Lain Mukaan

21.5.2018

Työn tarjoamisvelvollisuus

Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Tällainen syy on esimerkiksi, jos työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Työnantajan on kuitenkin huolehdittava siitä, että työntekijä voi jatkaa työsuhdettaan, jos irtisanomisperuste poistuu irtisanomisajan aikana. Määräaikaista työtä ei saa tarjota, on KKO linjannut.

Työnantaja saa irtisanoa toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen vain asiallisesta ja painavasta syystä. Silloin kun työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi, on oikeus irtisanomiseen, ellei työntekijä ole sijoitettavissa tai koulutettavissa toisiin tehtäviin.

Oikeuskäytännössä työsopimuksen irtisanominen on todettu laittomaksi, jos työsopimuksen irtisanomishetkellä ollutta irtisanomisperustetta ei ole olemassa enää irtisanomisajan päättyessä. Työnantajalla on velvollisuus irtisanomisajan loppuun asti seurata, että työsopimuksen päättämiselle on lain mukainen peruste. Jos peruste poistuu tai jos esimerkiksi muuta työntekijälle soveltuvaa työtä tulee tarjolle, työnantajan on huolehdittava siitä, että työntekijä voi jatkaa työsuhdettaan.

Tähän ei vaikuta se, onko tarjolle tuleva työ toistaiseksi voimassa olevaa vai määräaikaista. Mikäli irtisanomisaikana työnantaja esim. saa uuden tilauksen, vaikkakin määräaikaisen, ja tarvitsee siihen työvoimaa, on irtisanotun työntekijän irtisanominen peruutettava ja hänen työsuhteensa jatkuu ikään kuin mitään irtisanomista ei olisi tapahtunutkaan. Luonnollisesti työntekijän on ilmoitettava suostuvansa irtisanomisen peruuttamiseen.

Määräaikainen ei käy

Mikäli työnantaja tarjoaa irtisanotulle vakituiselle työntekijälle määräaikaista työsuhdetta, esim. koska uusi tilaus tulisi kestämään vain tietyn ajan, ei työnantaja toimi lainmukaisesti ja työntekijällä on oikeus kieltäytyä määräaikaisesta työstä. Työnantajan on nimenomaan peruutettava irtisanominen ja jatkettava työntekijän vakituista työsuhdetta. Jos uusi tilaus sitten päättyy eikä sillä hetkellä ole näkyvissä sellaista työtä, johon työntekijän voisi sijoittaa tai kouluttaa, saattaa olla olemassa jälleen irtisanomisperuste. Tällöin työnantajan tulee suorittaa irtisanominen ikään kuin uudelleen noudattaen irtisanomisaikaa.

Näin on tulkinnut korkein oikeus ennakkopäätöksessään KKO 2018:26, jossa oli kyse linja-autoliikennettä harjoittavan yhtiön irtisanoessa 20 vuotta palveluksessa ollut kuljettaja. Yhtiön harjoittama liikennöinti oli vähentynyt oleellisesti, koska kaupunki ei ollut enää tilannut tiettyjä palvelulinjoja yritykseltä. Kuitenkin vähän myöhemmin liikennöinti näillä linjoilla oli sovittu jatkuvaksi määräajan, jonka vuoksi yhtiöllä oli tarjota työtä kuljettajalle. Yhtiö kuitenkin tarjosi työtä määräajaksi, josta kuljettaja kieltäytyi. KKO:n mukaan kuljettajalla oli oikeus kieltäytyä määräajaksi tarjotusta työstä, koska yhtiön olisi tullut peruuttaa irtisanominen ja jatkaa työsuhdetta toistaiseksi voimassa olevana.

Kun yhtiö ei näin tehnyt, KKO tuomitsi yhtiön suorittamaan kuljettajalle korvauksena 10 kuukauden palkkaa vastaavan määrän. Tässä tapauksessa KKO harkitsi oikeaksi katsoa korvauksesta puolet aineettomaksi vahingoksi.

 

Arto Vainio
Kirjoittaja on varatuomari ja työoikeuteen erikoistunut asianajaja.

Jaa artikkeli

Tarvitsetko lakineuvontaa?

Liiton jäsenenä saat lakineuvontaa sekä työhön että yksityiselämään liittyvissä oikeudellisissa asioissa. Hyödynnä myös virtuaalilakimiehen palveluja muun muassa esimiestyön ja liiketoiminnan lakikysymyksissä.