Päätoimittajalta

21.5.2015

 Kati Ahtiainen 

Tiedätkö oman markkina-arvosi, ykalainen?

Muutama vuosi sitten intialais-amerikkalainen ystäväni alkoi puhua markkina-arvostaan. Hän oli miehensä työkomennuksen aikana kotiäitinä, mutta ei halunnut olla liian pitkään poissa työstään, koska pelkäsi markkina-arvonsa laskevan.

Markkina-arvo? Ajatus kuulosti silloin vieraalta ja perin amerikkalaiselta. Vastaavasti Suomen pitkät perhe- ja hoitovapaat olivat ystäväni mielestä toiselta planeetalta. En silloin miettinyt omaa markkina-arvoani sen enempää, vaan hyvinvointiyhteiskunnan kasvattina nautin oikeudestani hoitovapaaseen. Nyt kun taantumaa on jatkunut jo monta vuotta, olen ymmärtänyt olleeni onnekas, kun minulla oli työpaikka, jonne palata.

Nykyisillä työmarkkinoilla markkina-arvoa mitataan koko ajan. Yt-neuvottelujen aikana tehdään julmaa karsintaa markkinoihin vedoten, ja avoimesta työpaikasta saattaa taistella satoja päteviä hakijoita. Nyt jos koskaan pitää osata markkinoida osaamistaan juuri sopivin termein. Työhakemuksen pitää erottua edukseen, ja sitä ei todellakaan kannata lähettää moneen paikkaan samanlaisena.

Tässä myllerryksessä ammattiliitosta voi olla korvaamatonta apua. Monilla liitoilla, kuten YKAlla, on jäsenetuna urapalvelu, jossa muun muassa CV päivitetään nykyaikaan ja työhaastattelua sekä soveltuvuustestejä varten saa sparrausta. Urapalvelun valmentajan avulla myös piilossa oleva osaaminen saadaan kaivettua esiin markkina-arvoa nostamaan. YKA antaa myös palkkaneuvontaa ja järjestää työelämätaitoihin liittyvää koulutusta. Vaikka ajan henki on kova, liitosta löytyy apua.

Mikä ajankohtainen aihe työpaikoilla puhuttaa juuri nyt, taloustilanteen lisäksi?
Tietenkin kesälomat ja niiden jakaminen! Toisilla tuntuu olevan kyseenalainen taito rohmuta joka vuosi parhaat lomaviikot. Usein vastakkain ajautuvat perheelliset ja yksinelävät. Jyräävätkö perheelliset ja joustavatko yksinelävät sinun työpaikallasi? Ihanteellisin tilanne olisi, jos työntekijät pystyisivät yhdessä sopimaan reilusta tavasta jakaa lomat. Mutta jos tämä ei onnistu, tarvitaan esimiestä. Viime kädessä työnantajalla on oikeus ja velvollisuus määrätä loma-ajoista siten, että tasapuolisuus toteutuu ja jokaisen toiveita huomioidaan.

Ihanaa kesää – olitpa sitten lomalla tai et!

 

Ps. Miltä liiton uusi lyhenne YKA kuulostaa? Hallitus virallisti aiemmin lähinnä sisäisessä käytössä olleen lyhenteen huhtikuun kokouksessa. Ennen liiton nimenmuutosta SVAL ja svallilainen olivat termeinä vakiintuneita, ja niitä on moni kaivannut. Nyt opetellaan puhumaan YKAsta ja ykalaisista, jotta niihinkin aikanaan totutaan.

Kati Ahtiainen

Viestintäpäällikkö, VTM
Ura-lehden päätoimittaja

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli

Päätoimittajalta

Työntekijälähettiläs ei turhia ujostele

Kuka tahansa voi joutua kiusatuksi

Sinä olet liiton arvokkain voimavara

Sinäkin saatat olla jo liian vanha

Luottamus syntyy avoimuudesta

Trendi johtaa yrittämään

Arkista aherrusta kritiikin keskellä

Varo harmaan ylityön ansaa!