Mervi Laitinen, 58, viestintäpäällikkö, Maanmittauslaitos

Meillä on Maanmittauslaitoksen viestinnässä hyvin monenikäisiä työntekijöitä. Se antaa hirmuisen paljon, koska jos olisimme kaikki samanikäisiä ja kaikilla olisi samat lähtökohdat, emme saisi toisiltamme niin paljon. Jokainen oppii toiseltaan.

Olen oppinut nuoremmilta rohkeutta ajatella toisin. Kun olin itse kolmekymppinen ja työelämässä, ei ollut sopivaa kyseenalaistaa vanhempaa esimiestä tai kollegaa. Eihän ole niin, että olisi aina oikeassa, jos on jonkun ikäinen tai ollut tiettyjä vuosia työelämässä. Ihmiset täydentävät toisiaan.

Kehitysideoitakin voi esittää monella tapaa. Olen onnekas, koska henkilöstöni osaa antaa taitavasti rakentavaa palautetta iästä riippumatta. Omat ideat saa paljon paremmin läpi, kun ne esittää mukavalla tavalla.

Energisyys ja kokeilunhalu ovat jotain, mitä ihailen nuoremmissa. He myös priorisoivat ajankäyttöään tarkemmin: nuoret pysähtyvät ehkä miettimään enemmän prosesseja – sitä, miten jokin asia kannattaa tehdä. Joskus on hyvä miettiä, pitääkö jotain asiaa tehdä ollenkaan! Nuoren ihmisen ajattelumalli ei ole urautunut, vanhempana taas ajautuu helposti mukavuusalueelle, jos ei pidä varaansa.

Johanna on työskennellyt meillä verkkoviestinnän asiantuntijana nyt kolme vuotta. Hän on tuonut mukanaan paitsi verkkopuolen osaamista myös kehittäjän silmää: hänellä on paljon visioita siitä, missä mennään ja mitä kohti tulisi kulkea. Kuitenkin Johanna on hyvin kärsivällinen, ja se on minusta hyve. Nuoret odottavat joskus, että asiat tapahtuvat hetkessä. Se johtuu ehkä tästä ajasta, kun meillä on sähköiset välineet käytössä 24 tuntia vuorokaudessa.

Haluaisin olla nuorten tavoin näppärämpi käyttämään sosiaalista mediaa. Toisaalta tiedän, että saan heiltä tarvittaessa aina opastusta. Minusta nuoremmilta ei ole ollenkaan vaikea pyytää apua! Sen takia meitä ihmisiä on erilaisia: jokaisella on omat vahvuutensa. On turha jäädä yksin tuhertamaan jonkin ongelman kanssa vain siksi, että kaikki pitäisi tehdä itse ilman apua. Kenenkään ei tarvitse olla täydellinen, oli minkä ikäinen tahansa.

On ehkä hassua sanoa nain, mutta olen oppinut nuoremmilta myos elämän arvojärjestystä. Meille 1950-luvulla syntyneille työ merkitsee tutkimustenkin mukaan eri asiaa kuin 1980-luvulla syntyneille.Näin jälkikäteen ajateltuna työ on mennyt monta kertaa ystävyyssuhteiden ja muiden tärkeiden asioiden ohi. Nuoremmilla taas työ ja vapaa-ajan käyttö näyttää olevan hyvin tasapainossa. Heiltä olen oppinut, ettei työ voi olla elämän pohja: se hoidetaan niin hyvin kuin osataan, mutta täytyy olla muutakin. Yksijalkainen tuoli ei pysy pystyssä.

Johanna Ujainen, 32,
verkkoviestinnän asiantuntija, Maanmittauslaitos

Olen aina ollut työpaikoissa, joissa on ollut eri-ikäisiä työntekijöitä. Se on minusta normaalia, enkä ajattele asiaa kauhean aktiivisesti.

On vaikea sanoa, missä kokemus näkyy, sillä ihmiset ovat niin erilaisia. Monesti tuntuu, ettei ikä tai työuran pituus ole se ratkaiseva tekijä, vaan henkilökohtaiset ominaisuudet vaikuttavat paljon. Toki vanhemmilla kollegoilla on laajempi perspektiivi työelämään: he ovat kokeneet ja nähneet kaikenlaista ja siksi heillä on moniin tilanteisiin toimintamalli valmiina.

Oma erikoisalani verkkoviestintä on viestinnän osa-alue, joka kehittyy nopealla tahdilla. Siinä pitkästä työkokemuksesta ei ehkä ole niin paljon etua.

Minulla on eräässä projektissa yli 50-vuotias työpari, mutta en edes huomaa ikäeroamme. Meillä on projektin myötä yhteiset kiinnostuksen kohteet ja tavoitteet. Toimimme asia edellä.

Halu kehittyä ei ole iästä kiinni, vaan sekin riippuu tosi paljon ihmisestä. Arvostan myös vanhemmissa työkavereissani heidän kykyään muuttua. He eivät jämähdä tekemään jotain asiaa vanhalla tavalla vain siksi, että se on aina tehty niin. Minulla on viisikymppisiä työkavereita, jotka haluavat koko ajan opetella uutta, ja se on tosi mahtavaa.

Esimiehelleni Merville olen opettanut joitakin somejuttuja ja verkkosivuihin liittyviä asioita. En osaa mainita mitään yksittäistä työtehtävää, jonka olisin oppinut häneltä, sillä työnkuvamme ovat niin erilaiset. Yleisesti ottaen Mervi tarttuu aina heti toimeen, oli ongelma mikä tahansa. Hän on uskomattoman auttavainen, kärsivällinen ja ystävällinen. Hän on tosi hyvä ihmisten kanssa, minä olen enemmän asiakeskeinen. Sekään ei liity ikään, vaan siihen, että olemme erilaisia.

On tavallaan hyvä, että työpaikalla on monenikäisiä ihmisiä. Eri-ikäisillä on erilainen kokemusmaailma ja vähän erilaiset näkökulmat asioihin. Se rikastuttaa työyhteisöä. Mielestäni ikäero ei näy niinkään työssä vaan enemmän esimerkiksi lounas- ja kahvitauoilla. Eri-ikäisten kesken keskustelut ovat paljon monipuolisempia.

On yksi asia, mitä en ymmärrä vanhemmissa kollegoissani. He pystyvät luopumaan työkiireiden vuoksi lounastauosta, vaikka kyllähän päivän aikana pitää syödä! Me nuoremmat ajattelemme, että lounaasta ei luovuta, se lisää työtehoa. Vanhempi sukupolvi antaa joskus työn mennä itsensä edelle. He uhrautuvat helposti työn vuoksi, tekevät pitkää päivää ja jatkavat hommia kotonakin. Totta kai työ on iso osa elämää, mutta kuitenkin se on vain työtä. Joskus toivoisin, että vanhemmat kollegani pitäisivät itsestään parempaa huolta.