5.11.2015

 | Teksti: Eija Kallioniemi 

| Kuvat: Laura Kotila

Lotta Aarikka haluaa paremman ay-liikkeen

Ammattiyhdistysliikkeen pitää keskittyä ihmisiin ja heidän tukemiseensa työelämässä, vaatii yliopistoaktiivi Lotta Aarikka. Hän haluaa työmarkkinapolitiikasta enemmän oman sukupolvensa näköistä.

Lotta Aarikka ärsyyntyi viime kesänä keskusjärjestönsä ulostuloihin ja kokosi joukon akavalaisia nuoria pohtimaan, mitä asioita ay-liikkeessä pitäisi korjata. Aarikka toimi tuolloin korkeakoulutettujen edunvalvojana Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa.

Tuloksena oli heinäkuussa julkistettu pamfletti nimeltä Kuule Akava! Se sisälsi viisi teesiä siitä, miten ay-liikkeen, ammattiliittojen ja oman keskusjärjestön pitäisi muuttua, jotta ne houkuttaisivat nyt ja jatkossa nuoria sukupolvia.

 

Fokus ihmisiin ja työelämään

Aarikka sanoo, ettei halua vain ärsyttää ja arvostella, vaan haluaa yksinkertaisesti parempaa ay-liikettä. Hän haluaa ylipäänsä enemmän keskustelua.

– Ammattiyhdistysliikkeen saama valta on johtanut siihen, että on alettu keskittyä epäolennaisuuksiin: tarrataan viimeisin, kohmeisin sormin esimerkiksi ansiosidonnaiseen tai jäsenmaksujen verovähennysoikeuteen. Näitä pidetään kaiken ytimenä, mutta fokus on väärässä kohdassa!

– Fokuksen pitäisi olla ihmisissä ja työelämässä sekä ihmisten auttamisessa ja joukkovoimassa. Siitähän ammattiyhdistystoiminnassa on oikeasti kyse, Aarikka perustelee.

Aarikka uskoo silti vahvasti ay-liikkeen tulevaisuuteen, koska tietää, etteivät työelämän intressierot häviä puhaltamalla.

– Vaikka puhutaan paikallisen sopimisen puolesta ja vastakkainasettelun vanhanaikaisuudesta, tietyissä asioissa työnantajalla ja työntekijällä on vaan eri tavoitteet. Siksi työntekijöiden järjestäytymistä tarvitaan yhä.

– Perimmäinen syy on luoda joukkovoimaa, jotta työelämä olisi työntekijän näkökulmasta mahdollisimman oikeudenmukaista ja mielekästä. Tämä ei muutu miksikään, vaikka epätyypilliset työsuhteet ja työskentely freelancerinä yleistyvät. Siinäkin ammattiyhdistysliikettä tarvitaan jatkossa, Aarikka sanoo.

Hän katsoo, että ammattiliitoilla on edelleen paljon sanomista ja tekemistä yleispolitiikassa.

 

Ay-liike avoimeksi ja läpinäkyväksi

Nuorten pamfletissa patistettiin ammattiliittoja esimerkiksi keventämään hallintorakenteita ja julkistamaan kaiken avattavissa olevan datan toiminnasta.

Jäseniä pitäisi osallistaa päätöksentekoon ja saada keskustelemaan sosiaalisessa mediassa. Opiskelijajäsenillä tulisi olla äänioikeus.

– Ajatus siitä elää vieläkin, että ay-liikkeeltä löytyy rahaa ja että se on vähän likaista, vaikka oma sukupolveni ei ole 1970-lukua nähnytkään. Mistä raha tulee ja miten liikkuu, miten ihmiset valitaan ja miten toimielimet toimivat? Uskon, että läpinäkyvyys onnistuisi hälventämään ay-liikkeen huonoa imagoa, Aarikka pohtii.

Aarikka neuvoo ammattiyhdistysliittoja vierailemaan ylioppilaskunnissa ja kuuntelemaan, miten siellä puhutaan jäsenmaksuvarojen käytöstä.

– Ylioppilaskunnissa on automaatiojäsenyys. Niissä suhtaudutaan mielettömällä nöyryydellä ja velvollisuudentunteella siihen, että jäsenten rahoilla tehtäisiin oikeita asioita. Nöyrästä asenteesta kannattaa ottaa mallia.

Aarikan mielestä työmarkkinajärjestöt – myös työnantajapuoli – voisivat käyttää paljon enemmän aikaa ja energiaa siihen, että eri syistä Suomeen muuttaneet ulkomaalaiset integroituisivat paremmin suomalaiseen työelämään.

– Tämä on häpeällisellä tolalla. Suomessa ulkomaalaisen on todella vaikea työllistyä koulutustaan vastaavaan työhön. Siinä meillä kaikilla on todellinen peiliin katsomisen paikka.

 

Paineet täydennyskoulutukseen

Aarikka ei jaksa olla hirveän huolestunut akateemisten työttömyysluvuista ja uskoo, että korkea koulutus kannattaa edelleen.

– Uskon, että ihmiset ovat töissä useammassa paikassa elämänsä aikana, ja me akateemiset erilaisissa tehtävissäkin. Koulutuspolitiikan rooli korostuu siinä, että pystytään täydennyskouluttautumaan.

Hän toivoo, että työurien pirstaloituminen pakottaa ammattiliittoja tarttumaan entistä vahvemmin jäsenten ammatilliseen kehittymiseen ja täydennyskoulutukseen.

– Suomalaiselle järjestelmälle on tyypillistä, että työnantajat eivät kouluta työntekijöitään toisin kuin monessa muussa maassa. Miksi osaamisen kehittämiseen ei haluta panostaa? Tämä on kummajainen, josta puhutaan hirvittävän vähän.

Voisiko ay-liikkeellä olla tulevaisuudessa tehtäviä, joita sillä ei vielä ole? Toki voisi. Aarikka haluaisi esimerkiksi tunnistaa reilun firman.

– Olisin valmis maksamaan ostamistani palveluista enemmän, jos tiedän, ettei firma kyykytä työntekijöitään tai että se investoi asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä. Kuluttajan on vaikea lähteä selvittämään itse tätä. Ammattiliitoilla olisi voimaa tehdä tuollaisia asioita läpinäkyviksi.

 

Rakenteet vaikeuttavat päätöksiä

Nuorten akavalaisten pamfletti sai Aarikan mukaan hyvän vastaanoton. Ryhmä rakensi sille oman Facebook-sivun ja Twitter-tilin.

– Saimme kiitosta rakentavuudesta ja siitä, että olimme nimenneet konkreettisia kehittämiskohteita, Aarikka kertoo.

Pamfletistit kävivät syyskuussa Akavassa jatkamassa keskustelua. Heille huomautettiin, että pamfletin teeseissä on monta asiaa, jotka ovat jo jäsenliittojen päätettävissä. Aarikka sanoo ymmärtävänsä sen, mutta pitää jäyhää hierarkiaa silti ay-liikkeen yhtenä perussyntinä.

– Menettelytavat rakennettiin 1960–70-luvuilla sillä taka-ajatuksella, etteivät kommunistit tulisi ja kaappaisi valtaa. Sen uhka on poistunut, mutta monimutkaiset päätöksentekorakenteet hankaloittavat yhä päättämistä. Tulee voimaton olo, että miten tämä homma ikinä muuttuu, Aarikka myöntää.

Mutta ainakin yhdessä asiassa Aarikka haluaa pysyä vanhassa.

– Näen, että kolmikantainen valmistelutapa on vakaan yhteiskunnan tae ja turva.

Lotta Aarikka

  • Syntyi Porissa, asuu Turussa, 28-vuotias
  • Valmistunut Turun yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineena suomen kieli, parhaillaan tohtorikoulutettavana: työstää apurahatutkijana väitöskirjaa aluepuhekielistä ja niiden tutkimisesta.
  • Rakastaa yliopistoja, koulutus- ja tiedepolitiikkaa sekä kirjoittamista. Tunnistaa itsessään oikeuden soturin. Voisi tehdä kaikkia edellä mainituista työkseen. Ei näe itseään poliitikkona, mutta kylläkin politiikan konsulttina. Nimittää itseään ”asioihin puuttujaksi”.
  • Aloitti yliopisto-opiskelut 2007, jolloin hankki ensimmäiset kokemuksensa ay-toiminnasta tiedekuntajärjestönsä ammattiliittoyhteistyön kautta.
  • Toimi kolme vuotta syyskuuhun asti Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edunvalvonta-asiantuntijana.
  • On akavalaisen Specia ry:n jäsen. On poliittisesti sitoutumaton.
  • Harrastaa uimista ja kuntosalilla käymistä. Saa voimaa huonoista tosi-tv -sarjoista.
  • Perheeseen kuuluvat avomies Esa ja kolmivuotias welsh corgi pembroke -rotuinen koira nimeltä Myrsky. Ei kuulu Aarikan muotoilusukuun.
Jaa artikkeli

Ammattilaiset