11.3.2021

Paikallinen sopiminen on arkea myös julkisella sektorilla

Keskustelu paikallisesta sopimisesta käy nyt kuumana, kun kolmikantainen työryhmä valmistelee esityksiä paikallisen sopimisen edistämisestä. Mistä teemassa on kyse ja koskeeko paikallinen sopiminen myös julkista sektoria? Kysymyksiin vastaa YKAn julkisen sektorin neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen.

Paikallinen sopiminen on tällä hetkellä suomalaisen työmarkkinapolitiikan kuuma peruna. Kysymys on viime kädessä siitä, millaisessa laajuudessa työehdoista voidaan sopia työpaikkakohtaisesti. Erityisesti pohdinnassa on se, kuinka laajasti paikallinen sopiminen voi tapahtua alalla sovellettavasta työehtosopimuksesta riippumatta. Lisäksi haetaan ratkaisua siihen, kuka tai ketkä voisivat edustaa työpaikan henkilöstöä tällaisissa sopimuksissa ja sopimusneuvotteluissa.

Erinomainen akavalainen näkökulma aihepiiriin löytyy esimerkiksi Akavan työmarkkinajohtaja Katarina Murron blogikirjoituksesta. Kuten Murto kirjoituksessaan toteaa, paikallisella sopimisella on paikkansa. Sopimisen tavoitteena on kuitenkin oltava molempien osapuolten hyöty eikä vain työvoimakustannusten leikkaaminen. 

Työskentelen YKAssa julkisen sektorin neuvottelupäällikkönä. Seuraavassa kerron pari omaa ajatustani aihepiiristä julkisen sektorin eli erityisesti valtion, kunnan, yliopiston ja kirkon näkökulmasta, joiden edunvalvonta-asioita hoidan YKAn toimistolla. Liittomme työmarkkinoilla olevasta jäsenkunnasta noin 60 prosenttia työskentelee julkisella sektorilla.

 

Paikallisen sopimisen erityispiirteet julkisella sektorilla

Julkisuudessa keskustelu paikallisesta sopimisesta on keskittynyt ennen kaikkea yritysten ja erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmaan. Myös kolmikantatyöryhmän mahdolliset ratkaisuesitykset tulevat todennäköisesti koskemaan nimenomaan yksityistä sektoria. On kuitenkin syytä korostaa, että paikallinen sopiminen on arkea myös julkisella sektorilla, vaikkakin omine erityispiirteineen. Esimerkiksi valtion ja kunnan työpaikat eroavat yksityisestä sektorista muun muassa niin, että keskustasolla sovittuja työ- ja virkaehtosopimuksia noudatetaan kattavasti kaikilla julkisen sektorin työpaikoilla. Tämä tarkoittaa sitä, että myös työpaikkakohtainen sopiminen rakentuu hyvin vahvasti virka- ja työehtosopimusten raamien varaan.

Hyvänä esimerkkinä paikallisesta sopimisesta julkisella sektorilla voidaan nostaa esiin valtion virastojen palkkausjärjestelmät. Ne perustuvat puhtaasti virastokohtaiseen sopimiseen, jolle keskustason sopimukset antavat vain hyvin yleisluonteiset raamit. Virastokohteisessa palkkasopimuksessa sopijaosapuolina ovat toisaalta virasto ja toisaalta henkilöstönedustajat eli henkilöstön valitsemat (pää)luottamusmiehet. Näin toimien on saatu aikaan palkkausjärjestelmät, jotka ottavat parhaiten huomioon virastokohtaiset erityisolosuhteet. Kuntapuolella on puolestaan tehty paikallisia kuntakohtaisia sopimuksia esimerkiksi erilaisista työaikaan liittyvistä seikoista.

 

Henkilöstönedustajat paikallisen sopimisen kulmakivenä

Virka- ja työehtosopimusten raameissa tapahtuva paikallinen sopiminen edellyttää toki hyvää järjestäytymisastetta myös julkisella sektorilla. Tähän saakka on oltu siinä onnellisessa tilanteessa, että merkittävä osa julkisen sektorin työntekijöistä on järjestäytynyt ammattiliittoihin. Toivottavasti tilanne myös säilyy hyvänä, sillä järjestäytymisen merkitys ei ole ainakaan vähenemään päin. Hyvä järjestäytymisaste on saanut aikaan esimerkiksi sen, että kaikista valtion virastoista sekä lähes kaikista kunnista ja kuntayhtymistä löytyy henkilöstönedustusjärjestelmä.

Miksi henkilöstönedustusjärjestelmällä on merkitystä? Sopimuksissa tarvitaan aina selkeät osapuolet. Henkilöstönedustajan rooli on tärkeä ja käytännöllinen, koska hän edustaa koko henkilöstöä sen sijaan, että sopimuksen osapuolina olisi jokainen työntekijä erikseen. Toimiva henkilöstöedustusjärjestelmä takaa sen, että työnantajapuolella on aina paikallinen neuvottelukumppani, jonka kanssa voidaan sopia esimerkiksi palkkaus- ja työaika-asioista.

Paikallinen luottamusmies saa tarvittavan neuvottelutuen ja koulutuksen tietysti omasta ammattiliitostaan sekä neuvottelujärjestöstä, joka julkisella sektorilla on Julkisen sektorin esimiehet ja asiantuntijat JUKO. Henkilöstön edustajaksi ryhtyminen perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Valinta tähän yleensä kahden tai kolmen vuoden määräaikaiseen pestiin tapahtuu työpaikalla järjestettävillä vaaleilla. 

Paikallisen sopimisen kulmakivenä ovat työpaikan henkilöstönedustajat. Olisiko sinulla halua ryhtyä sellaiseksi? Jos tällainen toimi kiinnostaa, voit ottaa yhteyttä vaikkapa YKAn julkisen sektorin tai yksityisen sektorin neuvottelupäälliköihin.

 

Petri Toiviainen
Neuvottelupäällikkö, julkinen sektori
@petritoiviaine1 

Jaa artikkeli

Edunvalvonta