puheenjohtajalta

16.10.2013

 Mikko Eskola 

Yhteiskuntatieteilijät työmarkkinoilla

Synkkien talousuutisten keskellä liitossa on tarkkaan seurattu jäsenten kuulumisia. Suoran jäsen­palautteen ohella kentän työelämäkuulumisia on mitattu liiton teettämin tutkimuksin ja saatu tietoa muun muassa työttömyyskassan kuukausitilastoista. Viimeiset tilastot kertovat koulutusalamme työttömyyden olevan kasvussa (nyt noin 4–5 prosenttia), mutta suuresta käänteestä ei onneksi voi puhua. Varsin odotetusti työttömyys on eniten lisääntynyt vastavalmistuneiden osalta eli työmarkkinoille sijoittumisessa […]

Synkkien talousuutisten keskellä liitossa on tarkkaan seurattu jäsenten kuulumisia. Suoran jäsen­palautteen ohella kentän työelämäkuulumisia on mitattu liiton teettämin tutkimuksin ja saatu tietoa muun muassa työttömyyskassan kuukausitilastoista.

Viimeiset tilastot kertovat koulutusalamme työttömyyden olevan kasvussa (nyt noin 4–5 prosenttia), mutta suuresta käänteestä ei onneksi voi puhua. Varsin odotetusti työttömyys on eniten lisääntynyt vastavalmistuneiden osalta eli työmarkkinoille sijoittumisessa on tavallista suurempaa kitkaa. Sen sijaan mediassa näkyneet suuret irtisanomisuutiset eivät ole koskeneet kuin yksittäisiä jäseniämme.

Laaja-alaisella koulutuksellaan ­yhteiskuntaosaaja mukautuu työmarkkinoiden tarpeisiin. Tuoreen jäsenkyselyn mukaan peräti 81 prosenttia vastaajista pitää alan koulutusta erittäin tai melko hyvin työelämän vaatimuksia vastaavana. Hyvän työllisyyden myötä työttömyys, tai sen uhka, ei taidakaan olla jäsenistön enemmistön arkisin huoli. Tutkimukset tuovatkin esiin työelämän tutut laadulliset ongelmat kuten kiireen, huonon johtamisen, harmaat ylityöt ja palkkaepätasa-arvon.

Vaikka keskimäärin jäsenistö pärjää työmarkkinoilla varsin mukavasti, emme kuitenkaan saa unohtaa jäseniämme, joiden työtilanne on hankalampi. Liiton urapalvelut ovat saaneet hyvää palautetta, ja jäsenyys OTTY ry:ssä (Omaehtoisen työllistymisen tuki) on auttanut monia. Työttömät jäsenet tulevat myös olemaan tulevan vuoden yksi painopisteemme, ja liiton uusia konkreettisia täsmätoimia pohditaan.

Työllisyys- ja kasvusopimuksen tavoitteena on osaltaan kääntää maamme taloustilanne nousuun. Matkalla nousuun moni jäsenemme kohtaa edelleen vaikeita hetkiä työmarkkinoilla. Muiden yhteiskunta­tieteilijöiden pärjääminen työmarkkinoilla on toivottavasti silloin rohkaisevaa. Olenkin vakuuttunut, että yhteiskuntatieteilijät ovat nimenomaisesti työelämän sitkeitä selviytyjiä. Arvostan ja toivon palautettanne.

avatar
  Subscribe  
Ilmoita
Jaa artikkeli