Näin minusta tuli setäkuiskaaja
Työelämä on isossa murroksessa, jonka taustalla on muutoskulkuja teknologisista kulttuurisiin. Työelämäasiat kiinnostavat ja puhuttavat. Viime aikoina myös tasa-arvokysymykset ovat nousseet aivan uudella voimalla esiin, kiitos #metoon ja muiden hankkeiden. En silti itse etukäteen ymmärtänyt, millaiseen yhteiskunnalliseen hermoon osuin, kun ehdotin Facebookin suositussa naisverkostossa työpajaa setäkuiskaamisesta. Tykkäyksiä kertyi pitkälle toistatuhatta, ja ensimmäinen työpaja täyttyi hetkessä. Parin […]
Työelämä on isossa murroksessa, jonka taustalla on muutoskulkuja teknologisista kulttuurisiin. Työelämäasiat kiinnostavat ja puhuttavat. Viime aikoina myös tasa-arvokysymykset ovat nousseet aivan uudella voimalla esiin, kiitos #metoon ja muiden hankkeiden.
En silti itse etukäteen ymmärtänyt, millaiseen yhteiskunnalliseen hermoon osuin, kun ehdotin Facebookin suositussa naisverkostossa työpajaa setäkuiskaamisesta. Tykkäyksiä kertyi pitkälle toistatuhatta, ja ensimmäinen työpaja täyttyi hetkessä. Parin päivän kuluttua avauksestani soitti ensimmäinen toimittaja, ja nyt olen saanut esiintyä valtakunnan setäkuiskaajana jopa television pääuutislähetyksessä. Lisää puhekeikkoja on tiedossa, webinaari suunnitteilla, blogisarjaakin tulossa.
Mitä tapahtui?
En ole ihan varma, milloin minusta tuli setäkuiskaaja. Olen tehnyt tähänastisen urani melko miehisessä työmarkkinamaailmassa, jossa setien kanssa on väistämättä tultava toimeen.
Itse en pelkästään tule toimeen setien kanssa, vaan enimmäkseen myös pidän heistä, ihan vilpittömästi. Olen selittänyt tätä sillä, että itsellänikin on hiukan setäaivot. Pidän itseäni asiantuntevana ja odotan, että muutkin asiantuntemukseni tunnistavat ja tiedostavat, ihan niin kuin itsestään. Olen poikki ja pinoon -tyyliin päämääräorientoitunut, enkä kovin hyvin kestä työasioissa asioiden loputonta filosofista vatvontaa.
Setäkuiskaaja-termin keksi kaverini, ihan sattumalta.
Meillä oli käsissämme hiukan hankala tilanne hiukan hankalan sedän kanssa ja lupasin, että asia kyllä hoituu. ”Totta, olethan tuollainen setäkuiskaaja”, kaveri tokaisi. Meitä molempia nauratti. Ja hankala tilanne ratkesi, kuten oli päätetty ja sovittu.
Toinen ystäväni hämmästeli samaisen haastavan setäkohtaamisen jälkeen, miten oikein selvitän nämä tilanteet.
”Setä ei saa haistaa pelkoa”, sanoin. ”Eikä halveksuntaa”, ystäväni, varhaissetä muuten itsekin, lisäsi.
Tästä alkoi hahmottua setäkuiskaamisen perusohjenuora. Älä pelkää, älä ylenkatso, älä suhtaudu ivallisesti tai muutenkaan omituisesti. Tunne itsesi ja luota itseesi. Tiedä, mitä olet tekemässä. Ole suora, selkeä ja ystävällinen.
Setä ei saa haistaa pelkoa.
Tässä kohtaa tarkkasilmäinen lukija huomaa, että setäkuiskaaminen ei poikkea millään tavalla normaalista toimivasta ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta.
Miksi pitää jaotella ihmisiä sukupuoliin, ja miksi ei puhuta vain vuorovaikutuksesta ja tasa-arvosta, on moni kysynyt. Syitä on monia, joista yksi tietysti huumorintajuni, jonka laadusta voi olla montaa mieltä. Tosiasia kuitenkin on, että työelämässä monia valta-asemia hallitsevat edelleen setämiehet. Sukupuolittuneisuus elää ammatinvalinnoissa, rooleissa ja rakenteissa. Tätikuiskaamisen kysyntä kasvaa varmasti siinä vaiheessa, kun johtopaikkoja kansoittavat tätinaiset.
Täydellisessä maailmassa on tietysti herttaisen yhdentekevää, onko johtaja täti vai setä, ruskea- vai sinisilmäinen, valkoinen vai musta, oikea- vai vasenkätinen, mutta siihen maailmaan on vielä matkaa. Välissä on hyvin aikaa oppia parempia vuorovaikutustaitoja – niin setien, tätien, tyttöjen ja poikien kuin kaikkien siltä väliltä.
Jenni Karjalainen
Kirjoittaja on Insinööriliiton johtava asiantuntija, YKAn valtuuston jäsen ja valtakunnan virallinen setäkuiskaaja.
