Muutoksen tuulia Helsingissä
Helsingin yliopisto käynnisti mittavan opintouudistuksen, kavereiden kesken Ison Pyörän, jonka seurauksena koko opintoja koskeva pakka pistettiin sekaisin. Uudistus herätti monenlaisia tunteita, hämmennystä ja turhautumista sekä osaltaan jakoi mielipiteitä opiskelijoiden keskuudessa, kirjoittaa SYY-Helsingin puheenjohtaja Maria Kiiskinen Opiskelijat YKAssa-blogissa.
Helmikuiset terveiset täältä, ei tällä hetkellä niin kauniista, Helsingistä, jonka kadut ovat loskaa täynnä – mutta kaunis ajatus keväästä on jo läsnä, onneksi. Kevät on uudistumisen aikaa ja uudistumisen aikaa olemme eläneet myös täällä valtiotieteellisen tiedekunnan ympyröissä, ei tosin vain kevään verran, vaan kaksi viimeistä vuotta ovat olleet keskuudessamme suurten muutosten aikaa.
Helsingin yliopisto käynnisti mittavan opintouudistuksen, kavereiden kesken Ison Pyörän, jonka seurauksena koko opintoja koskeva pakka pistettiin sekaisin. Uudistus herätti monenlaisia tunteita, hämmennystä ja turhautumista sekä osaltaan jakoi mielipiteitä opiskelijoiden keskuudessa. Hetkittäin tuntui siltä, että meidät opiskelijat jätettiin melko yksin uuden tilanteen keskellä. Etenkin ensimmäisenä toteutusvuonna moni asia oli kysymysmerkki, sekä opiskelijat että henkilökunta olivat uudessa tilanteessa. En tässä tekstissä mene siihen, miten käytännön toteutus hoidettiin ja missä oltaisiin voitu parantaa, mutta on syytä muistaa, että tämän kokoisen organisaation muutoksessa ei ole tarjolla pikavoittoja, vaan asian kanssa vaaditaan kärsivällisyyttä.
Meillä valtsikassa muutos käytännössä tarkoitti sitä, että pääaineet yhdistettiin yhteisiksi kandiohjelmiksi, jotka saivat nimekseen: sosiaalitieteiden kandiohjelma, yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelma, politiikan ja viestinnän kandiohjelma sekä taloustieteen kandiohjelma. Itse sain kuulua tähän valikoituun joukkoon, joka sai ensimmäisenä vuosikurssina aloittaa uudessa kandiohjelmassa. Hakuvaiheessa muistan miettineeni ”Mikä ihmeen sosiaalitiede…”. Jälkikäteen voin onnekseni todeta, että minun kohdallani mahdollisuus opiskella eri pääaineiden kursseja kahden ensimmäisen opiskeluvuoden aikana – sen sijasta, että olisin hakenut suoraan yhteen pääaineeseen – tarjosi tarpeellisen mahdollisuuden kyseenalaistaa omaa pääainevalintaa ja loppujen lopuksi päädyin hakemaan pääaineeseen, joka oli eri kuin mihin alun perin ajattelin hakevani. Enkä usko olevani ainoa, jolle näin kävi!
Uhka vai mahdollisuus
Pääaineen valinnan siirtyminen yhteishausta puolentoista vuoden päähän opintojen aloittamisesta tarjoaa sekä uhkan että mahdollisuuden. Moni on tuntunut pohtivan omaa asiantuntijaidentiteettinsä muodostumista ja ajatellut elävänsä ikään kuin välivaiheessa ennen pääaineen saamista. On ehkä yksinkertaisempaa ajatella olevansa esimerkiksi vain sosiologi kuin sosiaalitieteilijä. Toisaalta uskon, että velvoite opiskella useampaa eri pääainevaihtoehtoa mahdollistaa monitahoisemman ja monipuolisemman asiantuntijuuden alkusysäyksen, jota myös tulevaisuuden työelämässä tarvitaan.
Haluaisin, että jatkossa mentäisiin siihen ajattelumalliin, että olemme kaikki tulevia valtiotieteiden maistereita eikä katsottaisi kapeakatseisesti vain yhtä pääainetta. Pääainetta tärkeämpi kulmakivi oman asiantuntijuuden muodostumisessa on nimenomaan omat intressit ja pitkälti myös jo hankittu työkokemus. Ei saa unohtaa myöskään omien tavoitteiden ja toiveiden tärkeyttä matkalla kohti omia uratavoitteita. Tällä yhdistelmällä luodaan onnistumisen ainekset.
Mielestäni Jukka Pojan lyriikat kuvaavat hyvin niin nykypäivän kuin tulevaisuuden opiskelu- ja työelämää: ”Muutos on ainoo mikä pysyy”.
Maria Kiiskinen, SYY-Helsingin puheenjohtaja 2019
SYY-aktiivit
Kirjoittajat ovat opiskelijajärjestö SYYn toiminnassa mukana olevia aktiiveja.