Näkökulma

15.12.2017

 Pauliina Seppälä 

Suomessa ei tajuta uutta osallisuutta

”Kun ihmisiä laittaa pinoon, he alkavat tuottaa itse ratkaisuja ongelmiinsa.” Lainaus on yhteiskuntatieteilijä Matti Apuselta Lähiöfestin seminaarista tältä syksyltä. Apunen tarkoitti pinolla kaupunkia. Mutta yhtä lailla se on Facebookin miljardi käyttäjää, jotka ovat kaikki tavalla tai toisella yhden linkin päässä toisistaan. Tämä muuttaa kaiken, koko yhteiskunnan organisoitumisen perustan, mutta sitä ei millään tahdota ymmärtää.

Miksi on olemassa organisaa­tioita? Jotta voidaan kattaa trans­aktiokulut tuotannon käynnistämiseen. Nyt meillä kaikilla on ilmaiset digitaaliset työkalut mainostamiseen, kuvankäsittelyyn, tiedottamiseen, organisoitumiseen – ja ennen kaikkea suorat yhteydet toisiimme. Tämän takia puhutaan siirtymisestä organisaatiokeskeisestä ihmiskeskeiseen yhteiskuntaan. Mutta silti organisaatioissa käyttäydytään kuin ne olisivat kaiken keskipiste.

Kaupungeissa tehdään tällä hetkellä osallisuusmalleja. Niiden kautta asukkaita kutsutaan työpajoihin liimailemaan post it -lappuja. Heitä myös kutsutaan osallisuusalustoille äänestämään valmiista vaihtoehdoista: hip hop -työpaja vai keppihevoskisat? Tämä on tietysti iso parannus entiseen, mutta samalla ohitetaan se, että osallistuminen tapahtuu jo, joka päivä, ilman että mikään organisaatio kutsuu osallistumaan. Ja sitä taas ei osata arvostaa.

Ravintolapäivä on osallisuutta. Valtava kansainvälinen brändi ja matkailuvaltti, jolle Suomi tai Helsingin kaupunki ei kyennyt antamaan minkäänlaista rahallista tukea. Kallion villiä Piritoria taas paikalliset yritykset alkoivat innovatiivisesti ja järjestelmällisesti kehittää viihtyisämmäksi, mutta sitäkään toimintaa ei kyetty tukemaan millään tavalla. Yrityspuolella taas osallisuus on sitä, että palkataan viestintä- ja mainostoimisto tekemään kampanja, jossa isolla rahalla houkutellaan ihmisiä vaikkapa osallistumaan johonkin arvontaan. Kun sosiaalisessa mediassa syntyy projekteja, jotka oikeasti saavat ihmiset mukaansa, niitä pidetään kivana kansalaisaktivismina.

Jos Suomessa olisi keksitty Facebook, sitä olisi pidetty sympaattisena opiskelijatempauksena ja söpönä kansalaisaktivismina.

”Ai että kaikki maailman ihmiset voivat olla yhteydessä toisiinsa?” olisi naureskeltu. Start­up-pitchin tuomarit olisivat sanoneet: ”Yritätte keksiä internetin uudelleen. Ei jatkoon.” AirBnB:hen olisi suhtauduttu elämäntapahippien puuhasteluna. ”Heh, olette toisten kodeissa yötä, aika uhkarohkeaa.”

Lainsäädännön tasolla kaikki uuden kehittely orgaanisissa verkostoissa torpataan lainsäädännöllä, jossa muutaman keikkatyön tekeminen johtaa yrittäjästatukseen ja vie so­siaalituet. Ja juuri tämä kaikki: Ravintolapäivä, AirBnB, Piritorin oma-aloitteinen sosiaalisten ongelmien ratkaisu ja kaupunkikehittäminen, uudenlaisten keikkatyömahdollisuuksien kehittäminen ja vapaamuotoinen organisoituminen ovat tulevaisuuden työtä. Ihmisten kykyä muodostaa tiimejä ja hakea yhdessä ratkaisua yhteisiin ongelmiin. Kun tätä kaikkea ei tunnisteta korkean tuottavuuden työksi, ei ole ihme, että kansakunta valmistautuu siihen, että robotit vievät työt.

Pauliina Seppälä

Pauliina Seppälä on yrittäjä ja maailmanmuuttaja, joukkoistamisen ja co-creation-ajattelun asiantuntija. Hän on yksi perustajista Suomen isoimmassa joukkorahoituspalvelu Mesenaatti.me:ssä sekä Yhteismaassa, joka tunnetaan useista digitaalisista ja yhteisöllisistä hankkeistaan. Yhteismaan kierrätyskarnevaali Siivouspäivä ja naapurustojen sosiaalinen media Nappi Naapuri ovat palkittuja sosiaalisia innovaatioita. Vuonna 2017 Yhteismaan Illallinen taivaan alla levisi maailmanlaajuiseksi Suomi 100 -vuoden juhlatapahtumaksi. Seppälä on valittu Vuoden yhteiskuntatieteilijäksi 2016 sekä Kauppalehden listauksessa vuoden 100 vaikutusvaltaisimman suomalaisen joukkoon 2015.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli

Näkökulma

Intohimoa ja kärsimystä

Näkökulma

Ota sattumasta kaikki irti

Näkökulma

Vaalikevään jumalainen näytelmä

Näkökulma