Lain Mukaan

12.5.2013

 | Teksti: Arto Vainio 

Työsopimuksen purkamisperuste

Julkisuudessa on tätä kirjoittaessa ollut esillä erään opettajan työ/virkasuhteen irtisanominen/purkaminen. Mediassa ei usein osata kertoa, onko kyse irtisanomisesta vai purkamisesta ja onko kyse virka- vai työsuhteesta. Pykälät ovat kuitenkin suunnilleen samansisältöiset.

Työsuhteen irtisanomisen ja purkamisen ero on huomattava. Henkilökohtaisista syistä tapahtuvan irtisanomisen perusteena on vähäisempi työvelvoitteen laiminlyönti ja sitä edeltää lähes aina varoitus. Laissa purkuperusteena voidaan pitää ”työntekijän työsopimuksesta tai laista johtuvien, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavien velvoitteiden niin vakavaa rikkomista tai laiminlyöntiä, että työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista edes irtisanomisajan pituista aikaa”.

Tavanomaisimmat purkutapaukset liittyvät epärehellisyyteen, väkivaltaisuuteen tai alkoholin käyttöön työpaikalla. Epärehellisyys­tapaukset liittyvät usein rahankäyttöön; työntekijä on saattanut lyödä ohi kassan, jättää antamatta kuitteja tai muutoin kavaltaa työnantajansa rahoja. Tai jos esimerkiksi vartiointitehtävissä työskentelevä salaa aiemmin saaneensa pahoinpitelytuomion.

Alkoholin käyttö työpaikalla on yleensä irtisanomisperuste, jolloin edellytetään varoitusta ja mahdollisen hoitoonohjausohjelman noudattamatta jättämistä. Kun työntekijä toimii alalla, jolla tulee noudattaa erityistä huolellisuutta vaikkapa työturvallisuusnormien noudattamiseksi, alkoholin käytölle on asetettu nollatoleranssi ja työsopimuksen purkaminen on laillista.

Oikeuskäytännössä työtehtävissä tai työpaikalla tapahtuneeseen väkivaltaiseen käytökseen suhtaudutaan vakavasti, vaikka sen seuraukset olisivat vähäiset. Toisaalta ratkaisuissa on otettu huomioon työntekijän provosoituminen. Työtuomioistuimessa linja-autonkuljettajan työsuhde oli irtisanottu työvuoron aikana sattuneen välikohtauksen takia. Koululaiset olivat aiheuttaneet matkan aikana häiriötä ja yksi 8-vuotias oli linja-autosta poistuessaan näyttänyt kuljettajalle keskisormea. Tämän seurauksena kuljettaja oli ottanut pojasta kiinni takista vetäen. Työnantaja irtisanoi kuljettajan ilman varoitusta ja oikeus katsoi työnantajan toimineen lain mukaisesti. Vaikka tässä ei työsuhdetta purettukaan, ei varoitusta edellytetty.

Työnantajan tulee purkamistapauksissa toimia nopeasti: purkamis­oikeus raukeaa, jos työsopimusta ei ole purettu 14 päivän kuluessa siitä, kun työnantaja saa tiedon purkamisperusteen täyttymisestä. Jos työnantaja purkaa työsopimuksen lainvastaisesti, on työntekijällä oikeus saada irtisanomisajan palkkansa lisäksi korvausta 3–24 kuukauden palkka. Virkamiehillä puolestaan on oikeus palata takaisin virkaansa ja saada maksamatta jätetty palkka.

Arto Vainio

Jaa artikkeli

Tarvitsetko lakineuvontaa?

Liiton jäsenenä saat lakineuvontaa sekä työhön että yksityiselämään liittyvissä oikeudellisissa asioissa. Hyödynnä myös virtuaalilakimiehen palveluja muun muassa esimiestyön ja liiketoiminnan lakikysymyksissä.