15.9.2021

Esittelyssä YKA-lähettiläät

Tutustu YKA-lähettiläisiin! Lähettiläät syventyvät YKAn toimintaan ja palveluihin jäsenen näkökulmasta. Franseskan, Sofian ja Jarkon tehtävänä on tutustua YKAan ja SYYhyn sekä nostaa esille palveluita, etuja ja muita ajankohtaisia asioita. Lue lähettiläistä lisää ja seuraa heidän toimintaansa tulevina kuukausina YKAn viestinnän välityksellä!

Franseska Kärkkäinen

Olen Franseska Kärkkäinen, neljännen vuoden korkeakouluopiskelija Turusta. Valmistuin juuri valtiotieteiden kandidaatiksi Turun yliopistosta ja tänä syksynä jatkan maisterivaiheen opintoja sosiologian pääaineen parissa. Olen ollut jo kolmatta vuotta SYY-Turun paikallisjärjestön toiminnassa mukana, minkä takia YKA SYYn kattojärjestönä on itselleni entuudestaan tuttu.

Opiskelijajärjestötyössä minulla on ollut monenlaisia vastuutehtäviä, esimerkiksi jäsenhankintavastaavana ja varapuheenjohtajana. Tänä vuonna olen vastuussa SYY-Turun viestinnästä. Koska viestintä on minulle vahva kiinnostuksen kohde, YKA-lähettiläänä oleminen tuntui minulle luonnolliselta askeleelta kehittyneempään viestintäkokemukseen. Odotan, että tulevan vuoden aikana opin uusia asioita yhteiskunta-alan viestinnän periaatteista etenkin tasa-arvoisuuden näkökulmasta. YKA kiehtoo minua järjestönä etenkin siksi, että se tuo valtakunnallisesti yhteiskuntatieteilijöiden äänet kuuluviin.


Sofia Tuominen

Moikkamoi! Täällä kirjoittelee Sofia Tuominen (os. Mänty), 24-vuotias politiikkatieteiden ja sosiologian maisteriopiskelija Lapin yliopistosta. Opinnoissani olen edennyt pisteeseen, jossa valmistuminen on kiinni enää gradusta. Opiskeluiden ohella olen työskennellyt julkishallinnon digitalisaation parissa sekä ollut osallisena lukuisissa erilaisissa järjestöissä. Syyskuussa aloitan harjoittelun Lapin liitossa, ja pääsen tutustumaan maakunnan saloihin. Asustelen Rovaniemellä aviomieheni sekä yhteisen koiramme kanssa.

Odotan YKA-lähettiydeltä erityisesti uusia kohtaamisia, mutta myös mahdollisuutta päästä laajentamaan tietoisuutta YKAn moninaisuudesta sekä järjestön että työmahdollisuuksien muodossa. YKA on toiminnaltaan todella monitahoinen järjestö, jossa pääsevät vuorovaikuttamaan niin opiskelijat kuin työelämässä olevat.


Jarkko Wickström

Olen Jarkko Wickström, yhteiskunta-alan moniottelija ja seikkailija, viisivuotiaan pojan isä ja aviomies.

Tällä hetkellä toimin oman firmani kautta koulutusviennin konsulttina Brasilian markkinoille, mutta pandemian takia koko työnkuvani ja urani jatko ovat jatkuvassa muutostilassa.

Pitkän Brasiliassa vietetyn työjakson jälkeen arvostan yhä enemmän suomalaista tapaa järjestäytyä työmarkkinoilla ja miettiä yhdessä ratkaisuja tietyn alan tai koulutuksen käyneiden ongelmiin. Odotan YKA-lähettilyydeltä mahdollisuutta tutustua yksityiskohtaisesti oman liittoni toimintaan, toimintatapoihin ja päästä jakamaan tätä tietoa ja sanomaa eteenpäin. YKAn toiminnassa toistaiseksi mielenkiintoisinta minusta on hyvin erilaisten urien ja ihmisten tuominen yhteen yhteiskunta-alan yhteneväisyyksien kautta ja rakentamalla yhteistä identiteettiä. Lisäksi mahdollisuus jäsenistön kautta päästä näkemään laaja leikkaus suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta innostaa.

Jaa artikkeli

Ilmiöt