29.8.2015

 | Teksti: Hanna Ojanpää 

| Kuvat: Vesa Tyni

Edessä akateeminen tuntematon

Opiskelupaikka yhteiskunta-alalla on kovan karsinnan tulos. Alun motivoituneet opiskelijat kokevat kuitenkin opintojen loppuvaiheessa myös tyytymättömyyttä. Yksi syy siihen on edessä siintävä työelämä.

Yliopistolain mukaan yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Mutta kattaako ylevä tehtävä myös opiskelijalle raadollisuudessaan tärkeimmän: riittävät rahkeet työelämään?

– Ei välttämättä. Yhteiskunta-alalla yksi konkreettinen haaste työelämään integroitumisessa on jatkuva balanssin hakeminen opintojen teoriapainotteisuuden ja soveltavien taitojen välillä. Toinen on opiskelijoiden vaihtelevat mahdollisuudet suorittaa harjoittelu opintojen aikana, liiton opiskelija-asiamies Piritta Jokelainen tietää.

Yhteiskunta-alan opiskelijoiden etujärjestö SYY ry:n puheenjohtaja Heidi Niinikoski jatkaa samoilla linjoilla.

– SYY on nostanut kahdeksi valtakunnan tason pääteemakseen ammatti-identiteetin nostattamisen sekä harjoittelupaikkojen suhteen tasapuolisen kohtelun.

Ensimmäisen teemaan viitaten Niinikoski painottaa, että moni opiskelija kokee, ettei tiedä, mitä työtä tekisi valmistuttuaan.

– Saati tietäisi, kuinka itseään markkinoisi. Tämä on vakava asia, hän tiivistää.

– Maistereita on enemmän kuin muutama vuosikymmen sitten, ja kilpailu on armottoman kovaa. Muista täytyisi pystyä erottumaan, mutta siihen ei välttämättä anneta riittävästi eväitä.

Toiseen painopistealueeseen Niinikoski toteaa, että yliopistoilla on omat käytäntönsä harjoittelupaikkojen suhteen, ja pahimmillaan alueen vaikutus opiskelijan mahdollisuuksiin saada harjoittelupaikka on jopa epäreilua. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa harjoitusapurahoja on helpommin saatavilla kuin vaikkapa Helsingin yliopistossa. Monesti työpaikat ovat lisäksi piilossa eikä niitä edes osata hakea.

– Kaiken kaikkiaan yhteistyö työelämän kanssa on vielä lapsenkengissä, vaikka me opiskelemme työtä varten. Pelkkiä kirjatenttejä käymällä ei opi, mitä työyhteisössä toimiminen vaatii. Meille sanotaan ”töissä sitten oppii”, mutta jos kokemusta ei ole, alan työpaikkaakaan ei heru.

Ei se ole poistieteellisestä osaamisesta, että tietoa pääsee myös soveltamaan käytäntöön

Jokelainen haastaa elinkeinoelämää ja julkista sektoria aktiivisemmin mukaan yliopistojen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Hyviä esimerkkejäkin löytyy, kuten Helsingin yliopiston ja työelämän organisaatioiden Tieteestä toimintaa -hanke, jossa tilaajana toimivat yhteistyöorganisaatiot antavat opiskelijaryhmälle projektin toteutettavaksi käytännön tasolla.

– Ei se ole pois tieteellisestä osaamisesta, että tietoa pääsee myös soveltamaan käytäntöön, Jokelainen vihjaa.

 

Ambitioista ahdistukseen

Sisäänpääsyprosentti yhteiskunta-alan tiedekuntiin on pieni; esimerkiksi maailmanpolitiikkaa, viestintää, sosiaalipsykologiaa ja kehitysmaatutkimusta pääsee opiskelemaan vain alle kymmenen prosenttia hakeneista.

– Kyse on tiukan karsinnan läpikäyneestä, motivoituneesta porukasta. On iso yhteiskunnallinen menetys, jos näitä fiksuja ihmisiä ei hyötykäytetä, Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksessa työskentelevä apulaistutkija Maria Rytkönen toteaa.

Rytkönen – gradua vaille yhteiskuntatieteiden maisteri – tutki keväällä valmistuneessa tutkimuksessa yhteiskunta-alan opiskelijoiden opiskelukykyä ja opiskelupuitteita. Tutkimuksen ja omien kokemusten nojalla hän tunnistaa alalla vallitsevan dilemman.

– Yhteiskunta-alan opintojen vahvuus on sen monialaisuus ja vahva teoreettinen perusta. Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tutkimus ja tiede ovat merkityksellisiä arvoja, ja yhteiskuntatieteilijät ovat tässä yhtälössä tärkeässä asemassa. Alan siunaus ja kirous on se, ettemme suoraan valmistu mihinkään ammattiin. Varsinkin opintojen alkuvaiheessa on vaikea hahmottaa, mitkä ainevalinnat tukevat toisiaan tulevaisuudessa – sitten, kun on aika siirtyä työelämään. Tutkimuksessa opiskelijat olivat eniten tyytymättömiä koulutukseen juuri valmistumisen kynnyksellä, mikä tukee käsitystä vaikeudesta hahmottaa omaa paikkaa työelämässä.

Vaasassa koulutuksen generalistisuuteen on vastattu sisällyttämällä alkuvaiheen opintoihin työmarkkinatietoutta, itsetuntemusta ja urasuunnittelua. Ura-palvelun kaksi työntekijää yhteistyössä tiedekuntien opintohallinnon kanssa auttavat opiskelijoita valitsemaan itselleen sopivan opintokokonaisuuden juuri tulevaisuuden työllistymistä silmällä pitäen sekä vastaavat opintojen loppuvaiheissa työllistymiseen liittyvissä kysymyksissä.

– Meillä opintoihin sisältyy yksi pakollinen harjoittelu kandivaiheessa ja lisäksi vapaaehtoinen maisterin opinnoissa. Monet suorittavat toisen harjoittelun maisterinopintojen yhteydessä, jotta siitä olisi enemmän hyötyä lähempänä työllistymistä. Yliopistolla on kumppanuus­sopimuksia lähikaupunkien ja alueella toimivien yritysten kanssa. Tiedekuntatasolla opettajien ja professoreiden henkilökohtaiset suhteet sekä aiemmat hyvät kokemukset auttavat myös harjoittelupaikan saannissa, harjoittelukoordinoimisesta vastaava opintopäällikkö Marja Vettenranta Vaasan yliopiston filosofisesta tiedekunnasta kertoo.

Enemmän kuin työelämäyhteyksistä Vettenranta on huolissaan jatkuvasti muuttuvista opintorahakäytännöistä. Hänen mielestään pitkäjänteisempi opintotukipolitiikka olisi opiskelijoiden kannalta ehdottaman tärkeää.

– Putoan itsekin kärryiltä, kun kuuntelen kollegoiden kertovan muutoksista. Opiskelijoiden kannalta tämä on todella kurjaa, sillä kyse on heidän toimeentulostaan. Moni opiskelija ottaakin kandin tutkinnosta välitutkinnon ja tekee gradun työn ohessa – sitten, kun aika antaa periksi. Toki opintoaikojen rajaus vaikuttaa siihen, että opintoja ei voi enää venyttää määräämättömästi.

Niinikoski on yksi heistä. Vaikka Niinikoskella asiat ovatkin hyvin ja opinnot ovat työn ohessa edenneet jo graduvaiheeseen, hän myöntää, että aika yliopistolla on ollut erilaista kuin odotukset seitsemän vuotta sitten.

– Olen saanut vahvan koulutuksen teorian tasolla ja oppinut käyttämään tietoa, mutta yhteydet työelämään on täytynyt itse rakentaa.

 

Opiskelijat peräävät vastinetta

Syksyllä joukko uusia yhteiskunta-alan opiskelijoita astuu yliopiston ovista sisälle Helsingissä, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Vaasassa, Rovaniemellä, Kuopiossa ja Joensuussa. Jos Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n koulutuspoliittinen ohjelma vuosiksi 2015–2018 onnistuu tehtävässään, heitä on vuoden 2018 valinnassa viidennes vähemmän.

– Liiton tutkimukset osoittavat, että koulutusta vastaavaa työtä ei riitä kaikille. Tälläkin hetkellä viidennes maisteriksi valmistuneista tekee koulutustaan vaatimattomampia töitä ja noin seitsemän prosenttia on työttömänä. Jokainen heistä on tragedia yksilötasolla. Tämä on yhteiskunnallisesti epätarkoituksenmukaista, mutta myös todiste koulutuksen liikatarjonnasta, Jokelainen toteaa.

Asioihin voi vaikuttaa myös haasteiden edessä

Aloituspaikkojen vähentämisen taustalla on tavoite kouluttaa vähemmän mutta laadukkaamman koulutuksen suorittaneita maistereita. Taloudellisesti tiukat ajat kuitenkin näkyvät myös yliopistojen arjessa, ja resurssipula konkretisoituu monella tavalla. Uusi hallitusohjelma leikkauksineen ei niinikään ole tuomassa helpotusta ylipistojen rahoitukseen. Jokelainen kuitenkin uskoo, että asioihin voi vaikuttaa myös haasteiden edessä.

– Kyse ei ole rahasta vaan käytäntöjen ravistelusta. Monet muutokset ovat saavutettavissa, mutta se vaatii aktiivista keskustelua ja yhteistä tahtotilaa eri osapuolten kesken, Jokelainen pohtii.

Otuksen tutkimuksessa erot yliopistojen välillä olivat marginaalisia, eikä sen perusteella yhteiskunta-alan opiskelupaikkoja voinut laittaa paremmuusjärjestykseen. Myöskään Vettenranta ei lähde kommentoimaan yliopistojen eroja.

– En koe, että meillä olisi keskinäistä kilpailua. Päinvastoin jaamme hyviä käytäntöjä opintopäälliköiden kesken säännöllisesti ja dekaanikokouksissa kerran vuodessa. Meidän kaikkien yhteinen etu on, että yhteiskunta-ala voi hyvin, pystymme tarjoamaan laadukasta opetusta ja tuottamaan asiantuntijoita työelämään paikkakunnasta riippumatta.

Kysymykseen rahoituksen perusteista Vettenranta toteaa diplomaattisesti, että se on yksi mittari koulutuksen toimivuudesta. Valmistuvien näkökulmasta hän iloitsee sitä, että vaikka ajat ovat haastavat, opiskelijat uskaltavat valmistua.

Kaksikymmentä vuotta opintoasioiden parissa työskennellyt Vettenranta on huomannut, kuinka opiskelija-aines on muuttunut tietoisemmaksi.

– Nykyopiskelijat osaavat vaatia palvelua, oikeuksia ja muutoksia. He eivät ole valmiita hyväksymään asioita ”niin kuin ne on aina tehty”. Toisaalta käsitys akateemisesta vapaudesta on myös hämärtynyt: tenkkapoo on tullut vastaan, kun meillä ei olekaan tarjota valmista sapluunaa, vaan jokainen rakentaa itse oman opintokokonaisuutensa.

– Otuksen tutkimus antaa osviittaa, että yhteiskunta-alan opiskelijat ovat muita akateemisia opiskelijoita stressaantuneempia. He odottavat ehkä muitakin enemmän saavansa vastinetta opiskelupaikastaan ja turhautuvat helposti, jos näin ei käy, Rytkönen tietää.

Myös Niinikoski tunnistaa, että opiskelijat saattavat jopa jäädä liian omilleen. Barrikadeille he eivät ole nousseet, mutta mielikuvitukselle on ollut käyttöä.

– Onneksi opiskelijoiden ääntä kuunnelllaan yliopistoissa. Olemme saaneet ehdotuksiamme hienosti läpi. Me esimerkiksi perustimme isoa kirjatenttiä varten lukupiirin. Jos asioihin ei puutu tai niistä vain vaikenee, ei myöskään muutosta tapahdu.

Vettenranta vahvistaa, että opiskelijoiden palaute on arvokasta.

– Pyrimme vastamaan opiskelijoiden toiveisiin, ja otamme saamamme palautteen vakavasti. Meillä opiskelee paljon myös jo kypsempään ikään ehtineitä ja töiden ohessa opiskelijoita, joten joudumme myös miettimään vaihtoehtoisia ja monimuotoisempia opiskelutapoja, kuten verkko-opiskelua.

– Mediaanivalmistuja on 28-vuotias. Nykyisillä työiän pidentämistoimenpiteillä työvuosia on siis vielä edessä nelisenkymmentä. Koulutusta vastaava työpaikka ei siis ole mikään pikku juttu vaan pohja pitää luoda jo opiskeluvaiheessa. Siihen on olemassa aivan hyvät mahdollisuudet, Jokelainen päättää.

Lue Otuksen tutkimus kokonaisuudessaan

 

POTKUA KOPOSTA

Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n koulutuspoliittinen ohjelma vuosille 2015 – 2018 valmistui toukokuussa 2015. Ohjelman sisällöstä vastasi 13-henkinen työryhmä; hallituksen, valtuuston, liiton sekä opiskelijayhdistysten jäseniä. Edelliseen, vuonna 2010 valmistuneeseen, koulutuspoliittiseen ohjelmaan verrattuna nykyversio hakee ratkaisuja konkretian kautta.

– Ohjelman tavoitteena on erityisesti edistää yhteiskunnallisen koulutuksen hankkivien asemaa tutkinnon jälkeisillä työmarkkinoilla. Olemme panostaneet siihen, että meillä on oikea työväline, millä käydä haasteiden kimppuun, ohjelman valmistelusta liiton toimistolla vastannut Piritta Jokelainen tietää.

Liiton edustajana hän lupaa, että uusia avauksia ja tiiviimpää yhteistyötä yliopistojen kanssa on luvassa.

– Rakenteiden ravistelun pitää lähteä laatu edellä. Laatikkoleikkien aika on ohi.

Lue lisää: www.yhteiskunta-ala.fi/edunvalvonta/koulutuspoliittinen_edunvalvonta/

 

TYÖ- JA OPISKELUKYVYISSÄ ON PALJON SAMAA

Opiskelu- ja työyhteisöissä on paljon samoja elementtejä mutta myös paljon poikkeavaa. Yhteistä on kuitenkin se, että yksilötasolla parhaimpaan lopputulokseen pääsee, kun sekä omat voimavarat että yhteisön tuki on olemassa.

Opiskelukyky-käsite on rakennettu Työterveyslaitoksen, YTHS:n ja Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen yhteistyönä vuonna 2005. Alusta saakka avainhenkilönä on toiminut yhteisöterveyden ylilääkäri Kristina Kunttu YHTS:ltä.

– Opiskelukyky määritellään paitsi yksilön terveytenä ja voimavaroina myös opiskelutaidoista, opetuksesta ja opiskeluympäristöstä tulevien tekijöiden kautta, Kunttu toteaa.

Kunttu selventää, että työ- ja opiskelukykymallien osatekijöistä kolme on toisiinsa verrattavia: terveys ja voimavarat -ulottuvuus on sama molemmissa; työympäristöä vastaa opiskeluympäristö ja ammattitaitoa opiskelutaito. Sen sijaan opiskelukykyä kuvaavan mallin erityispiirre on opetus- ja ohjaustoiminnassa, joille ei ole vastinetta työkykymallissa.

– Työn ja opiskelun välillä on muitakin erottavia piirteitä. Opiskelijalla ei esimerkiksi ole välttämättä selkeää käsitystä tulevan koulutuksen sisällöstä ja luonteesta, kun sen sijaan työhön mennessä työnkuva on yleensä hyvin tiedossa. Sairastuminen ei opiskelijalla johda palkalliseen sairauslomaan ja sallittuun lepoon, vaan tenttien ja töiden ruuhkautumiseen ja uudelleensuorittamiseen. Opiskelu on vaativaa henkistä työtä, joka edellyttää omakohtaista vastuuta valinnoista, opintojen suunnittelusta ja ajankäytöstä. Opiskelijat tekevät opintojen ohella paljon ansiotöitä, mikä usein johtuu taloudellisesta pakosta, mutta saattaa olla myös pakoa vaikeaksi koetusta opiskelusta. On helpompaa, kun on selkeä päiväjärjestys ja muut sanovat, mitä pitää tehdä.

Kunttu on huomannut neljän vuoden välein toteutetussa valtakunnallisessa Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa, että alkuvaiheen opiskelijoiden stressi on vähentynyt ja opiskelijat kokevat kuuluvansa johonkin opiskeluun liittyvään ryhmään aiempaa yleisemmin.

– Opiskelukykymalli on osoittautunut toimivaksi viitekehykseksi erilaisissa opiskelijoiden hyvinvointiin kohdistuvissa selvityksissä, suunnitelmissa ja suosituksissa. Sitä on hyödynnetty niin terveydenhuollossa, yliopistoissa kuin opiskelijajärjestöissäkin. Koska opiskelukykyyn vaikuttavat paitsi terveyspalvelut myös yliopiston, kuntien ja muiden toimijoiden toiminta, tarvitaan hyvää yhteistyötä kaikkien toimijoiden välillä. Opiskelijan terveyden kannalta on vaikuttavampaa saada yliopisto julistautumaan savuttomaksi kampukseksi tai tarjoamaan liikuntapalveluja ja hyvää ergonomiaa kuin yrittää saada ainoastaan vastaanotolla käyvä opiskelija lopettamaan tupakointi, lisäämään liikuntaa tai tekemään taukojumppaa. Opiskelukyky ei ole vain yksilön henkilökohtainen ominaisuus. Opiskelijaa tukeva ja vuorovaikutteinen opiskeluyhteisö antaa opiskelijalle enemmän eväitä työelämässä pärjäämiseen verrattuna sellaiseen opiskeluyhteisöön, joka jättää opiskelijan selviytymään vain omin päin, Kunttu uskoo.

Jaa artikkeli

Ilmiöt