Tutkimuksen ja politiikan vaikea yhteiselo
Saksalaisen sosiologi Max Weber (1864–1920) pohti aikoinaan politiikan ja tutkimuksen välistä suhdetta. Hän erotti kaksi käsitettä: Das Sein ja das Sollen. Sein viittaa siihen, miten asiat ovat. Sollen puolestaan kuvaa asioitten toivottua tilaa, miten asioitten pitäisi olla. Tutkimus keskittyy Seiniin. Politiikka kertoo, miten tulisi olla (das Sollen). Pääsääntöisesti jutun moraali menee Weberin esittämällä tavalla, mutta […]
Saksalaisen sosiologi Max Weber (1864–1920) pohti aikoinaan politiikan ja tutkimuksen välistä suhdetta. Hän erotti kaksi käsitettä: Das Sein ja das Sollen. Sein viittaa siihen, miten asiat ovat. Sollen puolestaan kuvaa asioitten toivottua tilaa, miten asioitten pitäisi olla. Tutkimus keskittyy Seiniin. Politiikka kertoo, miten tulisi olla (das Sollen). Pääsääntöisesti jutun moraali menee Weberin esittämällä tavalla, mutta ero ei tietenkään ole näin selvä puoleen eikä toiseen. Tunnen poliitikkoja, joilla on vahva faktatietämys, ja tunnen tutkijoita, jotka elävät selkeästi Sollenin puolella. Mutta miten ja missä määrin näiden raja-aitojen yli olisi itse kunkin hypittävä ja missä määrin pysyttävä omassa pilttuussa. Vastaus riippuu paljon siitä, keneltä tutkijalta tai keneltä poliitikolta kysyy.
Strateginen tutkimus raja-aitoja kaatamassa
Tutkimuksen periaatteena on olla faktapohjaista. Kysymys liittyy siihen, missä määrin ja missä roolissa tutkijat ottavat kantaa poliittisiin kysymyksiin. Aina ei kuitenkaan ole ihan selvää, puhuuko tutkija N.N. tutkijan, vaiko kansalaisen roolissa, perustuuko näkemys tutkimukseen vaiko mielipiteeseen.
Jotkut tutkijat ovat puritaanisesti ratkaisseet tämän ongelman esiintymällä pelkästään tieteellisillä foorumeilla ja seurustelemalla pelkästään Oxfordin ja Harvardin kollegoidensa kanssa. Tieteen puhtaus säilyy. Pulmaksi muodostuu kuitenkin se, että yhteiskunnallisesti tärkeät tutkimustulokset voivat jäädä vain asiaan vihkiytyneen tiedepiirin ihasteltaviksi. Poliitikot kun eivät lue tieteellisiä julkaisuja, varsinkaan ulkomaankielisiä.
Muutaman vuoden käynnissä olleet Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen ohjelmat pyrkivät tuomaan tiedettä lähemmäksi päättäjiä ja tarjoamaan tutkimustuloksia päätöksenteon pohjaksi. Seinia yritetään ujuttaa Sollenin alueelle.
Periaatteessa tälle pitäisikin olla hyvät mahdollisuudet, vannoohan maan eliitti näyttöön perustuvan politiikan nimeen. Mahdollisuuksia kuitenkin kaventavat monet ongelmat.
Tutkimuksen ja politiikan erilainen aikajänne
Ensimmäinen ongelma liittyy tutkimuksen ja politiikan erilaiseen aikajänteeseen. Tutkimus on hidasta ja vaatii aikaa. Politiikan aikasykli on nopeampi, yleensä vaalikauden mittainen. Hyvän esimerkin tarjoaa perustulokokeilun suunnittelu. Kesällä 2015 valmistuneessa ohjelmassaan Sipilän hallitus päätti aloittaa perustulokokeilun. Suunnitteluun varattiin 150 000 euroa ja valtioneuvoston kanslia (VNK) kilpailutti suunnittelun 2015 syksyllä. Loppuraportin oli määrä valmistua 2016 marraskuun puolivälissä. Tuon raportin pohjalta tuli vuoden 2017 alussa alkava kokeilu suunnitella, linjasi VNK:n ohje. Kiihkeimmät tosin vaativat kokeilun aloittamista jo vuoden 2016 alussa! Yhtä kaikki, kukaan vähääkään asioista ymmärtävä ei voi tosissaan kuvitella, että 1,5 kuukaudessa poliittinen koneisto saa lain aikaan, tehdään otanta, luodaan maksujärjestelmät ja saadaan koe käyntiin. Tässä joko poliittinen ymmärrys petti pahan kerran ja asiaa suunnitelleet virkamiehet joko ymmärtämättömyyttään tai tahallisesti laativat täysin mahdottoman aikataulun. Tutkijat yrittivät esittää, että koe alkaisi vasta 2018, jolloin olisi ollut aikaa tehdä kaikki paremmin. Kokeen lykkääminen taas ei sopinut vaalisykliin.
Episteemiset yhteisöt
Viime keväänä pääkaupungissa ilmestyvässä eräässä lehdessä valitettiin, että taskulaskin on korvannut sosiologin. 1960 ja 1970-kvulla kuunneltiin sosiologeja, sitten filosofeja ja historioitsijoita. Nyt painopiste on ekonomisteissa. Kyse on siis siitä, mikä on se episteeminen yhteisö, jolta päättäjät neuvoa kysyvät. Vallassa oleva episteeminen yhteisö määrittää poliittiselle agendalle tulevat kysymykset ja vastaukset. Ulkopuolisten tahojen on vaikea saada läpi vaihtoehtoista agendaa. Tästä oli kyse sosiologien valituksessa poliittisen päätöksenteon liiallisesta luottamuksesta ekonomistiseen ajatteluun. Tässä imperiumien välisessä taistossa. Toki on niin, että taskulaskin voi olla viiden desimaalin tarkkuudella väärässä, mutta sosiologin ajattelu saattaa olla niin hämärä, että hän ei edes voi olla väärässä. Siinä poliitikko sitten valitsee, ketä kuuntelee, vai kuunteleeko ketään.
Poliittinen usko versus tutkimus
Oman ongelmansa tieteen ja politiikan kohtaamisessa muodostavat valmiit poliittiset näkemykset, jotka ovat niin vahvat, että luotettavinkaan tutkimustulos ei niitä pysty kumoamaan. Valitettavan usein vannominen näyttöön perustuvat politiikan tekemisen nimeen on vain suun tunnustusta ilman sydämen aitoa uskoa. Yleensä poliittinen vakaumus on vahvempi kuin paraskaan tieteellisen tutkimuksen antama näyttö. Näyttöähän tästä saadaan päivittäin. Huolestuttavassa määrin myös suurvaltapolitiikassa ’vaihtoehtoiset faktat’ – valheellisuudet – ovat totuus, johon toiminta perustetaan. Meillä on pelottavia esimerkkejä, mihin Seinin unohtaminen ja pelkän Sollenin seuraaminen voi johtaa.
Olli Kangas
Kirjoittaja toimii Kelassa yhteiskuntasuhteiden johtajana ja Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen ohjelmajohtajana Tasa-arvoinen yhteiskunta –ohjelmassa. Tällä hetkellä hän on virkavapaalla ja toimii Uppsalan yliopistossa valtio-opin laitoksella Olof Palme -professorina. Aiemmin hän on toiminut professorina mm. Turussa, Tukholmassa, Odensessa ja Kööpenhaminassa.
