15.12.2017

Työelämässä syrjityt

Suomalainen työelämä kätkee sisäänsä eriasteista syrjintää, vaikka lainsäädäntö edellyttää työnantajilta yhdenvertaisuuden aktiivista edistämistä. Monesti pelko seurauksista sulkee syrjintää kokeneiden tai sivusta seuranneiden suut.

Vuoden 2016 aikana Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueelle tuli kirjallisesti vireille yhteensä 109 syrjintätapausta, joista yleisimmät liittyivät työntekijän terveydentilaan. Työntekijä esimerkiksi koki, että hänet oli irtisanottu tai työsuhdetta ei jatkettu sairausloman vuoksi. Seuraavaksi yleisimmät syrjintäepäilyt koskivat muuta henkilöön liittyvää syytä tai työntekijän alkuperää, kansalaisuutta, kieltä tai uskontoa.

Vireille tulleista tapauksista 37 ei johtanut valvontatoimenpiteisiin. Tyypillisimmin työntekijän kokema syrjintä ei täyttänyt lainsäädännössä määriteltyjä työsyrjinnän tunnusmerkkejä.

– Esimerkiksi näkemyserot työn suorittamisessa työntekijän ja työnantajan välillä eivät ole syrjintäperuste, ylitarkastaja Jenny Rintala Etelä-Suomen aluehallintoviranomaisen työsuojelun vastuualueelta kertoo.

– Valvontaan edenneissä tapauksissa selvityksiä pyydettäessä työnantaja on saattanut myös pystyä esittämään selkeät perusteet toiminnalleen, mitkä kumoavat oletuksen syrjinnästä, hän jatkaa.

Työsuojeluviranomaisen saamien yhteydenottojen perusteella tehtiin yhteensä 92 työpaikkatarkastusta, joista 34 annettiin toimintaohjeita työnantajille. Poliisille ilmoitettiin 22 epäilyä työsyrjintärikoksesta.

– Mahdollisten syrjintätapausten selvittämisessä on haasteellista arvioida, onko syrjintäperusteella syy-yhteyttä tekoon. Esimerkiksi iäkkäämpi työnhakija saattaa kokea, ettei tullut valituksi ikänsä vuoksi. Samaa työtä on kuitenkin voinut hakea 50 muuta eri-ikäistä henkilöä, jotka eivät myöskään saaneet kyseistä työpaikkaa.

Ammattiliiton lakimies apuna

Rintala neuvoo syrjinnän kohteeksi joutunutta henkilöä keskustelemaan asiasta ensin työnantajansa kanssa ja pyytämään kirjallisia perusteluita syrjinnäksi koetulle menettelylle. Asiasta voi keskustella myös työsuojeluvaltuutetun tai luottamusmiehen sekä oman ammattiliiton lakimiehen kanssa.

Yhteiskunta-alan korkeakoulutettujen lakimies Heidi Tupamäki kertoo liiton lakimiesten saavan yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymyksiä koskevia puheluita viikoittain, vuodessa siis useita kymmeniä.

– Yleisimpiä aiheita ovat määräaikaisen työsuhteen jatkaminen perhevapaan aikana sekä työnkuva perhevapaalta palatessa, Tupamäki kertoo.

Lähtökohtana tilanteen selvittämiselle on aina jäsenen oma toive.

– Yleensä jäsen käy itse ensin työnantajan kanssa keskustelun asiasta lakimiehen ohjeiden pohjalta. Joskus riittää jo sekin, että tieto työntekijän oikeuksista oikaistaan. Myös me lakimiehet voimme olla työnantajaan yhteydessä jäsenen toiveesta, Tupamäki sanoo.

Hän muistuttaa, että työnantajalla on todistustaakka, eli jos työntekijä esittää selvitystä, jonka perusteella voidaan olettaa syrjinnän kieltoa rikotun, työnantajan on pystyttävä näyttämään toteen yhdenvertainen menettely.

Harva lähtee taistelemaan

Jenny Rintalan mukaan erilaiset tutkimukset antavat viitteitä siitä, että työsuojeluviranomaiselle ilmoitetut syrjintätapaukset ovat vain jäävuoren huippu.

– Esimerkiksi vastatoimet tai mahdollisesti arkaluontoisenkin asian tuleminen julkiseksi pelottavat, mistä johtuen kynnys ilmoittaa syrjintäepäilystä viranomaiselle on korkea.

Heidi Tupamäki on tässä samoilla linjoilla.

– Jos tilanne kuitenkin menee riitaisaksi, Yhteiskunta-alan korkeakoulutetuilla on jäsenilleen oikeusturvavakuutus, joka korvaa oikeudenkäyntikuluja sekä yhteistyökumppanina asianajotoimisto, josta saa apua, Tupamäki muistuttaa.

 

Kymmeniä haastatteluja, ei yhtään työpaikkaa

”Valmistuin yliopistosta muutama vuosi sitten. Koko tämän ajan olen hakenut aktiivisesti koulutustani vastaavaa työtä. Minut on kutsuttu noin 35 haastatteluun, mutta minua ei ole valittu yhteenkään näistä tehtävistä.

Olen tehnyt jokaisen työhakemuksen huolellisesti ja tuonut vahvasti esiin motivaatiotani ja osaamistani asioissa, joita työpaikkailmoituksessa on edellytetty. Mielestäni hakemukseni ovat olleet hyviä, mistä kertoo ehkä sekin, että olen kuitenkin päässyt haastatteluihin kymmenien, jopa satojen hakijoiden joukosta.

Rekrytointiprosessien päätyttyä olen pyytänyt työnantajilta perusteluja siitä, miksi minua ei ole valittu. Monesti vas­tauksia on joutunut odottamaan ja lopulta toteamaan, että varsinaisia perusteluja ei ole tai ne ovat kovin ympäripyöreitä.

Useampaan otteeseen työhaastattelut ovat olleet myös täyttä teatteria. Haastattelutilanteessa on sanottu, että tehtävään on jo sovittu palkattavaksi joku toinen tai todettu suoraan, että sinua tähän tehtävään ei ainakaan valita, tarjottu toista avautuvaa työpaikkaa, johon ei kuitenkaan koskaan palattu tai marssittu ulos haastattelusta ennen kuin se on kunnolla alkanutkaan. Koen tämän kohtelun todella loukkaavana, koska olen kuitenkin itse nähnyt kovasti vaivaa työtä hakiessani ja haastatteluun valmistautuessani.

Minun on hyvin vaikea keksiä perusteita sille, miksi minua ei ole valittu yhteenkään tehtävään, vaikka koulutukseni ja osaamiseni on mielestäni vastannut työnantajan esittämiä vaatimuksia. Valmistumiseni jälkeen olen työskennellyt lähes koko ajan, mutta tehtävissä, jotka eivät vastaa koulutustani. Haluaisin jo edetä rutiininomaisista ja avustavista tehtävistä vaativampiin haasteisiin.

Koen, että olen saattanut joutua syrjinnän kohteeksi työnhakutilanteissa henkilökohtaisista ominaisuuksistani johtuen. Minulla on kuulokoje, jonka avulla kuulen kuitenkin täysin normaalisti. Näkymättömästä rakenteellisesta poikkeavuudesta johtuen, joka sekin on jo aiemmin korjattu, puheeni saattaa joissakin tilanteissa kuulostaa hieman epäselvältä. Hakemissani tehtävissä tälläkään ei näkemykseni mukaan olisi pitänyt olla suurta merkitystä. Lisäksi kasvoissani on pieni poikkeava piirre, mikä ei kuitenkaan vaikuta työntekooni millään lailla.

Vaikka koen olevani todella motivoitunut, loputon työnhaku tuskastuttaa.
Tuntuu siltä, että mikään ei onnistu, vaikka kuinka yrittää. Se, että et saa edes mahdollisuutta näyttää, mihin sinusta olisi, tekee surulliseksi ja masentaa.”

Haastateltava ei halunnut esiintyä omalla nimellään.

 

Vuosikausien palkkataistelu vei sairauden partaalle

”Olin valtavan innoissani uudesta, koulutustani vastaavasta sijaisuudesta. Maahanmuuttajataustallani tai vielä siinä vaiheessa heikommalla suomen kielen taidollani ei ollut mitään merkitystä, koska työtehtävissäni oli tarkoituskin käyttää pääosin muita kieliä.

Ajan mittaan minulle selvisi, että sain samasta työstä pienempää palkkaa kuin vastaavissa tehtävissä oleva miespuolinen kollegani. Myös uudet, vastaavan tasoisiin tehtäviin rekrytoidut kantasuomalaiset henkilöt saivat heti lähtöön parempaa palkkaa, vaikka itselläni oli vastaava koulutus ja kokemusta alalta huomattavasti enemmän.

Rakastin työtäni ja työtovereitani ja hyväksyin tilanteen hiljaa itsekseni. Palkka ei ollut minulle kynnyskysymys, koska olin niin motivoitunut ja innostunut työstäni. Pienten lasten äitinä toki arvostin myös sittemmin vakinaistettua työsuhdettani.

Vuodet kuluivat. Tunne siitä, että minua ei kohdeltu työyhteisössä yhdenvertaisesti, painoi kuitenkin taustalla mieltä. Kun uusi kollegani huomasi asian ja mainitsi asiasta esimiehellemme, heräsin lopulta itsekin. Jos en pidä kiinni oikeuksistani, se saattaa vaikuttaa tulevaisuudessa myös toisten työntekijöiden kohteluun.

Siitä lähtien mainitsin esimiehelleni toistuvasti, että mielestäni tehtävieni vaativuustaso ja palkkani eivät vastanneet toisiaan. Vastaukseksi sain jatkuvasti epämääräisiä selityksiä siitä, että asia täytyisi korjata, mutta juuri silloin se ei ollut mahdollista. Samaan aikaan jonkun toisen palkkaa kuitenkin nostettiin.

Vuosien keskustelujen jälkeen esimieheni vetosi yhtäkkiä puutteelliseen kielitaitooni, joka ei alun perinkään ollut ollut edellytys tehtävieni hoitamiselle. En kyennyt ymmärtämään, miten suomen kielen taidostani olikin tullut este palkkatason kehitykselle. Tunsin itseni täysin petetyksi. Aloin epäillä osaamistani ja itsetuntoni mureni pala palalta.

Sitten alkoivat fyysiset oireet. Aamuisin muutaman kilometrin päässä työpaikalta kädet alkoivat täristä ja hengittäminen vaikeutui, muutaman sadan metrin päässä jalat muuttuivat hyytelöksi. Minusta tuli työterveyspalvelujen suurkuluttaja. Juoksin työpsykologilla ja söin jatkuvasti beetasalpaajia ja kipulääkkeitä, jotta selvisin työpäivästä.

Sen jälkeen itku oli herkässä.

Tapahtumien läpikäynti erilaisissa keskusteluissa oli henkisesti hyvin raskasta. Myös vahvan ja rohkean henkilökuvan ylläpitäminen ulospäin kaiken keskellä oli kovan työn takana. Ystävien ja parin kollegan tuki auttoi kuitenkin jaksamaan.

Lopulta puhuin asiasta myös työpaikkani luottamusmiehelle sekä ammattiliittoni juristille. Kauhukseni sain kuulla, etten suinkaan ollut ainoa. Vastaavia tapauksia nousi esiin lähes viikoittain. Luottamusmiehen ja juristin työnantajalleni esittämistä selkeistä perusteista huolimatta palkkaani ei suostuttu korjaamaan. En halunnut edetä asiassa pidemmälle viranomaisteitä, vaan irtisanoin itseni.

Henkilökohtaisesti koen, että minua syrjittiin sukupuolen, maahanmuuttajataustani ja ilmeisesti osittain myös kielitaitoni vuoksi. Nyt työskentelen toisella toimialalla ja nautin työstäni. Silti asiasta puhuminen saa kehoni reagoimaan hyvin voimakkaasti ja tuo edelleen kyyneleet silmiin.”

Haastateltava ei halunnut esiintyä omalla nimellään.

Jaa artikkeli

Ilmiöt