Vierailija

19.9.2019

 Johan-Eerik Kukko 

Teknologia antoi mahdollisuuden olla viihdyttävä ja asiallinen

Trendit tulevat ja menevät, mutta viestinnän tärkein tehtävä on saada sanoma kuulumaan. Viestinnän parissa työskentelevät eivät tee työtään tyhjiössä vaan yhteistyössä. Oli kyseessä sitten viihteellinen uutislähetys tai kymmenen minuutin podcast-lähetys, niin aihe ja aiheen asiantuntija ovat keskiössä. Viestinnän nykymahdollisuuksista kirjoittaa Lapin yliopiston tiedeviestintäsuunnittelija Johan-Eerik Kukko.

”Tästä täytyy tiedottaa!” Oheinen lausahdus on varmasti tuttu monelle viestinnän parissa työskentelevälle. Perinteisten tiedotteiden rinnalle kohonneet videot ja podcastit tarjoavat hyviä vaihtoehtoja tiedottamiseen. Hektisen arjen keskellä kuunneltava asiallinen ASRM-video voi olla nettisivuille päivitettyä uutista tehokkaampi, mutta tiedotusta miettiessä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että sisältö ratkaisee.

Olen toiminut reilun puolentoista vuoden ajan Lapin yliopiston tiedeviestintäsuunnittelijana ja työssäni olen huomannut, että tieteestä ja tutkimuksesta kertominen laajalle yleisölle ei ole enää pelkästään tiedotteiden lähettämistä medialle. Erilaiset videot ja podcastit antavat uudenlaisia mahdollisuuksia saavuttaa yleisöä ja antavat samalla kanavan tutkijan omalle äänelle. Minun työni on miettiä sopivia kanavia, haastatella, äänittää, kuvata ja markkinoida tutkijoiden tutkimustuloksia suurelle yleisölle ja samalla popularisoida tiedettä ja tutkimusta.

Monesti hyvät ideat syntyvät kuitenkin kaukana työpisteeltä. Viime keväänä kahvipöydässä sain kollegan kanssa idean ASMR-videon toteuttamisesta. Autonomous Sensory Meridian Response-videot olivat hetkessä kohonneet Youtubessa katsotuimpien videoiden joukkoon. Lopulta ideasta syntyi video, jossa luen kuiskaillen Lapin yliopistoon hakeneille eri tiedekuntien pääsykokeiden aikatauluja. Asiapitoinen ASMR-video on viimeisen vuoden aikana kohonnut Lapin yliopiston Youtube-kanavan katsotuimmaksi. Syyskuun puoleenväliin mennessä videota on katsottu yli 2000 kertaa. Lisäksi vapun alla videosta uutisoitiin Iltalehdessä ja Lapin Kansassa.

Syyskuun alussa toteutettujen Rovaniemen Tieteen päivien yhteydessä järjestin jo kolmantena vuotena peräkkäin Science Slam -tapahtuman. Kyseessä on leikkimielinen kilpailu jossa tutkijat mittelevät toisiaan vastaan tieteen popularisoinnissa. Kaikki esitystekniset keinot ovat kyseisessä kilpailussa sallittu, ja tänä vuonna lavalla nähtiin räppiä, tanssia, sekä näyttelemistä. Science Slam -kilpailussa tutkijalla on kymmenen minuuttia aikaa vakuuttaa yleisö. Esitysten jälkeen raati antaa kommentit esityksestä, mutta kilpailussa yleisö päättää voittajan lippuäänestyksellä. Erityisen tärkeää on, että tapahtuma järjestetään kaupungilla kahvilassa. Viedään tiede ja tutkimus luentosaleista sinne, missä sitä ei yleensä kuule.

Sisältö edellä

Trendit tulevat ja menevät, mutta viestinnän tärkein tehtävä on saada sanoma kuulumaan. Viestinnän parissa työskentelevät eivät tee työtään tyhjiössä vaan yhteistyössä. Oli kyseessä sitten viihteellinen uutislähetys tai kymmenen minuutin podcast-lähetys, niin aihe ja aiheen asiantuntija ovat keskiössä. Organisaatioviestinnän, tai viestinnän ylipäätänsä, ei tarvitse olla tylsää, sillä asian ja viihteellisyyden lyödessä kättä tuloksena voi olla jotain, joka kantaa ja innostaa.

Teknologia on mahdollistanut uudet välineet, joiden avulla sanomaa saa välitettyä eteenpäin, ja näinä aikoina tarvitaan asiantuntijoita, jotka pohjaavat sanomisensa tutkittuun tietoon. Kaikkien eri kanavien ja sometilien keskellä on kuitenkin hyvä pitää mielessä, että edelleen asia ja sisältö ratkaisevat. Edetään asia edellä, sillä muuten kolistellaan vain tyhjiä tynnyreitä.

Johan-Eerik Kukko

Kirjoittaja on Lapin yliopistossa tiedeviestintäsuunnittelijana ja väitöskirjatutkijana toimiva YTM. Hän on Lapin yhteiskuntatieteilijät ry:n varapuheenjohtaja.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli