23.1.2015

 Terhi Marin 

Sosiologi karkuteillä

Vuosia valmistumiseni jälkeen törmäsin lounaalla entiseen opettajaani yliopistolta, joka tiedusteli kuulumisten vaihdon ohessa vilpittömän uteliaana, olinko päässyt töihin jonnekin. Tapaamisen jälkeen jäin hämmentyneenä miettimään, oliko syy kysymykseen minussa – olinko opiskeluaikoina vaikuttanut jotenkin siltä, että työllistymiseni olisi erityisen epätodennäköistä – vai kuvastiko hänen kysymyksensä paremminkin epäuskoa sosiologian kykyyn tuottaa työmarkkinoita kiinnostavaa osaamista. Positiivinen ihminen kun […]

Vuosia valmistumiseni jälkeen törmäsin lounaalla entiseen opettajaani yliopistolta, joka tiedusteli kuulumisten vaihdon ohessa vilpittömän uteliaana, olinko päässyt töihin jonnekin. Tapaamisen jälkeen jäin hämmentyneenä miettimään, oliko syy kysymykseen minussa – olinko opiskeluaikoina vaikuttanut jotenkin siltä, että työllistymiseni olisi erityisen epätodennäköistä – vai kuvastiko hänen kysymyksensä paremminkin epäuskoa sosiologian kykyyn tuottaa työmarkkinoita kiinnostavaa osaamista. Positiivinen ihminen kun olen, päädyin jälkimmäiseen, joka ei sekään juuri mieltä ylentänyt.

Olin toki tapaamiseemme mennessä ehtinyt hakea varmasti kymmeniä työpaikkoja ja todeta, ettei sosiologia ehkä ollut kaikkein kuuminta valuuttaa työnhakumarkkinoilla, mutta olin kuin olinkin myös onnistunut saamaan muutaman hakemistani työpaikoista. Ja niissäkin tapauksissa, joissa sain kuulla ettei ”valinta tällä kertaa valitettavasti kohdistunut sinuun”, olin pääsääntöisesti ajatellut, etteivät rekrytoijat ehkä vain tunne sosiologiaa ja sen antamia avuja tai ettei minulla ollut tarpeeksi työkokemusta tehtäviin.

Tapaamisen jälkeisinä päivinä kehittelin mielessäni erilaisia kursseja sosiologian opiskelijoille ja laitoksen henkilökunnalle, joilla pohdittaisiin sosiologian soveltamista työelämässä ja rakennettaisiin sosiologeille identiteettiä haluttuna työntekijänä. Virkamieheksi työllistymistä kiinnostavampana näin kysymyksen siitä, kuinka osaaminen tulisi myydä yksityiselle sektorille ja olisiko sosiologeilla ihan oikeasti jotakin annettavaa yrityksille kauppatieteilijöiden ja insinöörien rinnalla.

Oma kokemukseni työelämästä oli luonut minulle varsin myönteisen kuvan eväistä, jotka yliopisto antoi. Olin toki kerran jos toisenkin toivonut olevani milloin insinööri ja milloin kirjapidosta edes alkeet ymmärtävä kauppatieteilijä, mutta pääsääntöisesti olin kiittänyt opintojani – jos en muusta niin ainakin siitä, että ymmärsin ja uskalsin myöntää rajallisen osaamiseni. Muutoin en ehkä olisi kehdannut kysellä erilaisilta asiantuntijoilta sen hetkisen työni edellyttämiä – asiantuntijoista luultavasti lähinnä vajaamielisiltä kuulostavia – kysymyksiä aina sähkön hinnoittelusta työlainsäädäntöön ja yritystonttikauppaan.

Myöhemmin olen huomannut, että opinnoistani ja jopa Pierre Bourdieun teorioista on ollut myös aivan konkreettista hyötyä työssäni. Oma näkemykseni on, että sosiologi jos joku ymmärtää ihmisryhmien erot ja niistä kumpuavat erilaiset tarpeet unohtamatta ryhmien toisistaan poikkeavia käyttäytymis-, kuluttamis- tai erottautumistapoja. Sosiologit tuovat myös uusia näkökulmia yritysten johtoryhmiin ja hallituksiin rikastuttaen siten yritysten toimintakulttuureja.

Luulisi tällaisella osaamisella olevan kysyntää niin yritysten markkinoinnissa, henkilöstöhallinnossa kuin yhteiskuntasuhteiden hoidossakin – jopa yliopistojen henkilökunnan mielestä.

ttk-0597-_MG_7253_200 200px (2)Terhi Marin
Kirjoittaja on Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n äitiysvapaalla oleva markkinointi- ja viestintävastaava sekä Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen liittovaltuuston jäsen. Hän on valmistunut Turun yliopistosta valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2006.

 

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli