Opiskelijat YKAssa

14.11.2018

 Tommi Ostrovskij 

SYY-Helsinki kirjoittaa – Unelmauran jäljillä: osa 1

Unelmatöihin pääseminen voi tuntua opiskelijalle vielä kaukaiselta asialta, josta ei uskalla haaveillakaan. Mikä tämä unelmatyö voisi ylipäätänsä olla? Haastattelimme artikkelisarjaan valtiotieteiden opiskelijoita, jotka ovat päätyneet töihin kukin omanlaisensa urapolun kautta, ja kysyimme heidän näkemyksiään asiaan. Sarjan ensimmäisessä osassa pääsemme tutustumaan Jarkko Nissiseen.

Juontajaksi Tokioon ja työskentelemään Norjaan? Opiskeluiden ohella harvalla nämä vaihtoehdot käyvät mielessä, kun oman alan työt siintävät vielä horisontissa. Jarkko Nissinen ei ole kuitenkaan itse jäänyt aloilleen.

“Mulle on työnteko on tullut luonnostaan tässä rinnalla ja sitten enemmänkin”, Jarkko toteaa.

Jarkko opiskelee valtio-oppia ja valinnut linjakseen politiikan tutkimuksen. Startup liemissä keittyneelle opiskelut ovat voineet jäädä toissijaiseksi. Opiskelun hän on saanut kulkemaan noudattamalla kuulemaansa ohjetta:

“Aina kannattaa pyrkiä edistämään opintojaan edes vähän, yksi kurssi sieltä ja täältä. Itse lykkäsin yhtä tenttiä kahdeksan kuukautta, mutta lopulta sitten sain tehtyä. Tää viisaus pelasti oman opiskelun”, Jarkon hymy venyy tavallistakin leveämmäksi.

Jarkko huomauttaa heti väliin, että opiskelu on kuitenkin arvokasta, ja täysipäiväistä opiskelua tulisi yhtälailla arvostaa. Keskeistä Jarkon omissa opinnoissa ovat olleet muutoksen ymmärtäminen, tulkitseminen ja tekeminen. Samat lainalaisuudet ovat sovellettavissa startup-maailmaan ja poliittisen filosofian opiskelu on kehittänyt keskustelijana. Tämä on ollut Jarkolle merkillepantavaa erityisesti omassa verkostoitumisessa kansainvälisten ihmisten kanssa.

“Se nousee arvoon arvaamattomaan, kun osaa kuunnella ja ymmärtää toisten taustoja”, Jarkko avaa.

Koko keskustelun ajan puhumme prosesseista. Jarkolle työurapolku on ollut matka: “Mulle on sopinut inspiroivan ja innostavan jutun etsiminen. Oon opiskelujen aikana löytänyt sen kaukoputken, jolla on sitten päässyt tarkentamaan horisonttiin muiden projektien kautta.”

Matkalla on lupa eksyä löytääkseen itsensä. Oltuaan vaihdossa Pariisissa Jarkko ei palannutkaan Suomeen. Hänet oli headhuntattu Japanissa, jossa hän toimi tapahtuman juontajana. Myöhemmin Jarkko tarttui tarjoukseen, ja sai harjoittelupaikan Norjasta markkinoinnin parista. Työskenneltyään yrityksessä reilu puoli vuotta hän ei kuitenkaan saanut vastauksia esille nousseisiin kysymyksiin: kasvua hakeva yritys muutti kurssiaan moneen suuntaan, eikä työnkuvaa pystytty kursimaan muutosten keskellä mielekkääksi. Työ sai jäädä, ja omaksi kurssiksi kääntyi Suomi. Tyhjin käsin hän ei kuitenkaan jäänyt.

“Mun vahvuudet ei ollut markkinoinnissa, mutta sitten kuitenkin pääsi vahvistamaan sitä, ja sain myynnistä roiman oppitunnin. Henkilökohtaisesti se oli iso matka.”

Jarkon vauhdikkaita tarinoita kuunnellessa nousee pakostikin mieleen kysymys, kuinka kaikki on ollut mahdollista.

“Osallistuin aikoinaan 4Uni ratkaisukisaan, jossa voitimme ryhmän kanssa poikkitieteellisellä oppimisratkaisulla. Siitä lähdin Think Companylle, jossa pääsin kehittämään osaamistani, ja asiat lähtivät eteenpäin.”

Oman työuran aloittaminen ei ole helppoa. Keskustelussa Jarkko painottaa opiskelijan omaa aktiivista toimintaa ja turhan pelkäämisen välttämistä.

“ Valtsikalaisten perisynti on korostuneen kriittinen näkökulma, myös arjen kevyemmissäkin asioissa. Pitäisi pyrkiä ratkaisuhakuisuuteen niin, että löytäisi sellaisen ihmisen kokoisen teon ongelmien ratkaisemiseksi.“

Tärkeäksi tekijäksi nousee keskustelun aikana myös verkostoituminen. Jarkko näkee yliopiston tarjoavan siihen oivan mahdollisuuden. Verkostoitumista tapahtuu jo, kun opiskelijakollegoista muodostuu ystäviä.

“Sitä kannattaa vaalia!”

Nykyään Jarkko työskentelee Helsinki Think Companylla koordinaattorina. Helsinki Think Company on yrittäjyyspesäke, jonka tavoitteena ei ole sen vähempi kuin maailman parantaminen. Syksyn projekteina on ollut muun muassa DEEP, jossa opiskelijat suunnittelevat kestäviä veden hyödyntämisen mahdollisuuksia, ja WIDE, jossa koodaajat ja generalistit yhdistävät voimansa avoimen tieteen nimissä.

“Pidetään homma aitona ja viedään opiskelijoiden akateemista osaamista käytäntöön”, Jarkko tiivistää.

Kaikkien projektien keskellä häämöttää gradu, mutta epäilys ei vaikuta kalvavan Jarkkoa:

“Oon jo mielestäni päässyt osoittaa osaamistani eri projekteissa ja muodostamaan omaa portfoliotani eikä valmistumisen tarvitse olla se määrittelevä tekijä. Eiköhän sen valmiiksi saaminen anna sitten motivaatiobuustin eteenpäin.”

Jarkon kolme pointtia työuran etsintään:

  1. Älä tee päätöksiä työllistymisen perusteella. Oman intohimon löytäminen luo työtä.
  2. Opiskelu on päätöksenalaista toimintaa. Oman asiantuntijuuden löytäminen vaatii päätöksiä ja ole valmiina tarttumaan mahdollisuuksiin.
  3. Muista nauttia opiskelusta ja sen aikana löytyvistä kavereista.
Kuvassa Jarkko Nissinen
avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli