4.5.2016

 | Teksti: Elina Melgin 

Demokratian hämärähommia

Lobbaus kuuluu poliittisen prosessiin Euroopan unionissa. Silti ammattiin liittyvä maine rypee. Ennakkoluuloja eivät lievennä House of Cards -draamat, joissa sieluilla käydään kauppaa. Koska tutkimuksia on niukasti, julkinen keskustelu nojaa mielikuviin.

Lobbaaminen tuli suomalaisille tutuksi EU:n myötä. Lehtijuttujen perusteella ammattia ei synnyttänyt poliittinen realiteetti vaan paholaisen juoni. Huono maine pakottaa alan toimijat lisäämään itsesääntelyä vapaaehtoisten rekisterien ja poliitikkojen tapaamispäiväkirjojen muodossa. Käsitteitä muokataan. Viestinnän ammattilaiset kutsuvat lobbausta vaikuttajaviestinnäksi.

Suomessa lobbauksen toimintakulttuurin sanotaan olevan erilainen kuin EU:ssa tai USA:ssa, jossa se on raskaasti lailla säädeltyä. Suomalaislobbarit eivät istu parlamenttisalin odotushuoneessa juonimassa, miten pääsevät ujuttamaan asiakkaan näkemyksen päätöksentekijöille. He istuvat kuitenkin eduskunnan kahvilassa. Onko termeissä kyse kaunistelusta?

Tutkimuksissa puhutaan lobbauksesta ja Public Affairs -toiminnasta. Tämänkaltaista työtä tekevät lukuisat asiantuntijat yrityksistä järjestöihin. Suurin osa toimijoista allekirjoittaa toimialansa eettiset säännöt ja pitää työssään korkeaa profiilia avoimuuden ja monimuotoisuuden ihanteita noudattaen. Moni tekee lobbaamista työnantajansa edunvalvonnan nimissä. Vain harvat toimivat päätoimisesti vaihtuvien maksavien asiakkaiden edunvalvojina.

Lobbarin tärkein työkalu on tieto. Työtä tehdään keskustelulla, vakuuttamisella ja tarjoamalla taustatietoa. Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan eniten lobbaamista arvostivat parlamentin jäsenet eli lobbauksen kohteet ja vähiten toimittajat sekä mielipidejohtajat.

Koska päättäjillä saattaa olla rajalliset mahdollisuudet tiedonhankintaan, lobbarin tarjoama tieto otetaan mielellään vastaan. On parempi perustaa päätöksenteko laajaan kuin suppeaan tietoon. Yritykset ja yhteisöt ostavat tällaista tiedonhankintaa konsulteilta.

Ajatus siitä, että lobbarin tarjoama tieto ei täytä laatuvaatimuksia, lienee paradoksaalinen. Miksi lääketeollisuusyritys maksaisi lobbarille huonosta laadusta? Miten tuulivoimaa lobbaava vakuuttaa, jos hän ei osaa suhteuttaa tietoa ydinvoimaan? Voisi kuvitella, että hommat loppuisivat sekä lobbarilta että lobbarin tilaajalta.

Suomalaislobbarit istuvat eduskunnan kahvilassa

Entäpä demokratia? Lobbauksen kohteet vastaanottavat tietoa vapaaehtoisesti. Luulo siitä, että he tulevat huijatuiksi jääköön sekin luuloksi. Minä ainakin toivon, että poliitikko on hereillä siitä, kenen kanssa käy vuoropuhelua ja miksi.

Ydinkysymys siitä, missä määrin organisoituneet intressit edistävät, missä määrin oikeastaan haittaavat demokratiaa tai vääristävät poliittista prosessia, onkin jo visaisempi. Eri intressiryhmillä kun on epätasaisesti resursseja käytössään. Onko oikein, että vain rikas pääsee vaikuttamaan? Tutkijat eivät ole kuitenkaan toistaiseksi löytäneet korrelaatiota lobbausresurssien ja poliittisten muutosten välillä.

Lobbaustutkimukselle on tilausta. Niiden avulla saisimme tietoa siitä, miksi huonomaineinen ala jatkaa kasvuaan eurooppalaisissa demokratioissa.

Jaa artikkeli

Ilmiöt