Töissä YKAssa

27.8.2014

 Simo Pöyhönen 

Työmarkkinajärjestöillä näytön paikka – jälleen kerran

Eläkejärjestelmän uudistustyö pyörähti jälleen käyntiin pari viikkoa sitten. Uudistuksen tavoitteena on turvata suomalaisille jatkossakin riittävä eläketurva ja erityisesti huomioida sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Elämme yhä pidempään, minkä myötä järjestelmän kestävyys on koetuksella. Järjestelmä on tarkoitus saattaa voimaan vuonna 2017.

Eläkejärjestelmällä ei saa rangaista niitä, jotka pyrkivät investoimaan omaan koulutukseensa ja kehittämään osaamisellaan yhteiskuntaa. Nykyisessä järjestelmässä opiskeluaika kerryttää eläketurvaa pienen laskennallisen tulon mukaisesti. Toisaalta korkeakouluopiskelijat työskentelevät opintojensa ohessa laajasti, mikä tuottaa arvokasta kokemusta työelämästä ja kehittää sellaisia taitoja, joita yliopistokoulutus ei kehitä. Opiskeluaikainen työnteko hyödyttää myös opintojen jälkeistä työllistymistä. Tämän vuoksi eläkejärjestelmän ei pidä rangaista ketään korkeammasta valmis­tumisiästä. Eläkejärjestelmä on opiskelu­vaiheessa kaukainen, eikä edes opintotukijärjestelmällä juuri voida ohjata koulutuksen kestoa, vaikka niin tunnutaan usein uskovan. Eläketurvan on oltava tasapuolinen ja järkevä kaikkien kansalaisten kannalta.

Eläkkeiden riittävyys ja eläkejärjestelmän uudistus on paitsi taloudellinen haaste, myös iso haaste työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmälle. Palkansaajien ja työnantajien välinen kanssakäyminen on osoittanut monta kertaa toimivuutensa, mutta sen on osoitettava se tälläkin kertaa. Työmarkkinajärjestöjen uskottavuus edellyttää neuvottelutuloksia. Ei voida kaivautua poteroihin vaan on tehtävä yhteistyötä. Siihen tarvitaan varmasti vääntöä, tavoitteiden sovittelua, luopumista, osatappioita ja osavoittoja.

Tulos on kuitenkin tärkein – järjestelmän on oltava kattava kokonaisuus ja sen on sisällettävä myös työelämän laadun parantamista pelkän matematiikan lisäksi.

Lue eläkeneuvottelujen ajankohtaisesta tilanteesta www.akava.fi/uutishuone/elakeneuvottelut ja www.elakeuudistus.fi.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli