Soinin-hakkaushuppari
Suomessa vaalit ovat perinteisesti sujuneet ilman erityisiä levottomuuksia. Valitettavasti on merkkejä siitä, että tämä on muuttumassa. Merkkejä muutoksesta on toki ollut jo aiemminkin. Soldiers of Odin -hupparia kantaneen miehen yritys hyökätä ulkoministeri Soinin kimppuun ja eilen julkisuuteen tulleet tiedot pakolaistaustaisen ehdokkaan pahoinpitelystä ovat oireita laajemmasta ilmiöstä.
Moni tutkijakollega on kertonut varsin jatkuvasta häirinnästä ja uhkailusta jopa vuosien ajan. Myös toimittajat ovat usein maalilinjalla. Jopa tappouhkauksista on kuultu. Demokraattiseen prosessiin ja vaaleihin ei kuitenkaan ole vastaavassa määrin ainakaan tähän asti kohdistunut suoraa uhkaa. Uusnatsijärjestö Pohjoismainen Vastarintaliike on toistaiseksi ollut ainoa äärioikeiston ryhmä, joka on kahakoinut myös puolueiden tilaisuuksissa.
Soldiers of Odin -järjestö on pyrkinyt pitämään siistimpää fasadia yllä ainakin julkisuuteen tarkoitetuissa, koko järjestön nimissä esitetyissä kannanotoissaan. Äskettäinen uhkailuvideo oli siinä poikkeus. Väkivaltaisuuksia sen varsinaisessa toiminnassa ei myöskään ole juuri esiintynyt – pois lukien heidän keskinäiset tappelunsa. Vastarintaliikkeen kanssa tehdyn yhteistyön myötä sympatiaa radikaalimmallekin toiminnalle on kuitenkin esitetty avoimemmin.
Soinin kimppuun hyökännyt mies ei liene Soldiers of Odinin jäsen. Päällään hänellä oli kaikkien järjestön tukijoiden vapaasti ostettavissa oleva huppari, ja tätä myös järjestö itse korosti. Tekoa he eivät kuitenkaan kummemmin paheksuneet. Sitä pidettiin ansaittuna kansalaispalautteena. Miehen käyttämää vaatetta kaupataan nyt ”Soininhakkaushupparina”.
Polarisaatio kasvussa
Osaltaan häirinnän ja uhkailun lisääntyminen kertoo epäilemättä sosiaalisen median voimasta. Uusien välineiden kautta poliitikot ovat aiempaa helpommin tavoitettavissa, ja kynnys rankankin kritiikin esittämiseen on alentunut – etenkin kun sen voi tehdä myös anonyymisti.
Tämän ohella ilmiö kertoo myös yhä kasvavasta polarisaatiosta. Ulkoministeri Soinin kimppuun yrittänyt mies piti tätä kansanpetturina. Tämän käsityksen, jonka mukaan toisella puolella ei ole enää poliittisia vastustajia vaan vihollisia, tuntuu jakavan moni aidan molemmin puolin. Perussuomalaisten kohuttu vaalivideokaan ei ainakaan lieventänyt tätä kuvaa kannattajiensa keskuudessa.
Vastapuolen demonisointi ja dehumanisointi, mikä luo perustaa väkivallalle, on tunnetusti osa myös laajempien väkivaltaisuuksien kaavaa. Toisella puolen aitaakin puhutaan äärioikeistosta ja jopa populismista ”tautina”, ei minään sellaisena, jota olisi kuultava tai mietittävä edes, että miksi, he toimivat kuten toimivat.
Vastapuolen demonisointi ja dehumanisointi, mikä luo perustaa väkivallalle, on tunnetusti osa myös laajempien väkivaltaisuuksien kaavaa.
Polarisaatiosta kertoo myös joidenkin luottamuksen rapautuminen perinteiseen mediaan. Soinia vastaan kohdistunutta tekoakin on jo ehditty epäilemään peiteoperaatioksi. Eräs kansanedustajaehdokas vihjasi teon olleen ”pimeä operaatio” rinnastaen sen hallituksen hajottamisen kaltaiseksi vaalitempuksi.
Radikalisoitumisen ehkäisy vaatii pitkäjänteisyyttä
Yhden tai muutamankaan tapauksen perusteella ei tietysti mahdottoman laajoihin yleistyksiin kannata lähteä, mutta jostain tämäkin on oire ja jotkut pitävät tätä jo trendinä. Vaalikojuilta kerrotaan myös, että häirintä on ollut aiempaa yleisempää ja kärjekkäämpää.
Iholle tuleva, hyvinkin kiivas kommentointi on ollut erityisesti muutaman pienehkön äärioikeistoryhmän tavaramerkki. Ainakin osassa toimintaa on havaittavissa selkeä pyrkimys provosointiin, ja tätä varten kaikki myös kuvataan. Toimintatapa on ulkomaista tuontitavaraa.
Poliittisen väkivallan lisääntymisen kannalta huolta herättää myös se, että enenevässä määrin ryhmät ovat ottaneet poliisinkin maalituksensa kohteeksi. He kokevat poliisin näkemyksiään syrjivän politiikan välikappaleeksi ja siten osaksi ongelmaa.
Toivottavaa olisi, että tämän ongelmavyyhdin purkamiseen panostettaisiin. Vastarintaliikkeen odotettavissa oleva kielto ei radikalisoitumisen ongelmaa poista. Tarvitaan pitkäjänteisempää ja tutkimustietoon pohjaavaa toimintaa.
Valitettavaa on, että aina tätä pitkäjänteisyyttä ei tunnu löytyvän. Esimerkiksi viime vuonna päättyi ainoa Suomessa toimiva Exit-ohjelma, jossa pyrittiin auttamaan poliittisista tai uskonnollisista syistä radikalisoituneita irtaantumaan ääriliikkeistä. Toiminta päättyi rahoituksen loputtua, vaikka tarvetta sille olisi edelleen. Vuosi kerrallaan rahoitettavilla, veikkausvoittovarojen varassa pyörivillä projekteilla ei kestävämpiin tuloksiin päästä.
Tommi Kotonen
Kirjoittaja on YTT, joka työskentelee Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen tutkimuskoordinaattorina profilointihankkeessa Crises Redefined. Tutkimuksessaan hän on keskittynyt suomalaisen äärioikeiston historiaan sekä liikkeen kehitykseen viime vuosina.
