16.11.2017

Salla Tuomivaara

Toiminnanjohtaja, Luonto-Liitto

YTM Salla Tuomivaara on aloittanut toiminnanjohtajana Luonto-Liitossa. Hän on toiminut aiemmin mm. Animalia ry:n toiminnanjohtajana. Tuomivaara aloitti Luonto–Liitossa jätettyään sosiologian alan väitöskirjansa esitarkastukseen Tampereen yliopistoon. Luonto-Liitto on 1943 perustettu valtakunnallinen lasten ja nuorten luonnonharrastus- ja ympäristönsuojelujärjestö. Luonto-Liitto toimii metsien, ilmaston, Itämeren, kestävän kulutuksen ja suurpetojen puolesta sekä järjestää luontoleirejä ja -kerhoja ja esimerkiksi kouluvierailuja ympäristöteemoista. Toiminnanjohtaja vastaa Luonto-Liiton toiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta järjestön hallituksen ja valtuuston kanssa, hoitaa yhteiskuntasuhteita, toimii toimiston esihenkilönä ja ottaa kantaa ajankohtaisiin aiheisiin järjestön nimissä.

”Luonto-Liiton toiminnanjohtajaksi siirtyminen on innostava paluu oman yhteiskunnallisen uran lähteille. Eläinten ja lähiluonnon tarkkailu oli minulle lapsena rakasta puuhaa, joka herätti halun puhua meitä ympäröivän elollisen maailman puolesta. Luonto-Liitto leireineen oli taho, joka kutsui jo alakoululaiset mukaan ja osoitti, että meistä jokainen voi vaikuttaa ympäristönsä tilaan. Sillä tiellä olen yhä, nyt takaisin Luonto-Liitossa sen toimintaa edistämässä.”

Jaa artikkeli