10.12.2015

 | Teksti: Matti Koskinen 

| Kuvat: Sami Tirkkonen ja Vesa-Matti Väärä

Valmiina töihin

Korkekoulun pitäisi kasvattaa opiskelijoista tulevia työntekijötä. Mutta kuinka hyvin opinnot valmistavat työelämään? Miten yliopistossa opitut taidot auttavat eteenpäin työmarkkinoilla? Professori Henri Vogt ja rekrytointikonsultti Arja Martikainen pohtivat, vastaako yhteiskuntatieteellinen korkeakoulutus työelämän tarpeita.

Professori Henri Vogt, Turun yliopisto

”Yhteiskuntatieteellinen koulutus voi tarjota työelämään hyvään ajatteluun kykeneviä ihmisiä; parempaan ajatteluun kuin ne, joilla samaa koulutusta ei ole. Kyse on näkökulmaisesta ja perspektiivisestä ajattelusta.

Tähän liittyy oikeastaan kaksi ulottuvuutta: yhtäältä kyky yhdistää erinäköisiä perspektiivejä ja katsella ilmiöitä monesta näkökulmasta ja toisaalta kyky ymmärtää eri näkökulmien maailmankatsomukselliset lähtökohdat. Sekä tietysti tunnistaa, jos itsellä on joku maailmankatsomus, joka toimii ajattelun pohjalla.

Koulutuksen työelämärelevanssiin on alettu kiinnittää enemmän huomiota

Konkreettisesti hyvän ajattelun pitäisi näkyä hyvänä kirjoittamisena ja suullisena ilmaisutaitona. Tapanani on sanoa opiskeli­joille, että jos ette pysty argumentoimaan paremmin, selkeämmin ja moninäkökulmaisemmin kuin juristi, niin palkkaisin mieluummin tämän. Ajatukset pitää osata muotoilla kirkkaasti, myös informaatiomassan aikakaudella.

Erityisistä käytännön taidoista on myös pidettävä huoli, vaikka ne eivät olekaan opintojen lähtökohta. Hyvän kirjoittamisen, editoinnin ja kielenhallinnan lisäksi käytännön taitoja ovat esimerkiksi matemaattinen mallintaminen ja ulkoasujen laatiminen. Näitäkin hyvä ajattelu ja hyvä sivistys palvelevat.

Oman urani aikana koulutuksen työelämä­relevanssiin on alettu kiinnittää enemmän huomiota. Meidänkin laitoksellamme oli pari vuotta sitten seminaari, jossa konkreettisesti yritettiin pohtia työelämäulottuvuutta opetuksessamme. Graduseminaarissa korostan, että gradua voi ajatella systemaattisena työelämän raporttina. Nykyseminaarissani yksi opiskelija juuri yrittää muuttaa harjoittelussa tekemänsä satasivuisen energiaturvallisuusraportin mielekkääksi lopputyöksi.

Lähtökohtaisesti yliopistokoulutus ei ole tieteen tekemistä tai tutkijoiden kouluttamista. Se on hyvien ihmisten ja hyvien kansalaisten tuottamista, ja työelämä on hyvin oleellinen osa hyvänä kansalaisena toimimista.

Se, mitä toivoisin opiskelijoilta joskus enemmän, on vapautta ja ennakkoluulottomuutta ajattelussa ja toiminnassa. Sitä voisi olla enemmän ainakin suhteessa työmarkkinoihin ja niihin tehtävin, joita voi tehdä. Että rohkeammin lähdettäisiin vaikka Kainuun korpeen tekemään EU-projektia.

Työelämään valmistavan koulutuksen parantamiseksi tarvittaisiin enemmän resursseja, enemmän opettajakuntaa ja kontaktiopetusta. Opetus ei saisi olla koulu­maista, vaan sen pitäisi toimia vapauden pohjalta. Nyt kuritetaan opiskelijoita leikkaamalla vapauden ja ennakkoluulotto­muuden mahdollisuuksia, heidät yritetään pakottaa samaan muottiin hallinnollisin toimen­pitein.”

Arja Martikainen, henkilöstökonsultti, Barona IT

”Valmistuin Joensuusta vuonna 1995, edellisen pankki­kriisin ja suuren laman alla. Pääsin heti testaamaan, kelpaako oma koulutus mihinkään. Silloin, niin kuin nytkin, valtion­hallinnon työpaikat olivat harvassa, joten päädyin yksityiselle sektorille.

Olen rekrytointikonsultti. Viimeiset yli kymmenen vuotta olen työskennellyt pelialalla, muun muassa ison pelitalon henkilöstöpäällikkönä. Olen myös Gamepro-ohjelman koulutuspäällikkö. Siinä viedään ihmisiä pelitaloihin harjoittelun kautta.

Nykypäivänä yrityksissä haetaan paljon kulttuurisopivuutta ja oikeaa tyyppiä. Ehkä julkishallinnon puolella halutaan muodollinen pätevyys, mutta firmoissa arvostetaan sopivuutta tiimeihin ja kulttuureihin. Mukautumiskyky on tärkeää. Lähtökohtaisesti yhteiskuntatieteilijät ovat varsin laaja-alaisia ja kriittisiä, heistä on moneksi.

Kuva mahdollisista urapoluista on liian yksipuolinen

Yleensä ottaen yhteiskuntatieteilijät työllistyvät melko hyvin. Korkeasti koulutetut ovat tavallisesti helpoiten työllistettäviä. Ammattikouluissa koulutetaan suorittajia, yliopistoissa suunnittelijoita ja ongelmanratkaisijoita. Esimerkiksi Aalto-yliopiston uudistuksessa on mielestäni menty oikeaan suuntaan, laittamalla tekniikkaa, muotoilua ja kaupallista koulutusta yhteen.

Olen toiminut myös Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n mentoriohjelmassa mentorina nuorille opiskelijoille. Suoraan sanottuna monella heistä on aika idealistinen kuva maailmasta. He eivät osaa kuvitella, mitä kaikkea maailmassa voi tehdä, kuva mahdollisista urapoluista on liian yksipuolinen. Kannattaa tietysti tähdätä korkealle, mutta virka YK:ssa ei aukea kaikille.

Enemmän pitäisi miettiä vaihtoehtoja. Niitähän on toimittajista teknologiayhtiöiden projektipäälliköihin, virkamiehiin ja niin edelleen. Kun osaisi vain ajatella, että minusta voisi tulla vaikkapa konseptoija tai pelisuunnittelija.

Nykymaailmassa on niin paljon mahdollisuuksia, mutta monet opiskelijat jämähtävät vanhan maailman skenaarioihin. Sanoisin, että yhteiskuntatieteilijöillä olisi paljon annettavaa esimerkiksi palvelumuotoiluun. Asiakaslähtöisyys tulee korostumaan entuudestaan.

Eräs viisas professori sanoi joskus, että tulette tekemään työksenne sitä, mitä teette kesäisin. Itse en olisi koskaan voinut kuvitella meneväni mihinkään virastoon töihin. Pitää löytää oma pohjavire ja se, mistä innostuu. Nykyään harrastuksestakin voi jossain yhteyksissä tulla työ. Hevosharrastaja voi lukea valtiotieteellisessä viestintää, ja päätyä vaikka Suomen Hippoksen tiedottajaksi.”

KOULUTUKSEN JA TYÖELÄMÄN SUHDETTA PUITIIN YHTEISKUNTA­TIETELIJÄPÄIVILLÄ

Vuotuiset yhteiskuntatieteilijäpäivät järjestettiin 12. ja 13. marraskuuta 2015 Helsingin yliopistolla ja Ostrobotnialla. Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry:n ­tapahtuman yhteydessä järjestämän perin­teisen seminaarin teema oli tänä vuonna “Yhteiskunnan ongelmanratkaisijat”.

Seminaarissa professori Henri Vogt ja henkilöstökonsultti Arja Martikainen kävivät vuoropuhelua korkeakoulutuksen soveltuvuudesta työelämän tarpeisiin.

Martikaisen mukaan vastaus kysy­mykseen on “kyllä ja ei”. Toisaalta korkeakoulu­teut ovat haluttuja työntekijöitä, ja heidän vahvuuksiaan ovat etenkin uudet konseptit ja laaja-alaisuus. Toisaalta valmistuneiden pitäisi oppia ulos akateemisesta perinpohjaisuudesta ja hyväksyä, että todellisuudessa vähemmälläkin työllä voi päästä käypään lopputulokseen. Hän myös peräänkuulutti yliopistoilta johtajakoulutusta ja uudistumista.

– Milloin yhteiskunta-alan koulutus vastasi parhaiten työelämän tarpeita? Oliko se 1980- tai 90-luvulla, ja onko siitä kehityksestä jääty jälkeen? Martikainen kysyi.

Vogt myönsi yliopistoissa esiintyvän konservatiivisuutta, josta osittain onkin pidettävä kiinni. Esimerkiksi sähköinen opiskelu tuo joustavuutta, mutta vähentää läsnäoloa ja yhteisöllisyyttä, joka on opetuksessa oleellista.

Molemmat keskustelijat toivoivat, että opinnot avaisivat opiskelijoille laajemman käsityksen mahdollisista työurista ja purkaisivat ennakkoluuloja.

– Entiset opiskelijani Turusta muuttavat paljolti Helsinkiin töihin. Olen ihmetellyt, miksei kukaan halua perustaa alan konsulttiyritystä Turkuun, Vogt summasi.

Jaa artikkeli

Työkyky