Töissä YKAssa

11.10.2019

 Piritta Jokelainen 

Yhteiskuntatieteiden tulevaisuus

Yhteiskunnallisia rakenteita ja inhimillistä olemassaoloa haastavat megatrendit ovat haaste yhteiskuntatieteilijöille niin tieteen, koulutuksen kuin henkilökohtaisen työn ja identiteetin tasolla. Meitä tarvitaan määrittelemään uudelleen yhteiskunnan perusyksiköitä, rakenteita ja prosesseja muuttuneessa maailmassa, meitä tarvitaan tuomaan eri alojen osaamista yhteen yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi, sanoi YKAn erityisasiantuntija Piritta Jokelainen yhteiskuntatieteellisen alan kehittämisseminaarissa pitämässään puheessa.

On jokaisen sukupolven rooli ajatella olevansa poikkeuksellisen suuren yhteiskunnallisen murroksen partaalla. Siksi en väitä nyt maailmaamme muokkaavien suurilmiöiden olevan historiallisesti poikkeuksellisia, mutta suuria ne ovat.

Ilmastonmuutos uhkaa koko elävää elämää maapallolla, ja vaatii yhteiskunniltamme sekä kansallisen ja kansainvälisen tason poliittisilta järjestelmiltä poikkeuksellisen suuria päätöksiä. Niitä tarvitaan niin katastrofaalisten ympäristövaikutusten välttämiseksi, ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseksi ja jotta voidaan turvata ripeä mutta oikeudenmukainen ja sosiaalisesti kestävä siirtymä hiilineutraaliin ja jopa hiilinegatiiviseen yhteiskuntaan.

Näitä tavoitteita ei saavuteta ilman vahvoja yhteiskuntia ja laaja-alaista yhteiskunnallista hahmottamista. Yhteiskuntatieteilijöiden rooli on tuoda eri alojen asiantuntemus yhteen ja tukemaan yhteisöjä, yhteiskuntia ja kansainvälistä yhteisöä kestävän ja oikeudenmukaisen yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamisessa.

Samaan aikaan teknologinen kehitys kiihdyttää työelämän muutoksen tahtia, ja haastaa vakiintuneet tapamme tehdä työtä ja määritellä ammatteja. Muutokset haastavat meidät myös henkilökohtaisella tasolla: kun koneäly kehittyy ja tulee työkaveriksemme yhä useammissa asiantuntijatehtävissä, kuinka määrittelemme oman ammatti-identiteettimme tai koemme olevamme tärkeitä ja tarpeellisia koneen rinnalla?

Yhteiskunnallisia rakenteita ja inhimillistä olemassaoloa haastavat megatrendit ovat siis haaste yhteiskuntatieteilijöille niin tieteen, koulutuksen kuin henkilökohtaisen työn ja identiteetin tasolla.

Teknologinen kehitys ei siis haasta yhteiskuntatieteilijöitä vain eettisten reunaehtojen pohdiskeluun, vaan pakottaa meidät kysymään yhä uudelleen ja uudelleen: mitä on olla ihminen? Mitä on valta tekoälyavusteisen päätöksenteon aikakaudella, miten yhteisöt määrittyvät ubiikissa onlineyhteiskunnassa?

Yhteiskunnallisia rakenteita ja inhimillistä olemassaoloa haastavat megatrendit ovat siis haaste yhteiskuntatieteilijöille niin tieteen, koulutuksen kuin henkilökohtaisen työn ja identiteetin tasolla. Meitä tarvitaan määrittelemään uudelleen yhteiskunnan perusyksiköitä, rakenteita ja prosesseja muuttuneessa maailmassa, meitä tarvitaan tuomaan eri alojen osaamista yhteen yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Yhteiskuntatieteellinen ajattelu, ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskuntien ymmärtäminen ja muutoksissa aktiivisesti toimimisen vaatimukset koskevat myös muiden alojen erityisosaajia. Yhteiskuntatieteillä onkin paljon annettavaa jatkuvan oppimisen kautta paljon alan alumneja suuremmalle joukolle.

Elinikäinen oppiminen

Vielä vähän aikaa sitten koulutusaloja koskevissa keskusteluissa tuntui aina välillä häälyvän taustaoletus, jonka mukaan generalistit ovat oikeastaan vähän B-luokan korkeastikoulutettuja: eivät valmistu ammattiin, ovat urasuunnitelmiensa kanssa hukassa, taitavat valmistuakin suoraan työttömyyskortistoon.

Jatkuva osaamisen uudistumisen ja uuden oppimisen tarve kääntää nämä asenteet aivan päälaelleen. Generalistinen koulutus on mitä oivallisin pohja uteliaisuudelle, uuden oppimiselle ja jatkuvalle uudelleen suuntautumiselle. 

Samaan aikaan, kun perustutkintokoulutuksen tarjonnan osalta pohditaan joustavuutta ja reagointimahdollisuuksia uusiin nouseviin osaamisalueisiin, on samalla huolehdittava elinikäisen oppimisen eväistä.  Ongelmanratkaisutaidot, analyyttinen ajattelu, kielitaito, tiedon hankinnan, tuottamisen ja arvioinnin taidot sekä vaikkapa loogisen ajattelun ja filosofian perustyökalut antavat välineet suuntautua aina uudelleen niihin teemoihin ja haasteisiin, joita työura ja maailma heittävät yhteiskuntatieteilijän polulle.

Generalistinen koulutus on mitä oivallisin pohja uteliaisuudelle, uuden oppimiselle ja jatkuvalle uudelleen suuntautumiselle. 

Yhteiskuntatieteellisen koulutuksen siivet eivät kuitenkaan kanna, jos opiskelija ei tunnista omaa osaamistaan tai osaa kertoa siitä muille.  Kuten me täällä kehittämisseminaarissa pohdimme, arvioimme ja reflektoimme yhteiskuntatieteiden nykytilaa ja tulevaisuuden suuntaa, on yhteiskuntatieteellisen koulutuksen tärkeää antaa tilaa ja välineitä oppijan omalle itsereflektiolle, auttaa tunnistamaan opittua ja sen työelämärelevanssia.

Myös monitieteiset törmäykset ja yhteistyö tukevat yhteiskuntatieteellisen koulutuksen tuottaman erityisosaamisen ja erityisyyden tunnistamista — kun löytääkin itsensä opintojen aikana tai työelämässä lääkäreiden, insinöörien, humanistien tai ekonomien ympäröimänä, tunnistaa osaamisestaan sellaisia alueita, jotka eivät olekaan peruskauraa muille kuin yhteiskuntatietelijöille.

Tulevaisuuden suunta?

Arviointi ja reflektointi ovat tärkeitä tapoja oppia ja kehittää omaa toimintaa. Arvioinnin avulla voidaan vastata kysymyksiin siitä, missä olemme nyt ja miten olemme tähän päätyneet. Tärkein kysymys kuitenkin on: mihin menemme seuraavaksi? Sitä olemme tässä seminaarissa yhdessä pohtimassa.

Koulutusta kehitettäessä päädytään usein kysymään, mitä tulevaisuudessa pitäisi osata? Millaiset eväät meidän pitäisi pystyä 2020-luvulla korkeakoulututkintonsa suorittaville antamaan, jotta nämä voisivat hyödyntää oppimaansa ja tehdä merkityksellistä työtä jopa 2080-luvulle saakka – maailmassa, joka muuttuu koko ajan yhä kiivaammalla tahdilla? Jokaisella meillä on varmasti omat näkemyksemme, toiveemme ja pelkomme siitä, miltä yhteiskuntamme tai koko maailmamme tuolloin näyttää.

Tärkeintä on muistaa, että tulevaisuus ei ole jokin tuntematon hyökyaalto, joka vyöryy horisontista meitä kohden, ja eikä meidän roolimme ole vain yrittää ennakoida tulevaa ja reagoida siihen, pyristellä muutosten kourissa ja ehkä selvitä. Tulevaisuuden siemen kylvetään tänään. Tulevaisuus on tämän päivän valintojen, tekojen ja tekemättä jättämisten tulosta. Tulevaisuuden osaamistarpeet eivät muotoudu vain olosuhteiden armoilla, vaan ovat myös meidän valintojemme ja arvostustemme tulosta.

Tulevaisuus on tämän päivän valintojen, tekojen ja tekemättä jättämisten tulosta. 

Jos siis esimerkiksi päätämme, että 2030-luvun yhteiskunnallisten asiantuntijoiden on tärkeää ymmärtää teknologian mahdollisuudet ja eettiset reunaehdot, voimme me koulutuksen sisältöjä kehittämällä luoda maailman, jossa 2030-luvun yhteiskunnalliset asiantuntijat ymmärtävät teknologian mahdollisuuksia ja eettisiä reunaehtoja. Jos taas päätämme, että tärkeää on monitieteisen yhteistyön mahdollistavat tiimityötaidot, sitten painotamme koulutuksessa niitä.

Teidän – tiedekuntien edustajien ­– yhteiskuntatieteellisen ja hallintotieteellisen koulutuksen airueina ja tieteellisen yhteisön jäseninä on tehtävä nämä valinnat.

Yhteiskuntatieteellisen alan arviointi- ja kehittämisprosessin pihvi ei ole yksittäisten yliopistojen menestys ja vertailu toisiinsa, vaan se, millainen on yhteiskuntatieteiden tulevaisuus Suomessa, osana muuttuvaa maailmaa. Yhdessä, yhteistyössä.

Nyt toteutettavasta arvioinnista saatte suuntaviivoja, yhteistyöstä sekä alan sisällä että sidosryhmien kanssa saatte voimaa ja keskustellen yhteisen vision, jonka johtamana marssia yhdessä yhteiskuntatieteellisen alan uuteen vuosikymmeneen. Onnea ja innostusta matkaan!

Puhe yhteiskuntatieteellisen alan kehittämisseminaarissa 23.9.2019

 

Piritta Jokelainen

Kirjoittaja on YKAn koulutus- ja yhteiskuntapolitiikan erityisasiantuntija.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli