Utopia naisten oikeuksista
Suomessa poliisi on ystävä, ja kaikki lapset pääsevät tarhaan. Näin paukuttaa filippiiniläinen kollegani huoneelliselle kotiapulaisia Metro Manilassa kesäkuun aamuna. Naiset pudistelevat päätään ja nauravat. Ei voi olla, luotettavia poliiseja? Olen hetkeä aiemmin puhunut Suomesta kansalliseen tapaan vähätellen. Siihen kollega on vihjaissut hienovaraisesti, ettei kommenteissani ole mitään järkeä. Jos haluaa motivoida ihmisiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, pitää kertoa […]
Suomessa poliisi on ystävä, ja kaikki lapset pääsevät tarhaan. Näin paukuttaa filippiiniläinen kollegani huoneelliselle kotiapulaisia Metro Manilassa kesäkuun aamuna. Naiset pudistelevat päätään ja nauravat. Ei voi olla, luotettavia poliiseja?
Olen hetkeä aiemmin puhunut Suomesta kansalliseen tapaan vähätellen. Siihen kollega on vihjaissut hienovaraisesti, ettei kommenteissani ole mitään järkeä. Jos haluaa motivoida ihmisiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, pitää kertoa rohkaisevia esimerkkejä eikä painottaa talven pituutta (Tein sen vastapainona äitiyspakkaukselle, josta kertoessani ajattelin, että jos tämä ei kuulosta absurdilta fantasialta niin mikä sitten.).
Ei sinänsä ihme, että ajatus luotettavista poliiseista kummeksuttaa. Filippiinit on Kaakkois-Aasian kasvava talous, jota jäytävät niin tuloerot, korruptio kuin omavaltainen maanjohto. Presidentti Duterten aloittaman huumesodan seurauksena poliisi on tappanut tuhansia ihmisiä, joista osa on syyttömiä nuoria.
Toimiva päivähoito on monelle utopiaa. Kotiapulaiset joutuvat usein jättämään lapsensa sukulaisten hoiteisiin, jotta he voivat itse työskennellä aamusta iltaan. Siinä missä Suomessa päivähoito-oikeus poisti kotiapulaisen ammatin miltei kokonaan, Filippiineillä työskentelee kaksi miljoonaa ihmistä toisten kodeissa pesemässä pyykkiä, hoitamassa lapsia ja kokkaamassa. Suurin osa heistä on kouluttamattomia nuoria naisia, jotka eivät tunne oikeuksiaan.
Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK tukee kotiapulaisia Filippiinien lisäksi myös Mosambikissa, Kolumbiassa, Ecuadorissa ja Indonesiassa. Ylipitkien päivien ja mitättömien palkkojen lisäksi alaa vaivaavat väkivalta ja seksuaalinen häirintä. Työn luonteesta johtuen ulkopuolisen silmä ei näe, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Ongelmista ei myöskään puhuta, sillä naiset pelkäävät saavansa potkut.
”Suomessa jokaisella on oikeus kahdeksan tunnin työpäivään ja kesälomaan”, kollega jatkaa eikä yksikään naisista näytä lannistuvan. Päinvastoin. Huoneeseen leviää suorastaan riehakas tunnelma.
Filippiineillä SASKin tukema työ on vasta alussa, mutta esimerkiksi Ecuadorissa kotiapulaiset ovat jo taistelleet oikeuden kahdeksan tunnin työpäivään ja kahteen vapaapäivään. Kolumbiassa naiset saivat aikaan suoranaisen kansanliikkeen, mikä on suuri askel sisäisten konfliktien repimässä maassa.
Naisten puheissa toistuu maahan katsomatta sama lause: ”En halua että tyttäreni joutuvat kokemaan samaa”.
Katri Blomster
Kirjoittaja on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin viestinnän suunnittelija.
