Näkökulma

20.8.2020

 Maria Teikari 

Yhdessä tekemisen kulttuuria on vahvistettava

Todellinen vaikuttaminen tehdään vahvalla yhdessä sopimisen kulttuurilla. Akavan on kehitettävä tätä kulttuuria ja otettava kaikki jäsenliitot mukaan rakentamaan yhteisiä tavoitteita. Sisäisesti yhtenäinen Akava on myös uskottavampi kumppani ulkoisessa vaikuttamistyössään.

Mikään ei estä Akavaa olemasta Suomen paras ja vastuullisin työmarkkinajärjestö. Paitsi tietysti Akava itse.

Suomalaisten koulutustason nousu on tuonut Akavalle luonnollista kasvua ja sen myötä sananvaltaa. Työmarkkinoilla ei kuitenkaan pikavoittoja tunneta, eika niita kannata hakeakaan. Todellinen vaikutus tehdään asiantuntemuksella, järkevillä tavoitteilla ja vahvalla yhdessä sopimisen kulttuurilla.

Akava näkyy ja kuuluu yhteiskunnassa tänään enemmän kuin ennen. Se on hyvä asia. Edelleen suurin osa suomalaisista kuitenkin tuntee Akavan erilaisista kohuista, joko somessa ja perinteisemmässä mediassa. Onkin harmi, että monen mielissä tämä on se, mistä liikkeemme tunnetaan. Onhan Akava paljon muutakin: vahva vaikuttaja ja korkeakoulutettujen työelämän tuntija, paras sellainen. 

Näin ainakin me liikkeen sisällä tiedämme.

Etujärjestön pitää itse kyetä uudistumaan, jotta se voi uudistaa.

Jotta vastaamme paremmin huomisen haasteisiin, meidän on korjattava myös omaa toimintaamme. Tarvitsemme yhdessä tekemistä ja suunnittelua esimerkiksi tavoitteiden asetteluun. Jokaisen Akavan jäsenliiton täytyy voida sitoutua tavoitteisiin, ja on Akavan tehtävä ottaa jäsenet mukaan. Käytännössä se tarkoittaa, että kaikki osallistetaan, tavoitteet rakennetaan yhdessä ja uusia avauksia tehdään nimenomaan jäsenten näkökulmasta.

Etujärjestön pitää itse kyetä uudistumaan, jotta se voi uudistaa. Muuten se on kuin keisari vailla kuuluisia vaatteitaan ja malka syvällä omassa silmässä.

Uskottavaan Akavaan sitoutuu koko sen jäsenkunta, ei vain täpärä enemmistö.

Uskottavaan Akavaan sitoutuu koko sen jäsenkunta, ei vain täpärä enemmistö. Uskottava Akava tekee omaa, proaktiivista politiikkaa – eikä vain tue muiden tietyn värisiä avauksia.

Mikä sitten avuksi?

Meidän on kehitettävä yhteistä sopimisen ja sitoutumisen kulttuuria, koska sopiminen se on, mikä kannattaa. Se tarkoittaa, että kaikki jäsenliitot ovat mukana rakentamassa yhteisiä tavoitteita. Se tarkoittaa, että Akavan hallitusta ja jäsenliittojen kokouksia käytetään keskusteluun, skenaarioiden työstämiseen ja tulevaisuuden visiointiin. Se tarkoittaa, kokoonnumme yhteen muulloinkin kuin vain nuijimaan jonkun jossain valmistelemia paatoksia. Lausuntojen pyyteleminen on näennäistä sitouttamista, ja siksi se ei riitä. 

Jäsenliittojen on koettava, että ne voivat seistä Akavan linjojen takana. Vain siten Akava voi puhua jäsentensä suulla, ja vain siten Akava tekee sitä, mitä sen pitäisi tehdä.

Korkeakoulutettujen edunvalvojana Akavan on oltava sivistynyt ja yhteistyökykyinen toimija. Sisäisesti yhtenäinen Akava on uskottavampi kumppani myös ulkoisessa vaikuttamistyössään. Samalla vaikuttavuus paranee – mutta vain yhdessä. Siksi jäsenliittojen osallistaminen ja sitouttaminen tavoitteisiin nykyistä paremmin on tärkein menestystekijä.

Maria Teikari

Kirjoittaja on HTM ja YKAn palvelujohtaja. Hän on ehdolla Akavan puheenjohtajaksi. Kampanjasivulle

Subscribe
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Jaa artikkeli