2.4.2015

 Sarianne Karikko 

Oman työnsä johtamisen opiskelu kannattaa

Palasin vuoden 2014 alussa töihin äitiysvapaalta. Vuoden kestäneen äitiysvapaani aikana pohdin paljon kiirettä: ensimmäinen katkos poissa opiskelu- ja työelämän säännöllisestä rytmistä sitten esikoulun avasi uudenlaisia näkökulmia niihin jo muutamiin kokemiini kiireisiin vuosiin, joita olin ehtinyt oman alan työpaikoissa viettää. Äitiysvapaallakin olivat kädet kyllä täynnä töitä (ehkä jopa enemmän kuin työelämässä), mutta arki oli ihanalla tavalla […]

Palasin vuoden 2014 alussa töihin äitiysvapaalta. Vuoden kestäneen äitiysvapaani aikana pohdin paljon kiirettä: ensimmäinen katkos poissa opiskelu- ja työelämän säännöllisestä rytmistä sitten esikoulun avasi uudenlaisia näkökulmia niihin jo muutamiin kokemiini kiireisiin vuosiin, joita olin ehtinyt oman alan työpaikoissa viettää. Äitiysvapaallakin olivat kädet kyllä täynnä töitä (ehkä jopa enemmän kuin työelämässä), mutta arki oli ihanalla tavalla kelloon sitomatonta.

Kiirehän on siitä mielenkiintoinen ilmiö, että kaikki vakuuttavat haluavan siitä eroon, mutta toisaalta se mielletään menestyksekkään ihmisen ominaisuudeksi. Kiireetön ihminen herättää meissä mielikuvia esimeriksi laiskuudesta tai heikosta urakehityksestä. Harva työuran huipulla olevista ihmisistä korostaa Facebookissa, miten ihanan väljät aikataulut hänen elämässään ja työpäivissään vallitsevat. Sosiaalisessa mediassa pönkitetään muiden käsitystä omasta menestyneisyydestä muistuttamalla usein, miten kamalan kova kiire meillä on.

Töihin palatessani tiesin edessä olevan uudelleenorientoitumisen: ympäripyöreät päivät eivät olisi enää lapsen saamisen myötä mahdollisia, joten entiset työt olisi opeteltava hoitamaan lyhyemmässä ajassa. Kiinnostuin kiireen käsitteen lisäksi itsensä ja oman työn johtamisen teemoista. Työelämä on sirpaleista, työnteko keskeytyy usein ja töitä on paljon, mutta mitä voisin itse tehdä minimoidakseni näitä haittatekijöitä? Menestyksekkäät ihmisethän eivät välttämättä aina ole poikkeuksellisen älykkäitä, vaan heitä yhdistää paremminkin se, että he saavat asioita aikaan. Ja väitän, että asioiden aikaansaaminen on se, mistä tietotyöläisenkin työhyvinvointi viime kädessä kumpuaa!

Yhdeksi keskeisimmäksi tavoitteekseni otin töihin palattuani ajan raivaamisen sellaisille tärkeinä pitämilleni asioille, joilla on vaikutusta myös muihin ihmisiin. Sillä kummallista kyllä, nämä yleensä isommat ja keskittymistä tai luovaa suunnittelua edellyttävät työtehtävät ovat juuri niitä, joille ei milloinkaan tunnu jäävän aikaa. Ironisesti myös havaitsin, että nämä kaikkein tärkeimpinä pitämäni työtehtävät EIVÄT yleensä löydy omalta to do -listalta, joka sen sijaan täynnä kaikenlaista toisarvoista ”sälää”. Kun arkisena työskentelytapana yleensä kuitenkin on sen to do -listan lyhentäminen, niin ei ihmekään, ettei niitä kaikkein tärkeimpinä pitämiään tehtäviä koskaan ehdi tehdä. Etenkään, kun pikaisen tyydytyksen logiikalla on paljon palkitsevampaa hoitaa vain mahdollisimman monta asiaa pois päiväjärjestyksestä eli korvata määrä laadulla.

Ja tiesittekö muuten, että keskimääräinen tietotyöläinen käyttää kolmasosan työajastaan sähköpostien lähettämiseen ja vastaanottamiseen ja toisen kolmanneksen palavereissa? Osa näihin käytetystä ajasta on varmasti hyödyllistäkin, mutta kun otetaan vielä huomioon työpaikan kahvitauot, käytäväkeskustelut ja siirtymät työtehtävästä toiseen, jää jäljelle häviävän vähän työaikaa työtehtävien konkreettiselle edistämiselle. Oma havaintoni vieläpä on, että suurin osa sähköpostiliikenteestä tapahtuu oman organisaation sisällä: kun koko työyhteisö on esim. virkistäytymispäivässä, lakkaa sähköpostivirta lähes tyystin. Kärjistetysti sanoen käymme siis joka päivä töissä lähettämässä sähköposteja toisillemme. Tämän havainnon äärelle syventyminen sai minut ja toisen yhteiskuntatieteilijäkollegani taannoin pohtimaan, miten nyky-yhteiskunta ylipäätään on mahdollinen. Missä ja kenen toimesta tuotetaan se hyvinvointi, joka mahdollistaa kasvavan tietotyöläisten joukon lähettämässä toinen toisilleen sähköposteja päivästä ja vuodesta toiseen? ”Mistä raha ylipäätään tulee?” tohtorikollegani parahti.

Itsensä johtamista opiskellessani tutustuin Saku Tuomisen ja Pekka Pohjakallion pragmaattiseen teokseen nimeltä Työkirja, joka antaa konkreettisia eväitä oman työn organisointiin ja johtamiseen. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille teemasta kiinnostuneille. Omien pohdintojeni ja kirjan käytännöllisten vinkkien ansiosta olen nimittäin saavuttanut pitkälti tavoitteeni toisaalta oman työni tehokkaamman organisoinnin, mutta toisaalta myös työn kuormittavuuden hallinnan suhteen. Molemmat taidot ovat olennaisen tärkeitä meille tietotyötä tekeville yhteiskuntatieteilijöille, joiden työtä useasti leimaavat konkretian puute, haasteet työn ja vapaa-ajan erottamisessa sekä vaikeasti asetettavat vastuiden ja velvollisuuksien rajat.

SK2234_verkkoonSarianne Karikko
Kirjoittaja on Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen varapuheenjohtaja ja työskentelee suunnittelijana Nuorisotutkimusverkostossa. Hän on VTM Turun yliopistosta vuodelta 2008.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli