä sukeltamaan tieteen maailmaan. Eivät muutos ja uudistuminen ole huonoja asioita, kunhan vain tiedetään miksi ja millaista yhteiskuntaa varten ne tehdään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jani Kykkänen
Kirjoittaja on Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen hallituksen jäsen, ylioppilaskunta-aktiivi ja koulutuspolitiikan harrastelija. Hän opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa Jyväskylän yliopistossa.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli